
Poliisille jätetty rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä
Somerolaisen tilitoimiston yrittäjien epäillään siirtäneen useiden isännöimiensä taloyhtiöiden rahoja omille tileilleen perusteettomasti. Esille on tullut paljon epämääräisiä tilisiirtoja.
Esimerkiksi pankkia on harhautettu myöntämään laina kiinteistölle, jossa tilitoimisto sijaitsee. Laina on 20 000 euron luokkaa. Siitä oli kyllä käytetty pieni osa taloyhtiön toimintaan.
Yritykseen töihin keväällä tullut tuore lakimies Juho Eloranta havaitsi väärinkäytökset tutkaillessaan isännöimiensä asunto-osakeyhtiöiden kirjanpitoja. Asiakkaiden ja tilitoimistoyrityksen tiliotteet eivät vastanneet toisiaan.
Isännöitsijäksi, lakimieheksi ja toimiston digitalisoijaksi palkattua Elorantaa ihmetytti, miten yrityksen tilillä ei ollut rahaa, kun palkkapäivä oli huulilla. 19. päivä tilillä oli niin vähän euroja, ettei sillä olisi palkkoja maksettu. Yhtäkkiä juuri tilipäivänä laskutuksia kertyikin.
Käsintehtyjä viitesiirtoja oli tehty suurillekin summille. Sekin sai hälytyskellot soimaan, että lähes kaikki olivat nollaan päättyviä tasasummia. Siirtojen takana ei ollut todellisia laskuja, selityksenä saattoi olla lainanmaksu. Toisinaan ei ollut lainkaan viitettä.
Tilitoimisto esimerkiksi siirsi huhtikuussa yrityksensä pankkitilille yhdeltä asunto-osakeyhtiöltä 15 000 euroa. Likipitäen heti tämän jälkeen toisen taloyhtiön tilille siirrettiin vahingonkorvausta runsaat 14 000 euroa. Kesäkuussa tapahtui 4 900 euron siirto kolmannelta taloyhtiöltä ja 1700 euroa neljänneltä. 4900 euron summa on maksettu suoraan somerolaiselle yhdistykselle, jonka toimintaa yrittäjä/isännöitsijä pyörittää kirjanpitäjän ominaisuudessa.
Poliisille on toimitettu asiakirjoja, tehty rikosilmoituksia ja tutkintapyynnöt edellä mainituista tapauksista, sekä myös perimättä jätetyistä yhtiövastikkeista yhdessä taloyhtiössä. Siitä kertyi taloyhtiölle mittavat tappiot. Tässä taloyhtiössä kavalluksista epäilty tilitoimisto on vuokralla. Liiketilan omistaa toinen tilitoimiston yrittäjistä, jolta oli jätetty perimättä yhtiövastikkeet neljän vuoden ajalta. Taloyhtiön hallitusta ei informoitu vastikerästeistä.
Juho Eloranta arvelee firman huijanneen taloyhtiöitä enemmissä ja vähemmissä määrin kymmenen vuoden ajan. Hänen tutkailujensa mukaan hiljaisia vuosiakin on ollut joukossa eikä kirjanpidoissa näy epäselvyyksiä.
Hän sanoo, että on vaikea arvioida, mikä on petosten rahallinen kokonaissumma.
– Noin 50 000 euroa varmasti. Sen lisäksi ehkä 50 000 ja mahdollisesti vielä 50 000 euroa.
Elorannalla on ollut kiirettä etenkin viime viikon torstaista lähtien, kun hän informoi sähköpostitse taloyhtiöitä kavallusepäilyistä. Useat hänen isännöimänsä taloyhtiöt, joita on runsaat 30, ovat pyytäneet häntä selvitys- ja lakimieheksi sekä isännöitsijäksi eli hoitamaan asiaa, olemaan yhteydessä poliisiin ja ottamaan kirjanpitotyöt jatkossa hoitaakseen.
– Poliisilla menee vuosia tutkintaan, näiden sotkujen selvittämiseen. Mukana on kirjanpitorikoksia, törkeää kavallusta ja törkeää petosta. Hyvä jos viiden vuoden päästä ollaan jollain lailla selvillä vesillä.
– Ja saattaa olla, että tutkimuksissa löytyy lisää epäselvyyksiä, kertoo Eloranta, joka ei ole enää kyseisen firman palveluksessa. Hänet irtisanottiin.
Tilitoimiston yrittäjät eivät halua tässä vaiheessa kommentoida asiaa, syytöksiä ja epäilyjä millään tavalla.

Lakimiehen neuvo taloyhtiöiden hallituksille: Luota, mutta valvo ja varmista
Somerolla ilmi tulleessa asunto-osakeyhtiöiden varojen kavallusepäilyssä uhrina on usein ollut taloyhtiö, jonka asukkaat ovat iäkkäitä ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat tyytyväisiä, että joku hoitaa asiat. He luottavat tuttuun henkilöön, asiantuntijaan.
– Kavaltaja etsii uhreiksi yleensä joukon heikoimmat. Ja käyttää heitä hyväksi.
– Saattaa käydä niin, että osakkeen arvo muuttuu negatiiviseksi. Taloyhtiöistä tulee niin velkainen, ettei asunnon omistaja pääse eroon osakkeestaan. Kuka ostaa ylivelkaantuneen asunnon, kysyy lakimies Juho Eloranta, joka on tutkinut työpaikkansa isännöimien taloyhtiöiden kirjanpitoa, epäillyt epärehellisyyttä, kavalluksia ja jättänyt somerolaistilitoimiston toimista rikosilmoituksia.
Eloranta sanoo, että isännöinnin tulee perustua faktaan, virallisiin yhtiöiden hallituksissa tehtyihin päätöksiin ja paperiaineistoihin, ei sosiaalisiin suhteisiin.
– Sukulaisuus tai lähituttavuus eivät luo eikä tuota näissä asioissa luottamusta. Somerolla luotetaan liiaksi siihen, että kaikki tuntevat toisensa; eikä sen perusteella voisi huijata tuttua ihmistä, kun sillä on seuraamuksensa yhteisössä.
Eloranta uskoo, ettei vastaavanlainen laaja kavalluskokonaisuus, joka Somerolla on nyt ilmennyt, olisi ollut mahdollista Helsingissä.
– Jokaisen asunto-osakeyhtiön hallituksen tulisi nimetä henkilö, jolla olisi täysi tilien valvontaoikeus. Hän pääsisi katselemaan ja selaamaan, mitä yhtiön tileillä on tapahtunut ja on nyt meneillään, mutta ei tietenkään pääse käsiksi rahoihin. Henkilöksi voisi valita vaikkapa taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan, ehdottaa Eloranta.
Tämä nimetty henkilö olisi isännöitsijän etävalvoja, jolla olisi näyteikkuna yhtiön rahaliikenteeseen.
– Kun kirjanpitäjällä ja isännöitsijällä on tiedossa, että tilejä ja toimia voi tarkkailla ja seurata milloin vaan, niin se on jo pelote, uskoo Eloranta.
Hän sanoo, että tällaisia valvojia on jo joillain asunto-osakeyhtiöillä; eikä niistä ole kavallettu rahoja.
Hän korostaa taloyhtiöiden hallitusten olevan todella vastuullisessa asemassa. Passiivisuus on heitettävä sivuun.
– Hallituksen jäsenten tulee olla aktiivisia. Heillä on valvontavastuu hoidettavana kukin omien kykyjensä puitteissa. Se kuuluu tähän instituutioon. Luota, mutta varmista ja valvo.
Kun erään somerolaisen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja kuuli kavallusepäilystä, hän yllättyi täysin.
– Yllätyshän se oli. Olemme käyttäneet samaa tilitoimistoa monet vuodet. Siellä on tuttuja töissä, tunnetaan omistajat. Eihän sitä usko todeksi, että näin käy, sanoo puheenjohtaja, joka ei halua juuri tuttuuden vuoksi nimeään julkisuuteen.
Taloyhtiö päätti ottaa aikalisän.
– Kaikki on vielä kesken; kysehän on vasta epäilyistä.
Asukkaat ovat kyselleet ja olleet huolissaan.
– Mutta kun ei ole antaa vastauksia. Mistään ei oikein saa tietoa; poliisille ei löydy netistä sellaista numeroa. Ei oikein viitsi 112:eenkaan soittaa, kun ei ole hengestä kysymys, vaan rahapussista. Aluehallintovirastoon on oltu yhteydessä.
– Mutta näyttää siltä, että isännöitsijä on haettava muualta. Emme ole vielä hakeneet asiakirjojamme pois tilitoimistolta. Meillä on perjantaina palaveri taloyhtiössä, mitä tehdään.
Hyvin usea taloyhtiö on jo lopettanut yhteistyön kyseisen firman kanssa ja noutanut asiakirjansa pois.