
Ensimmäiset merkit skeittiparkista ilmestyivät torille, kun Härkäpatsaan läheltä alettiin purkaa kivetystä. Sitten laskettiin punertava asvaltti.
Skeittiparkkia urakoivan Windmill Sps Dunright Oy:n omistaja Tuomo Ritakallio kertoo, että töitä on paiskittu noin viikko, sillä yrityksellä on projekteja myös muualla. Lokakuun lopussa on valmista. Somerolaisnuoriso saa kaivatun uuden harrastuspaikan, joita sillä ei liikaa ole.
Toimivan skeittiparkin rakentaminen on käsityötä. Jokainen yksityiskohta valmistuu omana työnään, ilman valmiita elementtejä tai rakennuspalikoita. Sahaamalla filmivanerista pystymuotteja, jotka sitten raudoitetaan betonivalua varten. Harrastuspinnat, ne missä skeitataan ja skuutataan, työstetään käsityökaluilla sileiksi. On paljon pyöreitä muotoja, hahmottamiskykyä, palapeliä, ympyröiden erilaisia säteitä.
Pärjätäkseen tulee olla lajin harrastaja. Ritakallio, 42, on skeittaillut 7-vuotiaasta asti, jo 35 vuotta.
– Kaikki hyvät skeittiparkit rakennellaan customoidusti – tilaajan, sijainnin tai harrastajien tarpeisiin silmällä pitäen. Tässä olettaisin ajatellun nuorisoa sekä myös torin viihtyisyyttä ja ulkonäköä.
Moderneilla tekniikoilla valmistetuista betonista skeittiparkeista yritys on tehnyt Suomessa yli neljäsosan. Puurakenteiset parkit ovat sisätiloihin, mutta millä toimivan skeittiparkin laatu mitataan?
– Viime kädessä se on harrastajien käyttäjäkokemus, mutta jos tietää rakentamisesta ja skeittiparkeista, niin jo silmällä pystyy mittaamaan, ovatko muodot täsmällisiä, pinnat sileitä ja kestäviä aikaa vastaan, Tuomo Ritakallio jatkaa.
Mitoitukset eivät ole valmiista ”koodistosta” tai kirjasta, turvallisuusstandardeja lukuun ottamatta.
– Enemmän siitä, että tietyt mitat ja muodot toimivat noihin lajeihin ja tietyt ei. On aika tarkkaa puuhaa, että saa oikeiksi kaaren säteet ja korkeudet. Ja mikä on käytännöllinen mihinkin tilanteeseen. Perustuu kokemukseen, että niitä on piirtänyt ja rakentanut ja samalla pyöritellyt numeroina. Pitää osata mennä skeittiparkkiin, ”tuijottaa” sitä ja kääntää se päässään numeroiksi.
Työ on vaativaa.
– Tämä on omanlaisensa juttu ja rakentaminen perustuu siihen, että käytännössä tässä pitää olla skeittailun harrastajia itse. On sanastot ja muut jutut. Se ei vain toimi, vaikka tällaiseen juttuun laitettu ”ukko” muuten olisi kuinka kokenut rakentaja.
Rakentamistavan juuret ovat amerikkalaisessa uima-allasrakentamisessa. He ovat monipuolisesti työstäneet käsin betonista ja vastaavasti Euroopassa elementtitehtaat ovat hallitsevia.
– Skeittiparkkien rakentamisesta on kehittynyt oma alansa – kautta oma salatieteensä. Sitä ei opeteta missään koulussa, tarvii vaan päästä tekemään ja ”luntata” muilta toimintatapoja. Lainataan ja kopioidaan.
Suomalaiset ovat oppineet ulkomailta. Toisaalta kaikki rakentaminen liittyy toisiinsa.
– Taidot ovat tervetulleita ja täydentää toisiaan. Yksi osaa hitsata tai puutöitä, yksi mitata ja yksi ajaa kaivinkonetta. Monta taitoa pitää olla, että osaa rakentaa monimutkaisemman skeittiparkin.