On todella harmillista, että tämä mainio Ecotekola on suljettu. Siellä toteutettiin kierrätystä hienolla tavalla. Paikan positiivisia puolia oli, että vähävaraisemmat ihmiset ja perheet saivat sieltä vaatteita ja tavaroita vain nimelliseen hintaan. Työttömät saivat esimerkiksi myyjinä työskennellessään siellä hyvää työkokemusta, sekä sosiaalista kanssakäymistä asiakkaiden kanssa.
Arvostin todella tätä paikkaa
Sote on lopputulos siitä, kun poliitikot alkavat pätemään asiassa, josta heillä ei ole minkäänlaista osaamista tai tuntemusta.
Pätemisen lopputulos
Kesällä on Somerolla ollut paljon livemusaa, kiitos! Ja erittäin mieluisa uutinen oli se, että liveillat jatkuvat nyt myös talvella Hämeenportin puolella. Sen verran esittäisin toivetta, että tuotaisiin esille vähän monipuolisemmin somerolaisia musiikintekijöitä, jos heitä on. Olisi myös kiva, jos bändeistä ilmoitettaisiin vaikka lehdessä. Meni ainakin yksi ohi, jonka olisin halunnut nähdä.
Livemusan ystävä
Kuntopuisto rikottu (ihme, ettei nopeammin), skeittipuisto seuraavaksi. Pyöräteitä puuttuu, tiet huonossa kunnossa. Mutta ei hätää, rikottavaa riittää. Olisikohan syytä miettiä, mihin rahat laitetaan?
Somerolainen
Kuinka nämä yön häiriköt poistetaan. Miten olisi poliisi Somerolle?
Tehkää jotain päättäjät
Näyttää mielenterveysongelmaisten touhuilta tuo karusellin hajottaminen. Ei kukaan suurin piirtein selväjärkinen noin toimi. Siinä tuhoaa yhteisen omaisuuden lisäksi myös omaa elämäänsä, kun noin toimii.
Käsittämätöntä