Taloyhtiön hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan on tärkeää perehtyä huolellisesti oman yhtiönsä tilanteeseen ja keskeisiin asiakirjoihin. Tärkeitä asiakirjoja ovat esimerkiksi isännöintitoimiston kanssa solmittu isännöintisopimus sekä huoltoyhtiön kanssa tehty sopimus kiinteistönhuollosta. Hallituksen on tärkeää myös pitää silmällä taloyhtiön taloudellista tilannetta.

– Taloyhtiön hallitus huolehtii osakkaiden yhteisestä omaisuudesta. Hallituksen jäsenten on hyvä ottaa tehtävänsä vakavasti ja perehtyä aluksi kaikkiin hallitustyöskentelyn kannalta oleellisiin asioihin. Pelätä ei kuitenkaan tarvitse, sillä normaali huolellisuus riittää, ja asiantuntija-apuakin on saatavilla, kertoo Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Juuso Kallio.

Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tarjoama maksuton lakineuvonta palvelee hallitusten jäseniä ja isännöitsijöitä sekä tilin- ja toiminnantarkastajia viitenä päivänä viikossa. Neuvontaa on saatavilla lakiasioiden lisäksi myös korjausrakentamisessa ja energia-asioissa sekä talouteen ja verotukseen liittyvissä asioissa.

Lisäksi Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi järjestää nyt Somerolla myös taloyhtiöiden hallituksille suunnatun koulutustilaisuuden, joka on kaikille avoin.

Tilaisuudessa käsitellään muun muassa seuraavia kysymyksiä: Mikä on asunto-osakeyhtiö ja miten se toimii? Miten hallitus työskentelee? Mikä on isännöinnin rooli? Mistä asioista hallitus voi päättää ja minkälaiset asiat tulee viedä yhtiökokouksen päätettäväksi? Osallistumalla koulutukseen saa myös toimintavinkkejä. Tilaisuus järjestetään Someron Seurahuoneella keskiviikkona 4.10. kello 17.30 alkaen. Ilmoittautumiset ja lisätiedot löytyvät liiton kotisivuilta.

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Juuso Kallio vinkkaa, että taloyhtiöiden hallitusten jäsenille on tarjolla koulutusta Somerolla ensi viikon keskiviikkona 4. lokakuuta.