Tero Hovila uusi Someron golfmestaruutensa

0
Golfkisan kärkikolmikko: kisan kakkonen Mikko Kaase (vas.), voittaja Tero Hovila ja kolmonen Kari Nieminen.

Ennakkosuosikkina Someron golfmestaruuskisaan lähti, ampujanakin SM-tasolla menestynyt, viime vuoden voittaja Tero Hovila.

Hovila kesti ennakkosuosikin paineet ja pelasi loistavan kierroksen selvittämällä kierroksen 78 lyönnillä.

Hän oli tyytyväinen puu 3 -avauksiinsa sekä yhdeksään greeniosumaansa. Myös putteri oli kuuma, sillä Tero Hovila selvitti kierroksen 28 putilla. Peli oli kunnossa, josta kertoo muun muassa 15:n par-tuloksen saavuttaminen.

Mikko Kaase sijoittui toiseksi, häviten vain neljä lyöntiä mestarille. Kaase on nuoren polven golfaaja, josta on kasvanut hyvä haastaja Tero Hovilalle.

Kaase oli tyytyväinen lähestymislyönteihinsä, mutta harmitteli birdieputtien heikkoutta. Hänestä aineksia olisi ollut parempaankin. Hän voitti myös epävirallisen Somerniemen golf-mestaruuden.

Kolmanneksi sijoittui Kari Nieminen tuloksella 93. Hän kertoi pelinsä olleen ailahtelevaista ja välillä takkuista.

– Kaksi triplabogeyta ja pari tuplaa sekä lyhyiden puttien epävarmuus romuttivat tuloksen, harmitteli Nieminen.

Naisia ei ollut tänä vuonna mukana.

Ex-somerolaisten parhaan tasoituksellisen (hcp) tuloksen 67 saavutti Paavo Tiiri. Toiseksi sijoittui Mika Salminen tuloksella 71 ja kolmanneksi Lauri Isotalo tuloksella 73.

Pistebogey-kisan voitti Simo Sysinoro 32 pisteellään. Toiseksi sijoittui Mika Pieniniemi ja kolmanneksi Matti Kaase. Sekä Kaasen että Pieniniemen tulos oli 29 pistettä.

Erikoiskilpailujen voittajaksi ylsi tällä kertaa Paavo-nimellä. Paavo Torkkolalla oli pisin avaus väylällä 1: hirmuiset 276 metriä. Paavo Tiiri pääsi lähimmäs lippua väylällä 2 eli 1,64 metrin päähän.

Someron Golfmestaruudet ratkottiin Loimijoki Golfin kentällä.

Hurjista sääennusteista (kova sade, ukkonen) huolimatta 19 innokasta kilpailijaa saapui märälle kentälle. Kenttämestarin aamuisella päätöksellä golfauton käyttö kiellettiin, jonka takia neljä pelaajaa perui osallistumisensa.

Sade loppui kuin seinään ensimmäisen ryhmän päästessä liikkeelle. Sää vain parani loppua kohden ja kisa saatiin vietyä läpi keskeytyksittä.

Tulokset:

Someron mestaruuskisa Scratch Out in Tulos

1. Tero Hovila WGCC 38 40 78

2. Mikko Kaase HSGC 40 42 82

3. Kari Nieminen SaG 48 45 93

4. Mika Pieniniemi SaG 52 49 101

5. Simo Sysinoro LoG 53 51 104

6. Reijo Vaha LoG 56 52 108

7. Jari Grönholm SaG 55 54 109

8. Tauno Kuisma SaG 57 53 110

9. Seppo Hurmerinta SaG 65 52 117

10. Matti Kaase HSGC 64 57 121

11. Rasmus Grönholm LoG 63 63 126

Ex-somerolaiset hcp Out in Slope Tulos

1. Paavo Tiiri HSGC 35 32 16 67

2. Mika Salminen LoG 36 35 19 71

3. Lauri Isotalo HSGC 36 37 10 73

4. Sakari AnsamaaWGCC 36 38 7 74

5. Max Nuutinen WGCC 38 38 11 76

6. Esa Virta LoG 39 37 28 76

7. Ville Oksanen HSGC 44 38 16 82

8. Paavo Torkkola HaG 41 44 12 85

Pistebogey

1) Simo Sysinoro LoG 32, 2) Mika Pieniniemi SaG 29, 3) Matti Kaase HSGC 29, 4) Jari Grönholm SaG 28, 5) Reijo Vaha LoG 26, 6) Seppo Hurmerinta SaG 26, 7) Tauno Kuisma SaG 21, 8) Rasmus Grönholm LoG 15.