Teksti Juha Laakso
Someron Pallo/Lentopallon juniorikasvatti, salolaista LP Viestiä nykyisin edustava Iida Mikkonen johdatti ykköspassarin roolissa Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Euroopan mestaruus –karsintaturnauksen voittoon.
Tanskassa viime viikolla pelatussa EM-karsinnassa Suomi voitti kaikki neljä otteluaan puhtaasti eräluvuin 3–0. Mikkonen pyöritti peliä kolmessa ottelussa, joista viimeisin oli loppuottelu Tanskaa vastaan. Somerolainen tehtaili turnauksessa kaikkiaan kymmenen tehopistettä ässäsyötöillä, kuusi hyökkäyksillä ja yhden torjunnalla.
EM-lopputurnaus pelataan ensi heinäkuussa Kyproksella ja Kreikassa. Suomi matkaa kisoihin joukkueella, joka koostuu pääosin vuonna 2007 syntyneistä pelaajista.
Tanskassa turnanneen joukkueen ulkopuolelle jääneistä pelaajista on kutsuttu koolle niin sanottu ”haastajien leiriryhmä”. Marras–joulukuun taitteessa Kuortaneelle kokoontuvaan ryhmään on kutsuttu SoPan B- ja A-tyttöjen joukkueissa yleispelaajan ja hakkurin rooleissa pelaava, vuonna 2008 syntynyt Anni Pettersson .
Pettersson ja Lehtoset sivussa
Pettersson ei päässyt viikonloppuna mukaan B-tyttöjen valtakunnallisen sarjan ensimmäiseen poolivaiheen turnaukseen, kun hän oli muljauttanut aiemmin viikolla harjoituksissa nilkkansa. Raisiossa pelatusta turnauksesta SoPalta olivat lisäksi flunssapotilaina sivussa ykköspassari Olivia Lehtonen ja päävalmentaja Janne Lehtonen .
Leena Talonen tuli C-tyttöjoukkueesta vanhemman ikäluokan pelivalmentajaksi ja passarin tehtävät otti hoitaakseen Riia Juselius . Merkittävistä poissaoloista huolimatta SoPa äityi Talosen luotsauksessa erinomaisiin suorituksiin, saalistaen kolmesta pelaamastaan ottelusta kaksi voittoa.
LP Kangasalan somerolaiset kaatoivat erin 2–0 (25–21, 25–23) ja suoraan kahdessa erässä nujertui myös Loimaan Jankko (25–21, 25–21).
Päätöspelissään SoPa kohtasi päivän kovimman vastustajan, Raision Loimun. Avauserä hujahti nopeaan tahtiin raisiolaisille (25–7), mutta toisen erän voitosta syntyi paljon tasaisempi taistelu. SoPa johti erää parhaimmillaan 14–9 ja oli pari pinnaa edellä vielä 18–16 lukemissa. Loppu oli kuitenkin taas Loimun heiniä, eli 2–0 otteluvoitto ja samalla lohkon ykkössija sinetöityi kotijoukkueelle pistein 25–21.
Hakkurin roolissa suuren pelivastuun kantanut Siiri Puotsaari oli kaikissa otteluissa SoPan ykköstykki, saalistaen päivän aikana 22 tehopistettä. Emma Lehtonen , Anni Luoto ja Henni Talonen tekivät tasaisen varmaa jälkeä yleispelaajina, samoin kuin Amalia Tuomola liberopelaajana. Pitkään loukkaantumisesta kärsinyt Lotta Känkänen pääsi pitkästä aikaa pelaamaan täyden ottelun keskipelaajana. Hänen kanssaan tuolla pelipaikalla vastuuta jakoivat Amanda Juselius ja Elsa Merivirta .
Naisjoukkueella kovat alkutahdit
Naisten sarjatoiminnassa SoPa on alkaneella kaudella mukana yhdellä joukkueella, joka on aloittanut Lounaisen alueen kolmossarjan hurjalla tahdilla: Kolmesta ensimmäisestä pelistä tilillä on kolme voittoa eräsuhteella 9–0!
SoPa aloitti kauden 3–0 (25–17, 25–10, 25–15) kotivoitolla Rauman Urheilijoista. Sen jälkeen somerolaiset kävivät kunnanrajan takana möyhentämässä Kosken Kaiun eräluvuin 3–0 (25–11, 25–20, 25–15) ja kolmas voitto irtosi Somerolla vierailleesta porilaisesta Koiviston Iskusta yhtä tylyin 3–0 (25–20, 25–8, 25–14) lukemin.
SoPa on saanut tervetulleeksi vahvistuksekseen takavuosien liigapelaajan Maria Suomen , joka on aloittanut kolmossarjan tehokkaasti. Hän on 34 pisteellään somerolaisjoukkueen kärkinainen henkilökohtaisissa tehopisteissä. Janita Rietz on paukutellut 24 pinnaa ja Mira Heino 19.
