Teksti Aulis Tiensuu

Someron Esan 21-vuotias triathlonisti Veikka Sarén kävi uransa tähän asti kovimmassa kilpailussa, kun hän viime lauantaina kisasi Espanjan Pontevedrassa 23-vuotiaiden MM-kisoissa. MM-kisa käytiin olympiamatkoilla eli uinti oli 1500 metriä, pyöräily 39,8 kilometriä ja juoksu 10 kilometriä.

Uintiosuuden puolivälissä Sarén oli vielä kakkosporukan tuntumassa, mutta toinen puolisko toi eroa kärkipäähän. Hän jäi ajallaan 19.37 lopulta kärjelle vajaat puolitoista minuuttia.

Uintia seuranneella pyöräilyosuudella Sarén pääsi kolmosporukkaan, jossa aikansa oli 58.50. Ero kärkeen kasvoi noin neljällä ja puolella minuutilla. Juoksuosuus oli Veikalla taas vahvinta, sillä hän oli 22. nopein ajalla 32.52, jolla jäi runsaat puolitoista minuuttia kärjen vauhdista.

Sarén oli kilpailun 42. kokonaisajallaan yksi tunti 53 minuuttia. MM-kultaa voittaneen Saksan Simon Henseleitin aika oli 1.45.18.

– Juoksu kulki tuttuun tapaan tiukalla reitillä hyvin, vaikkei siinä enää mitään isompaa kisailua ollut. Uinti on vaan kynnyskivi tällä hetkellä, mutta siihen tarvitsee nyt tulevalla kaudella keskittyä kovin. Kokonaisuudessa kausi on kuitenkin ollut iso plussa sisältäen paljon positiivisia juttuja. Tästä on hyvä jatkaa, veti Veikka Sarén yhteen viisi Suomen mestaruutta ja parhaimmillaan 19. sijan Euroopan Cupissa tuonutta kilpailukauttaan.