Tubettaja Pinkku Pinsku vieraili yrittäjäpäivillä

0
Videobloggari Pinja Sanaksenaho vieraili Somerolla.

Teksti ja kuvat Timo Kalenius

Videobloggaaja ja tubettaja Pinja Sanaksenaho eli Pinkku Pinsku vieraili Somerolla tiistaina yrittäjyyskasvatuksen merkeissä. Hän kertoi oman elämäntarinansa siitä, millaista on olla some -yrittäjä, vaikuttaja ja miten hänen kohdallaan kaikki alkoi. Tilaisuus oli suunnattu yläkoululaisille ja lukiolaisille sekä Someron yritysten edustajille.

Pinja Sanaksenaho, 21 vuotta, on nuoresta ia↔sta↔a↔n huolimatta yksi tunnetuimmista ja menestyneimmistä tubettajista Suomessa. Ensimmäisen Youtube-videonsa hän julkaisi jo vuonna 2013. Nykyisin hänen kanavallaan on yli 273 000 tilaajaa ja Instagramissa hänellä on 289 000 seuraajaa.

Pinkku Pinsku -käyttäjänimellä hän on tehnyt sosiaalista mediaa 11-vuotiaasta lähtien. Videoissaan hän kertoo omasta arjestaan, matkustelusta, urheilusta ja kauneudesta. Hän rohkaisee kaikkia tavoittelemaan omia unelmia sekä puskemaan eteenpäin niin vapaa-ajalla kuin työelämässäkin.

Hän antaa myös vinkkejä, miksi kannattaa jo nuorena harjoitella työnhakutaitoja.

– Mulla tulee lokakuussa 10 vuotta täyteen, kun aloin tekemään näitä videoita ja muuta sosiaalisen median sisältöä. Kerron tämän päivän luennossani tähänastisen uratarinani ja myös nettikiusaamisesta, sekä miten sosiaalisessa mediassa kaupalliset yhteistyöt toimivat, toteaa Pinja Sanaksenaho.

– Olen tehnyt tätä päätoimisesti. Lukion jälkeen en ole jatko-opintoihin ainakaan vielä hakeutunut. Tulevaisuudessa toivon, että voisin tätä jatkaa myös seuraavat kymmenen vuotta, vaikka varmasti sosiaalisessa mediassa muutoksia tuleekin tapahtumaan ja minunkin kiinnostuksen kohteet muuttumaan, jatkaa bloggaaja.

– Elokuvissa näytteleminen kyllä kiinnostaa sillä, kun olin Kallion lukiossa näyttelin teatteriesityksissä ja myöhemmin pääsin myös mukaan ihan oikeaan leffaan. Ammattinäyttelijän ura ei ehkä kuitenkaan ole ihan se minun juttu, toteaa Sanaksenaho.

– Aamupäivällä pidin esitykseni alakoululaisille ja nyt iltapäivällä yläkoululaisille. Seuraajieni ikähaarukka on tosi laaja joista 18–24-vuotiaita on eniten, mutta myös nuorempia 15–17-vuotiaita löytyy ja jonkin verran myös aikuisia.