Korttipeli Marjapussissa ”Porvooseen meno” tarkoittaa, että pelaaja on luvannut huutaessaan enemmän pisteitä kuin lopussa yhteen laskien saa kasaan. Se siis merkitsee samaa kuin tappio. Oikeassa elämässä Porvooseen meno tarkoittaa meille voittamista. Koko meidän perheemme eteen.
Kuopus, tyttäremme Maiju muutti nimittäin Porvooseen vuonna 2019. Aikkamala! – onko siitäkin kulunut jo niin monta vuotta aikaa. Joka tapauksessa toinen kahdesta lapsesta lensi pesästään ja jota päivittäisen näkemisen sijaan tapaisimme paljon harvemmin. Mutta hän oli löytänyt Joelin. Rakkaus vie mukanaan.
”Porvoo on Suomen kaupunki, joka sijaitsee maan etelärannikolla Uudenmaan maakunnassa. Asukasluku on 51 247. Kaupunki on kaksikielinen; 64,0 prosenttia asukkaista on suomenkielisiä, 28,8 prosenttia ruotsinkielisiä ja 7,3 prosenttia muunkielisiä. Porvoon naapurikunnat ovat Askola, Loviisa, Myrskylä, Pornainen ja Sipoo.”
Näin kertoo Wikipedia, jonka jakamat tiedot kaupungista ovat ”kanta-astuja-somerolaisen” mielestä varsin eksoottisia. Sinne on 150 kilometrin mittainen matka jälleen ensi lauantaina. Meille pienikin matka on suuri. Ja onhan mukana yksi yöpyminen, joka tällä kertaa on vaatimattomassa hostellissa sekä runsaasti yhteistä aikaa. Mukaan lähtee myös esikoisemme Eeli . Se on koko pienen perheen iso jälleennäkeminen.
Kun nyt jälkeenpäin muistelee vierailujen historiaa, ne eivät aina ole olleet kovin helppoja. Muutaman kuukauden päästä kuopuksen kotoa muuttoa seurasi nimittäin korona, johon kaikkialla suhtauduttiin suurella kunnioituksella. Jos vähänkin nenänpäästä jotakin tippui, olivat reissut siltä erää, morjens vaan. Eipä kukaan päässyt lähtemään oikein minnekään, kun lähestulkoon kaikki paikat olivat kiinni. Huipentumana koettiin Uudenmaan sulku, jonka vuoksi emme päässet syömään edes yhden yhtä pääsiäislammaslounasta.
Kesäkuussa 2020 löysimme vaimoni Soljan kanssa pariskunnillekin sopivan, yhteisen harrastuksen. Olimme molemmat jo vuosia kuunnelleet serkkujeni kehuja golfin erinomaisuudesta, ja toki enemmän kuin yhden kerran! Päättelimme, etteivät he voi olla kovin väärässä; jotain mielenkiintoista lajissa täytyy olla.
Loimijoki Golfissa oli ensimmäisenä koronakesänä golfin Green Card -kurssi. Ja sen jälkeen, hahaa!, pääsimme ulos liikunnan pariin koronarajoitteistakin huolimatta. Golfkenttien satojen metrien mittaisilla väylillä on helppoa ylläpitää turvaetäisyyksiä.
Tälläkin kertaa menemme Porvoossa pelaamaan, sitä lajia kolmihenkisenä perheenä. Koska Porvoo Golfin kentällä tehdään laajaa remonttia, olemme harkinneet pelaavamme Sea Golf Rönnäsissä, joka sijaitsee Pernajanlahden rannalla naapurikaupunki Loviisassa. Mutta olisihan Porvoon kenttäkin sikäläisen toimitusjohtajan kertoman mukaan kokonaan pelattavissa, myös remontin aikana.
Matkailu, pienikin, on aina enemmän kuin osiensa summa.
Sauli Kaipainen
toimittaja