Somero on asennekysymys

0

Ihan ensiksi, haluan kertoa, kuinka mieltäni lämmitti, luettuani kirjoituksen Salon Seudun Sanomissa, jonka otsikko oli: Somero on asennekysymys. Mahtavaa, kuinka joku näkee meissä paljon potentiaalia ja toteaa pikkukaupunkimme olevan poikkeuksellisen vireä.

Kun asiaa oikein lähemmin tarkastelee, niin voi kyllä, haluan yhtyä juuri näihin samoihin ajatuksiin. Meillä on osaamista, tietotaitoa, ja suuri määrä tahtotilaa touhuta tällä kylällä ja meidän osaaminen monilla aloilla on huomattu kauempanakin. Tästä pitäisi minusta olla ylpeä.

Kaiken tämän lisäksi meillä täällä asuvilla, on sellainen valttikortti, joka jää välillä huomaamatta. Kun on pieni paikka, ihmiset tuntevat toinen toisensa, hyvässä ja pahassa. Mutta silti väitän, vahvasti, että omalla katsontakannalla on iso merkitys. Tahto, jolla asiat halutaan nähdä. Sellaista pikkukaupunkia ei edes löydy, etteikö joku asia tassunpohjassa joskus hiertäisi, mutta negatiivisten energioiden kylväminen meidän Somerolla ei valitettavasti saa aikaan ainakaan mitään hyvää. Toki erimielisyyksiäkin pitää olla, sillä ei maailma ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta rakentavat keskustelut ja faktojen tiedostaminen on mielestäni tärkeässä roolissa. Mutta tästä ei sen enempää, ja haluankin pureutua siihen mikä meillä täällä on hyvää.

Olin taannoin Helsingissä ja ilman sen kummempaa ajatusta, lompsin erääseen ruokaravintolaan. Siinä jo hetken aterioineena, huomasin kun somerolaisia saapui samaiseen ravintolaan. Iloinen tervehdys ja siitä seurannut pieni juttutuokio sai ainakin hymyn omille huulille koko illaksi. Ja on enemmän sääntö kuin poikkeus, että menee sitä ihminen, minne tahansa maailman kolkkaan, aina löytyy somerolaisia. Ja jos ei, niin löytyy vähintäänkin ihminen, jolla on jokin linkki Somerolle. Tästäkin hyvänä esimerkkinä eräs lomamatka Meksikoon. Kentällä sanoin aviomiehelleni, että onpa jännä, kun ei ketään tuttua ole vielä näkynyt. Kun pääsimme laskeutumaan ja astelimme Cancunin lentokentän ovista ulos, sieltä kuuluikin jo ”Heiii!! Näkeehän täällä tuttujakin!!” Somerolaislähtöinen matkaopas oli meitä vastassa. Myöhemmin samaisella lomalla, tutustuessamme pariskuntaan, selvisi että myös heillä oli somerolaisia tuttuja. Tähän voisi todeta, että kaikki tiet vievät Somerolle.

Mitä tulee somerolaiseen osaamiseen. Tätä katson nyt tietenkin yrittäjäsilmin, syystä että se on vahvasti oma pelikenttä.

Meillä toimii kolme erittäin rautaista yrittäjäyhdistystä; Someron Yrittäjät, Somero Sydämessä sekä Someron Yrittäjänaiset. Tulee mikä tahansa asia, näissä porukoissa on satavarmasti joku jolta, saa sitä niin kutsuttua jeesiä. Joltakin löytyy suoraan ratkaisu ja jos sitä ei löydy, niin varmasti joku tuntee jonkun, jolta se sitten viimeistään tulee. Myös se into, jolla haluamme edistää kaupunkimme vireyttä erilaisten toimien avulla, on upeaa! Toki, se vaatii jokaiselta hihojen käärimistä, mutta tämäkään ei tunnu olevan täällä ongelma, sillä se positiivinen energia, joka sykkii näissä tohinoissa, tempaisee mukaansa hyökyaallon lailla.

Uskon kuitenkin, että mikä tahansa yhteisö täällä, voi samaistua tähän edellä mainittuun, esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaiset, opettajat/varhaiskasvatus, monet harrastustoimet, ja niin edelleen.

Vuotena eräänä olin pattitilanteessa, jossa tärkeä työvälineeni meinasi sanoa sopimuksensa irti. Työt kovassa käynnissä, päivä täynnä asiakkaita, ja heti ensimmäisen asiakkaan kanssa alkoi pesupaikkani hana reistailla. Vauhdikkaiden liikkeiden ja muutaman puhelinsoiton jälkeen sain langoille meidän koko kylän tunteman Joben. Eikä mennyt kuin hetki, tämä kullanarvoinen herrashenkilö saapui Salongin ovista sisään varahana kainalossa. Tuosta noin, halki poikki ja pinoon, rouvan työt saivat jatkua, koska se tärkeä työväline kävi ja kukkui jälleen. Voi, että kuinka edelleen lämmittää mieltä, se auttamisen tahtotila.

Näitä kaikenlaisia tilanteita, kun arkisissa päivissä tulee, minulla on erityinen rikkaus, että olen saanut työnaapurikseni puoteja, jossa apu on aina lähellä. Ja etenkin se luotto, että kun niskaliinat äkillisesti loppuvat ja tilaukset viipyvät matkoillaan, voin milloin tahansa lampsia naapuriin lainausretkelle. Ja vastavuoroisesti, oveni on auki näissä käänteissä myös muille. Ja jälleen hommat toimii. Kaikilla.

Seinänaapurissani yrittää myös sellainen daami, jonka olemassaololla on erityinen paikka sydämessäni. Minun ollessa vapaalla, hän aina pyyteettömästi ottaa paketteja vastaan, postipojan kolkutellessa oveni takana, sekä pitää huolta, että ei pääse pullahammas kasvamaan liian isoksi. Hänen elämänkokemuksena on jo siinä määrin pitkä, että hänen jokainen neuvonsa niin arkielämässä kuin työmoodissa, on niin sanottua perintöä, meille nuoremmille. Tarinoita Somerosta, vaikka millä mitalla, jolloin minä olen ollut pelkkä vaaleanpunainen pilke isäni silmäkulmassa. Suuri arvostus häntä kohtaan, hatun nosto, ja terveiset, että perässä tullaan. Hitaasti, mutta varmasti!

Tätä elämäämme, kun elämme, pesueeni kanssa, on myös lukuisia tilanteita, joissa pienen kaupungin edut, kaikki tuntee kaikki – mentaliteetti, on vain ja ainoastaan hyve.

On lompsittu lounaalle kovalla tohinalla, ja samalla tohinalla ovesta ulos ja kotona hoksattu, että kappas, mahdettiinkohan siinä tohinassa edes maksaa. Onneksi tämä ihastuttava ravintolanpitäjä tietää, missä Mäkisen perhe asustaa, jos ei ala velat kuittaantua.

Lasten kanssa sitä myös sattuu ja tapahtuu jos ja vaikka mitä. Joskus saattaa pienen herran kenkä pudota matkasta, ja kun sitä ollaan kissojen ja koirien kanssa jo tovi haettu, jälleen saa hymyn huulille, kun ihastuttavat neuvolantädit soittavat, ja kertovat kengän eksyneen heidän ovistaan sisään. Erityisen puhdasta kultaa on myös, että meillä on olemassa monialaosaajat nimeltä Maavirrat. On se tilanne sitten ihan vain rouvan kotiin saattaminen yön pikkutunneilla tai se, kun hätä on suuri omien silmäterien kanssa, hommat toimii. Jälleen.

Haluan toivottaa ihan kaikille aurinkoista syksyä ja muistuttaa, että meillä täällä asiat on oikeasti aika kivasti, kun vaan katsotaan sitä oikeanlaisilla linsseillä.

Heidi Mäkinen
yrittäjä ja äiti