Viikko sitten vietettiin Yrittäjän päivää. Olen ollut päätoiminen yrittäjä 21 vuotta. Vuosi vuodelta kunnioitukseni kaikkia yrittäjiä ja etenkin pien- ja erityisesti yksinyrittäjiä kohtaan kasvaa. Suomen kaikista yrittäjistä 63 prosenttia on yksinyrittäjiä.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lähetti terveiset Yrittäjän päivän puheessaan: ”Suomessa on valtavasti osaamista – yrittäjyyttä, joka ansaitsee tulla nähdyksi.” Presidentti totesi Suomen tulevaisuuden olevan yrittäjien käsissä.
Vuoteni yrittäjänä ovat opettaneet paljon. Selväksi on tullut se, että yrittäjyyden realiteetteja ei ymmärrä kuin toinen yrittäjä. Tuntuu, että tavallisen kuluttajan on lähes mahdotonta ymmärtää, ettei yrittäjän myymän tuotteen tai palvelun hinta kilahda suoraan yrittäjän pankkitilille. Sivukulujen osuus, joka työsuhteessa kuuluu työnantajalle, on noin puolet yrittäjän laskutuksesta.
Yrittäjä huolehtii itse maksamalla muun muassa eläke- ja sosiaaliturvastaan. Mahdollisten lomien ajalta juoksevat kaikki kulut, oli tuloja tai ei.
En ole kertaakaan katunut yrittäjäksi ryhtymistäni. Irtisanoudun lukion lehtorin virastani ja heittäydyin yritykseni perustaessani täysin tyhjän päälle. Googletin yrityksen perustamisen perusfaktat, mitään yrittäjyyskoulutusta tai -valmennusta en saanut enkä hankkinut, saati saanut tai hakenut starttirahaa.
Rakastin opettajan työtäni, mutta en ole sitä kaivannut edes lomien verran. Viimeinen varsinainen kesälomani oli yli 20 vuotta sitten, kun vielä olin virassani. Yrittäjyys on minulle kokonaisvaltainen elämäntapa, joka on mahdollistanut sen, että olen saanut tehdä kaikkea sitä, mitä olen halunnut, kaikissa maissa ja maanosissa, joissa olen halunnut.
Lähes jokainen suomalainen yrittäjä tietää, mikä on yleisin yrittäjiin kohdistuva tunne: kateus. Usein kateus kumpuaa tyytymättömyydestä omaan elämään ja valintoihin. Kateellinen ei näe kuin kapean osan kateellisuuden kohteensa todellisuudesta, jäävuoren huipun.
Vaikka olen tyytyväinen omaan yrittäjyyteeni, en välttämättä suosittele samaa muille. Yrittäjä tarvitsee vahvan osaamisen ja ammattitaidon lisäksi rautaisannoksen sinnikkyyttä, idearikkautta, epävarmuuden sietokykyä sekä lujuutta, voimaa ja rohkeutta. Pahitteeksi ei myöskään ole kyky elää hetkessä, nauttia elämän pienistä iloista, nähdä kauneutta, uskoa unelmiin ja kokea kiitollisuutta. Näistä aineksista on minun yrittäjyyteni tehty.
Jatkuvasti saan vastata kysymykseen ”Mitä sä sitten siellä maailmalla teet?”. Samaa, mitä olen tehnyt jo 21 vuotta; journalismia, valokuvausta, viestintää, koulutuksia, valmennuksia, matkailunedistämistyötä ja nykyään myös elämysmatkojen suunnittelua ja emännöintiä. Sekä erittäin todennäköisesti vielä jotain muutakin, minkä ideointiprosessi ei ole vielä edes tietoisella asteella.
Somerolla on vielä toistaiseksi paljon yrityksiä ja palveluja. Ne säilyvät kaikkia somerolaisia ja Somerolla vierailevia palvelevina vain, jos ja kun niitä käytetään. Someron ja somerolaisten yritysten elinvoiman, kasvun ja kukoistuksen soisi olevan jokaisen somerolaisen sydämen asia.
Päivi Arvonen
yrittäjä
osa-aikasomerolainen