Lähdin viikko sitten Turusta seikkailemaan kohti Espanjan pääkaupunki Madridia väitöskirjani arkistotutkimusta tekemään. Nyt ehkä ihmettelet, että miten niin Turusta. Meneekö sieltä nykyään jonkin halpalentoyhtiön suora lento etelään?
Ei valitettavasti. Tai oikeastaan minun mielestäni onneksi. Lentäminen on tehty kansainvälisillä sopimuksilla syntisen halvaksi, mutta onneksi junalla matkustaessa ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa ainakaan matkan halpuudesta. Sitä se ei nimittäin ole.
Oma seikkailuni käynnistyi Turun satamasta perjantai-iltana. Laivassa nautin iltapalan ja sitten olikin jo aika vetäytyä yöpuulle. Aamulla laiva saapui Tukholmaan kello 6.30. Ihan sinne asti en kuitenkaan saanut nukkua, koska noin tuntia ennen määränpäätä henkilökunta avasi jokaisen hytin oven ja huikkasi ovenraosta hyvät huomenet. Sen verran säikähdin, että jäin kyllä miettimään, eikö kuulutus olisi riittänyt.
Tukholmasta alkoi varsinainen junamatkani. Ensin Kööpenhaminaan ja sieltä vielä perjantai-illaksi Hampurin humuun. Siinä kohtaa olisi ollut luontevaa jäädä kaupunkiin yöksi, mutta koska aika on rahaa, halusin matkustaa mahdollisimman tehokkaasti. Sitä varten olin varannut itselleni makuuvaunupaikan Baseliin menevästä yöjunasta. Sitä operoi Itävallan kansallinen rautatieyhtiö, joka valitettavasti päätti luistaa tehtävistään.
Kun juna viimein saapui 15 minuuttia myöhässä raiteelle 14, siinä ei ollut lainkaan lipussani mainittua vaunua. Kävi ilmi, että jostain matkustajille vieraaksi jääneestä syystä yksi junan makuuvaunuista oli korvattu 1. luokan istumavaunulla. Pääsinpä siis kerrankin matkustamaan 1. luokassa – asento vain oli vähän väärä.
Sunnuntaina jatkoin vielä Baselista matkaa Lyoniin, jonne asetuin yhdeksi yöksi. Vinkkinä asiasta kiinnostuneille voin kertoa, että Barcelonaankin olisi ehtinyt, mutta muinainen roomalainen kaupunki houkutti minua tällä kertaa enemmän.
Maanantaina koitti sitten matkani viimeinen osuus Ranskan eteläisimmän osan halki Barcelonaan ja sieltä illaksi Madridiin.
Kolmen päivän matkustamisen jälkeen joku saattaa ehkä pohtia, että miten sitä takamus kestää tuollaisen istumisen. Se onkin ihmeellistä, miten pitkillä junamatkoilla tunnit venyvät ja vanuvat ja menettävät kotoisen merkityksensä. Lopulta parin tunnin matka tuntuu niin lyhyeltä, että ei viitsi edes kirjaa lukea. Kohtahan junasta pitää kuitenkin jo nousta. Junat kun kulkevat niin nopeasti.
Markus Virtanen
säveltäjä