Somero TV-sarja sai uuden levittäjän

0
Sarjassa seurataan Pekkisten perhettä. Filmausten jälkeen Pekkisten perhe on ennättänyt jo kasvaa yhdellä lapsella lisää, uudella somerolaisella. Koolla ovat vanhemmat Juha ja Saara Pekkinen sekä lapset Jasmin ja Isla.

TV-sarja Somero alkaa pyöriä kaapelitalouksissa ympäri Suomea, operaattorien Elisan, DNA:n ja Telian ohjelmia seuraavien kodeissa. Aloitus on maanantaina 11. syyskuuta kello 20.

Sarja starttaa ensin alusta asti uudelleen, alkaen ensimmäisestä tuotantokaudesta. Sen jälkeen jatketaan sarjan kakkoskauteen, mitä Alfa TV:n konkurssin takia ei aiemmin ole päästy televi-siossa esittämään.

Kaapelitalouksissa sarjan esittämisen aloittavalla TapahtumaTV Eveolla on kanavan sisältöjohtaja Jupe Tuomolan mukaan myös Digitan antennijakelua, mutta ei Somero-sarjalle.

– Toistaiseksi ajamme ohjelmaa vain kaapelissa. Poislukien isommat konsertti- ja muut tapahtumat kuten Tangomarkkinat tässä aiemmin kesällä ja 9. syyskuuta lähetettävä Miss Suomi, Jupe Tuomola kertoo.

Eveo laittaa jaksot nähtäväksi myös nettiin, osoitteessa eveo.fi.

– Eli aina kun uusi jakso televisiossa tulee, niin se tulee myös nettiin, Tuomola vahvistaa.

————————-

Somero-sarjassa mukana lapsiperheen ruuhkavuosia

Sauli Kaipainen

Somero TV-sarjan kymmenosainen kakkoskausi filmattiin kaksi vuotta sitten. Tuttujen kasvojen ohella kausi toi tullessaan Pekkisen perheen, joka oli juuri päättänyt muuttaa Somerolle.

Espoossa asuvat Juha, Saara ja Jasmin Pekkinen olivat uuden edessä. Somerolle muutto herätti heissä tunteita ja odotuksia muuton sujumisesta. Siitä, miten Somero ottaa uudet asukkaat vastaan.

TV-sarja kertoo Someron ja Pekkisten perheen tapahtumia vuoden mittaiselta ajanjaksolta. Maailma vaihtui koronan myötä toiseksi, joka ei voinut olla vaikuttamatta somerolaisiin yrityksiin ja ihmisiin yritysten takana.

Muuttoja ja perheenlisäystä

Isä Juha Pekkinen ajaa Someron kirjastoautoa. Hän aloitti syyskuussa 2021.

– Asuminen täällä Somerolla on vaikuttanut ihan kivalta ja työt ovat jatkuneet. Epävarmuutta on ilmassa, kun Somero soten myötä saa valtiolta 2,7 miljoonaa euroa vähemmän rahaa. Jos säästötavoitteet ulottuvat sivistystoimeen, niin kai kirjastoautonkin jatkuvuus on epävarmaa, Juha Pekkinen pohtii tulevia aikoja.

Muutoin Pekkisen perhe elää hyvää arkea. Tärkeimpänä ja iloisimpana tapahtumana on perheen toisen lapsen syntymä huhtikuun alussa.

– Hänen nimekseen tuli Isla. Vanhempi tytär, sarjassakin mukana oleva Jasmin, aloitti eskarin. Vaimo Saara on kotona äitiyslomalla ja asumme samassa paikassa rivitalossa kuin silloinkin.

Kotona ollaan

Isla-vauvan ja uudessa Niittykukan päiväkodissa juuri aloittaneen Jasminin vanhemmat elävät kotonaan lapsiperheen ruuhkavuosia. Television vieressä olohuoneessa on isän kitaroita, vielä kun olisi aikaa soittaa, mutta ovatpa ainakin koristeina. Vastapäätä nurkassa on vauvan leikkimatto ja mobile.

Paikkakunnan tärkeimpiä palveluita lapsiperheenä heille ovat toimivat peruspalvelut ruokakaupoissa. Lisäksi heitä pyydettiin mukaan helluntaiseurakunnan toimintaan.

– Uimahalli on melkoisen tärkeä ja kirjastoasiat tulevat hoidettua jo työnkin ohessa. Sieltä kautta tulee luettua myös lehdet. Kebab-paikat ja pitseriat ovat kai neljänneksi tärkeimmät. Ennenkin on tullut etsiydyttyä mukaan seurakunnalliseen toimintaan ja mahdollisuuksien mukaan osallistuttu siihen, Forssasta syntyjään oleva Juha Pekkinen myöntää.

Naapurien lähtö

Pettymys tuli vastaan ihan naapurustossa.

– Vastapäätä asunut tosi kiva pariskunta, jolla kolme poikaa, muutti Itä-Helsinkiin. Heidän kannaltaan se oli hyvä, mutta mielellään me oltaisiin pidetty heidät naapureina.

Heidän kanssaan Pekkiset olivat tulleet hyvin juttuun, sillä hekin olivat olleet muualta muuttaneita.

– Ystävyys on tärkeää. Arvostan löytää ihmisiä, joiden kanssa tykkää viettää aikaa, ja että lapsillekin on leikkiseuraa. Mutta on ollut myös paljon hyviä kohtaamisia ja on löytynyt uusiakin tuttavuuksia, Saara Pekkinen arvioi.

Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Haasteista on selvitty.

– Jasminille leikkikavereiden menettäminen oli pieni kriisi ja muutoinkin se jätti tyhjiön jälkeensä, Juha Pekkinen kuvailee.

Mökeilläoloa

Saara-äiti on ollut kuutisen kuukautta äitiysvapaalla. Työkseen hän on varhaiskasvatuksen opettaja Leivonpesän päiväkodissa.

– Kesällä tuli oltua paljon kesämökeillä Humppilassa ja Isojoen Kangasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla. Ennen Islaa arki pyöri enemmän työn ympärillä, mutta nyt oli enemmän aikaa, Kristiinankaupungista kotoisin oleva Saara Pekkinen kertoilee.

Mahdollisuus avoimessa päiväkodissa käymiseen tuli mukavana yllätyksenä.

– Ihan montaa kertaa en ole vielä ehtinyt käymään, mutta siitä on tosi hyvä fiilis ja meinaan kyllä käydä siellä kerhoissa. Samoin aion osallistua luterilaisen seurakunnan äiti-lapsi -kerhoon.

– Vanhempana kotonaan olevalle äidille on kivaa, kun näitä kerhoja on Somerolla näin hyvin. Samalla voi myös tutustua muihin somerolaisiin vanhempiin.

———————

Omistajana Rockway Oy

TapahtumaTV Eveo on suomalainen tapahtumiin erikoistunut kaupallinen televisiokanava, joka aloitti virallisesti toimintansa kanavapaikalla 17 joulukuussa 2022.

Eveon ohjelmat keskittyvät ensisijaisesti tapahtumiin ja niihin liittyviin ennakko- ja teemaohjelmiin, ohjelmasarjoihin sekä koostelähetyksiin tapahtumien kohokohdista. Ohjelmat lähetetään pääsääntöisesti viikonloppuisin.

Eveo-kanavan omistaa tuotantoyhtiö Rockway Oy.

Ihan ilman esitysformaattia Somero-sarja ei ole ollut, sillä suoratoistona sarjaa on voinut seurata kevättalvesta asti osoitteesta KoDaTv.net sekä YouTubessa osoitteessa kodatv.somero. YouTubessa kyseinen kanava on kerännyt toistatuhatta katsojaa per jakso.

Sarjaa rahoittaneet täkäläiset yritykset ovat Hiidenlinna Park Resort, Hoida itseäsi Tuula Saarela, Kökkön lomamökit, MajuriMove, Muotiputiikki Helmi, Putkiasennus Lindström, Sporttikone, Suomen Varastokontti ja Wilart.