SoVon rutiini liidätti liiga-avauksen voittoon

0
Rinor Karaqa (vas.) löysi viimeistelyharjoituksista mainiot viritykset liiga-avaukseen, samoin taustalla näkyvä Antti Korhonen. Kuvassa myös päävalmentaja Valdrin Seferi ja Joonas Reijonen.

TPK – SoVo F. 2-6 (1–2)

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Futsalin liigakausi2023–24 käynnistyi Someron Voima Futsalin osalta Turussa. Varttitunnin tunnustelun jälkeen vierasjoukkue sai maalihanansa auki ja karkasi lopulta 6–2 (2–1) voittoon.

SoVo ei ollut saanut järjestymään kauteen valmistavalle jaksolle yhtään harjoitusottelua, joten Turun liiga-avaus oli uudistuneelle somerolaisjoukkueelle ensimmäinen yhteinen pelitapahtuma.

– Alku oli tästä johtuen vähän hakemista. Paketti pysyi koko ajan kasassa ja vähitellen otimme selvemmin hallintaa pelistä. Toinen jakso oli meiltä jo oikein hyvää peliä.

– Mitään taikatemppuja meidän ei tarvinnut pisteiden eteen esittää, aika rutiininomainen suoritus riitti tänään, SoVon manageri Jarkko Ihalainen kommentoi kauden aloitusta.

Erityisen tyytyväinen manageri oli joukkueensa puolustuspelin tiiviyteen.

– Tasakentällisin pelattaessa TPK:lla ei ollut paljonkaan jakoa pelissä. Yhden pelitilannemaalin he saivat aikaiseksi ja maalivahtimme (Nevzat Mustafa) mukaan vaarallisia laukauksia hänelle tuli koko ottelussa torjuttavaksi vain pari, Ihalainen jatkoi.

Kotijoukkueen ensimmäisen maalin joutui lähietäisyydeltä todistamaan Mustafan tilalle rangaistuspotkutilanteeseen maalivahdiksi tullut Niko Rikkilä. ”Rankkari” kymmenen metrin etäisyydeltä tuomittiin, kun SoVon kumulatiivisten rikkeiden tili täyttyi avausjakson lopussa.

Kolmen miehen maalitili auki

Ennen kauden alkua jotkut SoVon ulkopuoliset tahot epäilivät joukkueen hyökkäystehojen riittävyyttä edelliskausien kovimpien tehotykkien (Arber Istrefi, Gezim Voca) poissa ollessa. Ainakin Pallokerhoa vastaan maalintekotehoja löytyi juuri niiltä pelaajilta, joilta Ihalainen jo kauden edellä kertoi odottelevansa lopullista läpimurtoa liigan eliittiin.

Antti (Korhonen) ja ”Musu” (Muslim Markhiyev) ottivat hienosti vastuuta maalinteosta ja tehokkaasti kauden aloitti myös (Rinor) Karaqa, päävalmentaja Valdrin Seferin apuna valmennuksessa toimiva Ihalainen iloitsi.

Edellä mainitut pelaajat viimeistelivät kukin kaksi maalia mieheen. Korhonen saalisti yhteensä kolme tehopistettä, hanakasti syöttöpaikkoja hakeva Markhiyev pääsi heti samaan maalimäärään kuin viime kaudella pelaamissaan kahdeksassa runkosarjaottelussa ja Karaqa tarttui silmään entistäkin pontevammalla ratkaisuhalukkuudellaan.

Mergim Bushi, Valmir Seferi ja Vilho Ståhlström täydensivät perusnelikot kurinalaisella kahden suunnan pelillään. Seferi oli takalinjoilla kentän herra ja hidalgo ja Bushi tuotti energisyydellään jatkuvasti ongelmia turkulaispuolustukselle.

Joona Helmi pääsi uransa ensimmäisessä liigaottelussa mainiosti kokeneempien pelikavereidensa rytmiin mukaan ja täytti oman tonttinsa moitteitta. SoVon toinen liigadebytantti, Lirim Myrtaj, sai Joonas Reijosen tavoin pelituntumaa yhden vaihdon verran vasta ottelun loppuhetkillä.

SoVon tehosaldot:

Antti Korhonen 2+1=3 (+4/-2=+2)
Rinor Karaqa 2+0=2 (+6/-1=+5)
Muslim Markhiyev 2+0=2 (+3/-2=+1)
Mergim Bushi 0+1=1 (+5/-1=+4)
Valmir Seferi 0+1=1 (+4/-1=+3)
Vilho Ståhlström (+2/-0=+2)
Lirim Myrtaj (+0/-0=0)
Joonas Reijonen (+0/-0=0)
Joona Helmi (+0/-1=-1)

Maalivahdit: Nevzat Mustafa 0+1=1; peliaika 39.59 (+6/-1=+5), Niko Rikkilä; peliaika 00.01 (+0/-1=-1)

Varoitus: Karaqa

Kumulatiiviset rikkeet: SoVo 9 (1. jaksolla 6/2. jaksolla 3), vastustaja 6 (2/4)

Yleisömäärä: 85