Niin, minne olet menossa Somero?

Muutimme tänne pääkaupunkiseudulta vuonna 2021. Yksi kriteeri muuttoon oli kunnossa olevat terveyspalvelut, jotka silloin, kaksi vuotta sitten, tarkoittivat tavallisen somerolaisen kohdalla sitä, että lääkäriaika kandidaattien miehittämälle terveysasemalle saatiin kolmen päivän sisällä, usein nopeammin. Järjestelmä toimi erinomaisesti, jopa parjattu takaisinsoittosysteemi. Ja lähete erikoislääkärille syntyi ilman sen kummempaa veivaamista.

Ero tämän päivän tilanteeseen on kuin yöllä ja päivällä. Miten hyvin toiminut, somerolaisten perusterveydenhoito, onnistuttiin tuhoamaan puolessa vuodessa?

Tämän maaseutukaupungin päättäjät olivat aikanaan osoittaneet suurta osaamista ja ammattitaitoa olemalla liittymättä Saloon tai Forssaan, vaikka kosintaa kuulemma oli. Ne kunnat, jotka aikanaan vastasivat myöntävästi ehdotuksiin, ovat näivettyneet, mitä tulee palvelujen saatavuuteen kaikilla tasoilla.

Mutta nyt ovat Someron kaupungin viisaat päättäjät löytäneet voittajansa. Tämä Varha-niminen hyvinvointituote vie kaupunginpäättäjiä kuin pässiä narussa, ja kädettömyys virkamiesten lausunnoissa ja toimissa on valitettavan konkreettista. Eli viranhaltijat ajoivat poliitikkojen virittämään miinaan, ja nyt asukkaat kärsivät päivä päivältä enenevässä määrin.

Tilanne ei kuitenkaan voi olla mahdotonta korjata. Someron asukkaat edellyttävät nyt kaupungin hallinnolta välittömiä ja konkreettisia toimia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oma terveyskeskus ajetaan totaalisesti alas, ja sairaat lähetetään Salon sairaalan päivystykseen, joka on lähinnä vitsi tänä päivänä. Olen muutama aika sitten jonottanut siellä seitsemän tuntia putkeen saamatta apua vaivaani. Tämä ei ole kohtuullista eläkeläisille, lapsille eikä kenellekään.

Nopea korjausliike sekavassa julkisen terveydenhoidon kaaoksessa lienee yksityisen terveysaseman saaminen Somerolle; eli siis Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo esimerkkeinä olisivat sopivia toimijoita tässä kaupungissa. Sopivia toimitiloja tuntuu jo nyt olevan tyhjinä, joten valinnanvaraakin on. Kaupungin tulisi tässä asiassa kantaa kortensa kekoon ja tarjota asianmukaiset fasiliteetit yrittäjälle veloituksetta esimerkiksi 10 vuodeksi. Myös kustannusten kompensointia tulee kansalaisille, terveysaseman käyttäjille, vakavasti selvittää. Eli Someron kaupungin päättäjät, herätys! Yksityinen terveyspalvelu tarvitaan pikaisesti tilanteen korjaamiseksi.

Kaikki epäpoliittiset asiantuntijaennusteet julkisesta terveydenhoidosta lähitulevaisuudessa ovat negatiivisia; lähitulevaisuudella tarkoitan tässä ainakin seuraavaa viittä vuotta. Poliitikoiden tekemät budjetit eivät ole olleet realistisia ja tavoitteet ovat olleet jossakin muualla kuin julkisen terveydenhoidon edistämisessä.

Someron kaupungin asukkaat odottavat nyt päättäjiltä konkreettisia, nopeita toimenpiteitä, ei komiteoita aikaa kuluttamaan. Tilanne on vakava.

Eero Noukkala
Otium Cum Dignitate
Somero