Luokaton avauspeli

0
Vieskan Joonas Isoaho rusikoi SoVon Rinor Karaqan kentän pintaan ja Vieska-vahti Slobodan Tomic korjaa pelivälineen hyppysiinsä.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Someron Voima Futsal lähti aika suurin toivein liigakauden ensimmäiseen kotiotteluunsa. Monitoimitalossa vieraillut Vieska Futsal oli kuitenkin liian korkea kynnys ylitettäväksi, joten somerolaisjoukkue sai ensimmäinen merkinnän tämän kauden tappiosarakkeeseensa.
SoVo otti peliin lentävän lähdön, 2–0 johdon heti alkuminuuteilla, mutta jatkossa maalinteossa päsmäröi vierasjoukkue. Vieska Futsal otti kauden toisesta ottelustaan toisen voittonsa maalein 8–3 (3–2).
Ensiminuuteilla pääosaan nousi SoVon Muslim Markhiyev. Taidokkailla suorituksilla hän vei kotijoukkueen ensin 1–0 johtoon ja teki puolisen minuuttia myöhemmin hienon esityön Rinor Karaqan viimeistelemään 2–0 osumaan.
SoVon pakka alkoi hajota noin seitsemän peliminuutin kohdalla. Joukkue kokeili riskialtista pelinavauskuviota, jossa maalivahti Nevzat Mustafa nousi kauas maalinedustalta ja Antti Korhonen jäi alimpana miehenä hakemaan syöttöpaikkaa. Vieskan Aleksi Kylmälä riisti maalin edustalla pallon Korhoselta ja tinttasi sen tyhjänä ammottaneeseen somerolaismaaliin.

”Avauspelaaminen todella surkeaa”

Yksi totaalinen epäonnistuminen ei sammuttanut sovolaisten intoa virheherkkiin avausyrityksiin. Mustafa heitteli ja potki avauksia vähän minne sattui, eivätkä kenttäpelaajat tuntuneet olevan lainkaan mukana maalivahdin aivoituksissa.
– Avauspelaamisemme oli tänään todella surkeaa. Yhteistyö maalivahdin ja muiden pelaajien kanssa ei toiminut lainkaan. Meille tuli pahoja pallonmenetyksiä, joista Vieska rankaisi armotta, SoVon manageri ja apuvalmentaja Jarkko Ihalainen harmitteli joukkueensa ongelmallisinta osa-aluetta.
– Vieska oli hyvä, emmekä mekään tuota avauspeliä lukuun ottamatta mitenkään huonosti pelanneet. Onneksi tässä on nyt lähes kaksi viikkoa taukoa otteluista ja sinä aikana yritämme saada pelin perusasioita kohdalleen, Ihalainen jatkoi.
Vieska teki kaikkiaan kuusi tehopistettä saalistaneen Kylmälän (3+3) johdolla lopullisen eron toisen jakson puolivälin paikkeilla, kun se latoi neljä maalia vähän päälle viidessä minuutissa.
– Tulos on hyvä. Alussa pallo vähän poltteli meidän pelaajillamme, mutta pikkuhiljaa saimme pelin kontrolliin, Vieskaa luotsaava Juho Alasuutari myhäili toisen voittopelin jälkeen.
Voittajien muita voimahahmoja olivat hurjat peliminuutit raatanut Henry Gutierrez (2+1), Arttu Seikkula (2+0) ja Olli Pöyliö (1+1).
Somerolta Vieskan matka jatkui sarjatulokas Vehmaisten Urheilijoiden vieraaksi Tampereelle. Sieltä irronnut kolmas peräkkäisvoitto nosti ylivieskalaisseuran liigataulukon kärkipaikalle.

Alkukierrosten minimitavoite täyttyi

SoVo ei päässyt kotisalissaan samalla tavoin ”pelin herraksi” kuin Turun sarja-avauksessa. Vastus oli toki luokkaa kovempi, mutta kaiken kaikkiaan kotijoukkueen pelistä alkoi ensimmäisten takaiskujen jälkeen huokua turha hätäily ja hermostuneisuus.
Turun otteluun verrattuna SoVolta puuttui kokoonpanostaan armeija-esteinen Vilho Ståhlström , eikä kuumeilua potenut Pyry-Ville Korhonenkaan ollut vielä toipunut pelikuntoon.
– Lähdimme tavoittelemaan sarjan ensimmäisiltä kierroksilta kahta voittoa ja minimitavoitteena oli kolme sarjapistettä. Ne saatiin kasaan, joten alkupeleistä joukkue ansaitsee arvosanaksi tuollaiset kuusi ja puoli viiva seitsemän.

Sovon tehosaldot:

Muslim Markhiyev 1+1=2 (+3/-6=-3)

Rinor Karaqa 1+0=1 (+2/-6=-4)

Valmir Seferi 1+0=1 (+2/-6=-4)

Antti Korhonen 0+1=1 (+2/-5=-3)

Mergim Bushi 0+1=3 (+3/-8=-5)

Lirim Myrtaj 0+0 (+0/-0=0)

Joona Helmi 0+0 (+0/-1=-1)

Valdrin Seferi 0+0 (+0/-1=-1)

(Vaihdossa: Joonas Reijonen)

Maalivahti: Nevzat Mustafa; peliaika 33.52 (+3/-7) (Vaihdossa: Niko Rikkilä)

Varoitukset: Valmir Seferi, Jarkko Ihalainen (toimihenk.)

Kumulatiiviset rikkeet: SoVo 8 (1. jakso 4/2. jakso 4), Vieska 4 (2/2)

Yleisömäärä: 57