– Kyllä vaan, juuri olemme lähdössä Tukholman suuntaan mini-risteilylle. Sinne lähtee koko perhe. Meitä on kuusi ja sitten sinne tulee vielä mukaan kaksi tuttavapariskuntaa. Varmaankin parikymmentä yhteensä on lähdössä, iloitsevat Heli Tuomelan kanssa Carita, Henrica ja Erica Tuomela.
– Ajattelisin niin, että kun käyn aika harvoin, niin menisin sitten pitkälle. Malediivit tai Mauritius olisivat siinä tapauksessa ihan kärjessä, Sari Anttalainen miettii.
– Voin kyllä haaveilla, mutta tiedän ettei se toteudu. Aikanaan matkailin paljon mieheni kanssa, joten tiedän tasan tarkkaan mitä se on. Hauskaahan se on, mutta tällä hetkellä tykkään olla kotona, Anja Luvijoki vastaa.
—–
Ulkomaan vapaa-ajanmatkailu elpyi Tilastokeskuksen mukaan viime kesänä lähes koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. Matkoja tehtiin touko–elokuussa yhteensä noin 2,9 miljoonaa. Viroon matkattiin viime kesänä jo yhtä paljon kuin ennen pandemiaa. Myös matkailu Ruotsiin oli kasvussa.
Suomalaisia houkutteli erityisesti lämmin Etelä-Eurooppa, jonne ulkomaan vapaa-ajanmatkoista suuntautui joka neljäs. Matkat sinne kasvoivatkin neljänneksen edelliskesästä.
Ylivoimaiset etelän suosikkikohteet olivat Kreikka ja Espanja. Kotimaanmatkailu väheni edelleen selvästi. Niitä oli 9,7 miljoonaa.