Vuonna 2013: Suikkanen saapuu lokakuussa, Haltsonen lähtee ensi viikolla

0
kaupunginjohtaja Leo Haltsonen jää eläkkeelle raivaajapatsas kaupungintalo Someron vaakuna

Somero-lehti 6.9.2013

Leo Haltsonen jättää kaupunginjohtajan pestinsä ensi viikolla. Hän on 13.9. viimeistä päivää töissä Somerolla. Uusi johtaja Sami Suikkanen tulee töihin lokakuun alussa.
Somero on syyskuussa pari viikkoa ilman kaupunginjohtajaa. Hallintosäännön mukaan kaupunginjohtajan tehtäviä hoitaa tuona aikana kaupunginsihteeri Hanna Saarni.
– Kyllä pari viikkoa selvitään, toteaa Saarni väliaikaisesta tehtävästään.
Alunperin oli tarkoitus, että uusi ja vanha kaupunginjohtaja olisivat kuukauden päivät yhtä aikaa töissä. Sami Suikkasella on kuitenkin vielä velvoitteita vanhassa työpaikassaan Pöytyän kehitysjohtajana. Hän haluaa viedä päätökseen tietyt projektit ennen siirtymistään Somerolle.
Leo Haltsosen työ Someron johdossa päättyy virallisesti marraskuun alussa. Siihen saakka Sami Suikkanen hoitaa pestiä viransijaisena.

Leo Haltsonen

Somero-lehti 13.9.2013

Tarkan markan mies siirtyy paappapäiville

Kaupunginjohtaja Leo Haltsonen jättää seuraajalleen Sami Suikkaselle kaupungin, jossa asiat sujuvat. Talous on hyvissä kantimissa, siitä tarkan markan mies on pitänyt huolen. Myös palvelut ovat kattavat. Nettoinvestointeja on tehty haltsoskaudella 1996–2013 liki 60 miljoonan edestä.
Suuria päätettäviä asioita somerolaisille on tulossa. Leo Haltsonen uskoo Someron selviävän sotesta sun muista kunnialla vakautensa turvin. Kaupunginjohtaja antaa ohjeen seuraajalleen: ”Pidä isännän ote tiukasti käsissäsi. Tee sellaisia esityksiä, jotka koet oikeiksi.”
Leo Haltsonen on viihtynyt työssään. Asiat ovat yleensä riidelleet, eivät henkilöt.
– Somerolaiset ovat rakentaneet kanssani parempaa paikkakuntaa, kiittelee Ilmajoella syntynyt pohjanmaalainen, joka muuttuu pian turkulaiseksi eläkeläiseksi.
Tänään perjantaina kaupunginjohtaja Leo Haltsonen viettää viimeistä työpäiväänsä Somerolla. Virallisesti hänen pestinsä päättyy marraskuussa. Sami Suikkanen astuu remmiin lokakuun alussa.
Leo Haltsonen antaa eläkepäivien tulla. Hän on paappana lastenlapsilleen ja hanslankarina pojilleen näiden rakennushankkeissa. Kiinteistönhoitoa riittää niin kodissa kuin kesämökillä.

 


Otin vastaan savikaupungin, jätän jälkeeni tiilikaupungin

Teksti Merja Ryhtä
Leo Haltsonen tunnustaa olevansa tarkan markan mies ja johtaja, joka ei sorru kaiken maailman kotkotuksiin.
– Olen sanonut, että virkamiesten tulee esitellä asiat luottamusmiehille kuten kunnan parhaaksi ja lain ja asetusten mukaisesti katsovat. Heillä on asiantuntemus ja heidän
tulee hallita kokonaisuus. Luottamusmiehet päättävät. Se on juuri tämän suomalaisen kunnallisen päätöksenteon rikkaus ja vahvuus.
-Siitä olen saanutkin kritiikkiä, että olen torpedoinut lautakuntien ehdottamia hankkeita. Kaikkea, mitä ihmiset haluavat ja vaativat, ei voi antaa. Jonkun on jarrutettava ja pidettävä kokonaisuus hallinnassa. Isännän ote on oltava. Oikeaksi katsomansa esityksen takana
on pysyttävä. Sen ohjeen annan seuraajalleni Sami Suikkaselle: Pidä isännän ote tiukasti käsissäsi. Tee sellaisia esityksiä, jotka koet oikeiksi.
Leo Haltsosen mukaan enemmistö somerolaisista luottamusmiehistä haluaa rakentaa parempaa Someroa.
-Valitettavasti joukossa on aina myös niitä, jotka haluavat sekoittaa pakkaa. Mutta jos kaikissa kunnissa olisi eletty yhtä tarkasti kuin Somerolla, niin ei olisi näin suurta taloudellista ahdinkoa ja valtion ajojahtia ja yhdistyttämisbuumia.
Viime vuonna osa valtuutetuista halusi äänestyttää kaupunginjohtajan luottamuksesta.
Haltsonen ei menettänyt yöuniaan koettelemuksen takia.
Someron kaupungilla on lainaa 782 euroa asukasta kohden. Kuntien eskimääräinen velka on 2 261 euroa/asukas.
Haltsosen aikana on nostettu uutta lainaa noin 10 miljoonaa, ja saman verran on maksettu takaisin.
Silti 17 vuoden aikana Somerolle on rakennettu ja investoitu runsaasti.
Seiniä on noussut muun muassa jäähallille, kirjastolle, uimahallille, Hovimäkeen, palvelutalo Tervaskantoon, terveyskeskuksen vuodeosastoille, jätevedenpuhdistamolle,
päiväkoti Tuulihatulle, Oinasjärven koulun keittiölle ja teollisuushallille.
On rakennettu uusi tori ja korjattu Joensuuntie, jotta silmä lepää ja kauppa käy.
On saatu tekonurmikenttä, saneerattu Joensuun koulua ja sen teknisen työn tilat. On remontoitu entisen Kuivamaidon tilat Pellavakeskukselle ja muille yrityksille sekä korjattu elokuvateatteri.
Harju-Härkälään on kaavoitettu omakotialue.
Kulttuuriyhdistys on syntynyt paikallisten yhdistysten koordinoijaksi ja etujen ajajaksi.
Haktsonen  on listannut, että hänen kaupunginjohtajuutensa aikana nettoinvestoinnit ovat noin 58 miljoonaa euroa.
Otin vastaan savikaupungin, jätän jälkeeni tiilikaupungin, hymyilee Haltsonen keisarin sanoin.
– Minä en saanut tätä Someroa valmiiksi, hyvä näin!
Voit lukea koko artikkelin lehtitunnuksillasi tästä linkistä:

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän