
Pertteliläinen Ritva Ilander on yli 40 vuotta tehnyt tilkuista taidetta. Yhdistänyt pieniä kankaanpalasia ja ommellut ne pohjalle kauniiksi kokonaisuudeksi.
Hän työstää teokset lähes kokonaan ompelukoneella. Ilman etukäteisluonnostelua paperille, ilman valokuvia. Tekstiilitaidetta syntyy siltä istumalta ompelukoneen ääressä. Käsipistoin hän saattaa lisätä yksityiskohtia, kuten suopursuihin höytyväisiä ja pyöriin pinnoja.
– Ehkä tauluistani on tullut rehevämpiä. Niissä on enemmän kaikenlaista. Olen lisännyt niihin käsipistoja, mutta myös hienosäädän, pohtii Ilander.
Hän on saanut ompelutekniikan opit työskennellessään Salossa Lammervon tehtaassa, jossa ompeli kymmenen vuotta miesten housuja.
Ilanderin taulujen pohjana on pellavakangas. Ilanderin mukaan siitä saa kauniin silitysraudalla märän kankaan läpi prässäten. Muutamassa on pohjana ystävänsä, edesmenneen Seija Ketolan tekemiä poppanoita.

Hyvin usein Ritva Ilanderin tauluissa on kukkasia, eritoten unikkoja ja orvokkeja.
– Ne ovat kauniita hieman nuukahtaneinakin. Kuihtunut voi olla tosi kaunis. Haluan tehdä kaunista ja valoisaa. Niin että ihmiset ovat iloisia, kun lähtevät taidenäyttelystäni.

Uusi aihe on polkupyörät, hieman vimpulatkin yksilöt. Ritva Ilander on ryhtynyt käyttämään kehyksinä myös vanhoja ikkunanpokia.
Ritva Ilanderin Tilkuista taidetta -näyttely on esillä 9.9. saakka Pellavaenkelissä.