Juha Salo erosi keskustan valtuustoryhmästä

0
Kolmatta kauttaan valtuustossa istuva Juha Salo perustaa jatkossa oman, yhden miehen ryhmän.

Kolmatta kauttaan valtuustossa istuva Juha Salo on eronnut keskustan valtuustoryhmästä. Salon ero astui voimaan tiistaina.

Salon lähdön myötä keskustan valtuustoryhmään jää yksitoista valtuutettua.

– Perustan oman, yhden miehen ryhmäni, jonka kautta toimin valtuustokauden loppuun, maatalousyrittäjä Juha Salo toteaa.

Eronsa syyksi hän sanoo näkemyserot keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajan Riitta Ryhdän kanssa.

– Kuluneen kauden aikana on ollut kaksikin isoa asiaa, joiden hoitotavoista on ollut isoja näkemyseroja, hän toteaa haluamatta sen tarkemmin kommentoida itse aiheita.

– Tietyllä tavalla tämä helpottaa omaa toimimistani, kun ei tarvitse kuunnella ryhmää tai puoluettakaan, sanoo Salo ja vihjaa, että ehkä häneltä on jatkossa luvassa radikaalimpia ehdotuksia kuin tähän saakka.

70 ääntä viime kuntavaaleissa saanut Salo on myös sivistyslautakunnan jäsen.