Voiman naiset ja tytöt otteluruuhkassa

0
Liisa Lehtonen (20) ja Laura Kurvinen (16) sekä samassa T13-ikäluokan joukkueessa pelaavat Peppi Kontio ja Viivi Taimela pääsivät hiljattain tekemään ensiesiintymisensä Voiman naisten joukkueen sarjaotteluissa.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Muutamat Someron Voiman nais- ja tyttöpelaajat suorittivat jalkapalloviheriöillä uskomattoman urakan viime viikon lopulta kuluvan viikon alkuun ulottuneella jaksolla.

Voiman naiset pelasivat Nelosen ottelut torstaina, sunnuntaina ja tiistaina. Joukkueessa oli mukana seuran tyttöjunioreita, joiden ohjelmaan kuului naisten otteluiden lisäksi lauantaina pelattu T13-sarjan kotiottelu.

Junioreista Viivi Taimela oli tehnyt naisten sarjapelidebyyttinsä jo edellisellä viikolla ja torstain kotipeliin hänelle tekivät T13-sarjalaisista seuraa Laura Kurvinen, Liisa Lehtonen ja Peppi Kontio. Tästä nelikosta Taimela, Lehtonen ja Kontio olivat kuuden päivän aikana mukana kaikissa SoVon naisten ja tyttöjen sarjoissa pelaamissa neljässä ottelussa.

Naiset saivat torstai-iltana sadesäässä pelattuun Nelosen A2-lohkon kotiotteluun vieraakseen Paimion Haka/Akatemian, joka oli keväällä Paimiossa höykyttänyt somerolaisia voittolukemin 7–2. Toisessa kohtaamisessa SoVo venyi upean taistelun jälkeen 5–5 (2–3) tasapeliin, joka iloisista ilmeistä päätellen maistui kotijoukkueen leirissä voitolta.

Kiitos tyttöpelaajien mukaantulon, loukkaantumisista kärsinyt SoVo sai kokoonpanoonsa jopa pari vaihtopelaajaa. Vierasjoukkueella vaihtureita oli puolenkymmentä, minkä sopi olettaa olevan raskaassa kelissä kohtalaisen suuri etu.

Harhala, Julkunen ja Rajala maalinteossa

Ottelu lähti somerolaisittain hienosti käyntiin, kun Tiia Harhala kumautti kotijoukkueelle 1–0 johtomaalin runsaan kahden minuutin pelin jälkeen. Vain kolme minuuttia myöhemmin Siiri Julkusen kierteinen kulmapotku yllätti paimiolaispuolustuksen maalivahtia myöten ja SoVo oli unelmastarttinsa myötä jo 2–0 johdossa.

Haka/Akatemian nuorekas ja teknisesti taitava joukkue kokosi nopeasti rivinsä ja oli puolen tunnin pelin jälkeen noussut 3–2 johtoon. Tauon jälkeen SoVo oli taas jakson alussa paremmin hereillä ja Mira Rajala tasoitti numerot 3–3:een.

Vajaata varttituntia myöhemmin Haka livahti onnistuneella rangaistuspotkulla 4–3 johtoon, mutta SoVo nousi taas muutaman minuutin kuluttua rinnalle. Eerika Haalijoki tarjoili hienon syötön Rajalalle, joka vei puolittaisen läpiajonsa päättäväisesti loppuun asti ja sijoitti pallon maaliin.

Värikkäässä ja viihdyttävässä kamppailussa paimiolaiset ottivat vielä kerran johtoaseman, mutta loppupelin ajan hillittömästi päälle painanut kotijoukkue ei suostunut taipumaan. Noin varttia ennen loppua Hakan puolustus joutui torppaamaan vahvasti pallon kanssa edenneen Tiia Harhalan nurin. Seurannutta vapaapotkua asettui laukomaan Julkunen, joka täräytti illan toisen osumansa täydellisyyttä hiponeella nostolla maalin takanurkkaan.

Haalijoki, Harhala, Julkunen ja Rajala muodostivat keskikentälle ja hyökkäykseen kotijoukkueen voimakvartetin, jota vieraat eivät missään vaiheessa saaneet kunnolla aisoihin. Taimela, Lehtonen ja Kontio säestivät kokeneempaa nelikkoa juoksuvoimallaan ja yritteliäisyydellään. Takalinjoilla puolestaan runkopelaajat Emilia Salo ja Ellen Ali-Yrkkö saivat erinomaista tukea Kurvisen sinnikkyydestä.

Tärkeää roolia sarjapisteen hankinnassa näytteli myös moniin komeisiin torjuntoihin venynyt maalivahti Hilppa Juote.

Vieraskentiltä selkeät tappiot

Pistemenetyksestään sisuuntunut Haka/Akatemia ei antanut somerolaisten yllättää itseään uudelleen, kun joukkueet ottivat yhteen kolme päivää myöhemmin Paimiossa. Länsi-Suomen alueen Nelosessa A2-lohkon kärkipään joukkueisiin lukeutuva Haka peittosi selkeällä piste-erolla alapuolellaan olevan SoVon maalein 5–1 (2–0). Somerolaisten 1–3 kavennuksesta toisella jaksolla vastasi Tiia Harhala.

SoVo-naisten hurja peliputki jatkui tiistai-iltana Kemiönsaarella, missä kotijoukkue Kimito Sportförening (KSF) tyylitteli 8–0 (4–0) voittoon somerolaisvieraistaan. Harhala, Haalijoki, Ali-Yrkkö, Rajala, Julkunen ja Juote pelasivat edellä mainitun junioritrion tavoin kolmannen naisten sarjan ottelunsa kuuden päivän sisällä.

13-vuotiaille kotitappiot

Voiman tyttöjunioreiden tasapeliputki alueellisen Kolmosen otteluissa katkesi kotipelissä Raisio Futista vastaan. Neljässä edellisessä sarjaottelussaan tasatulokseen päätynyt SoVon T13-ikäluokan joukkue joutui lupaavista alkutahdeista huolimatta tunnustamaan RaiFun paremmakseen maaliluvuin 3–5 (3–4).

SoVon armoitettu maalihai, Liisa Lehtonen, värkkäsi parissakymmenessä minuutissa hattutempun täyteen, johdattaen kotijoukkueen 3–1 johtoon. Raisiolaiset vuorostaan nakuttelivat jaksotauon molemmin puolin neljä osumaa nopeaan tahtiin, ratkaisten pelin edukseen.

Lehtonen viimeisteli kauden kolmannen hattutemppunsa ja nosti kokonaismaalimääränsä viiteentoista.

Alle 13-vuotiaiden poikien Nelosessa syyskauden sarjan kahdella voitolla avannut Voiman joukkue kärsi toisen peräkkäisen tappionsa, kun Paraisten IF haki Somerolta sarjapisteet maalilukemin 7–3 (4–1).

Vierasjoukkue aloitti maalikarkelot kuudennella peliminuutilla ja oli kymmenen minuutin kuluttua jo 4–0 johdossa. Jatkossa Voiman pojatkin pääsivät paremmin peliin mukaan ja saivat aikaiseksi kolme kavennusosumaa. Niistä vastasivat Martin Lillemäe (kahdesti) sekä Valtteri Nivalinna.

P17-joukkue ratkaisi loppuhetkien maaleilla

Voima otti kolmannen peräkkäisen voittonsa P17-ikäluokan Kolmosen syys-sarjassa, kun se kellisti jännittävien vaiheiden jälkeen Salon Palloilijoiden kakkosjoukkueen. Joensuun pallokentällä käyty kamppailu päättyi somerolaisvoittoon maalein 2–0 (0–0).

Ottelu eteni yli seitsemänkymmentä minuuttia maalittomana, mutta tylsäksi tapahtumaa ei silti voinut missään vaiheessa moittia. Molemmat joukkueet pelasivat yritteliäästi ja loivat tasaisin väliajoin myös hyviä maalipaikkoja, mutta maalivahtien ohittamiseen eväät eivät riittäneet.

SoVon tolppien välissä Ilmo Nokka jatkoi hienoja esityksiään, pidentäen kotiotteluiden nollanpitoputkensa jo kahden täyden ottelun mittaan ja kaikkiaan lähes 165 minuutin pituiseksi.

Toiseen kenttäpäätyyn ratkaisevaksi osoittautunut avausmaali syntyi 72. minuutilla hurjan maalivireen löytäneen Micky Enqvistin toimesta. Hän murtautui salolaispuolustuksen läpi laukaisupaikkaan ja viimeisteli hallitusti joukkueelleen 1–0 johto-osuman. Maali oli Enqvistille kolmen tuoreimman pelikierroksen viides.

Kuusi minuuttia myöhemmin Leevi Salo riisti vastustajalta pallon salolaisten päädyssä, lähetti tarkan syötön maalin edustalle nousseelle Otto Heleniukselle ja tällä oli helppo tehtävä tuikata peliväline verkon perukoille.