Viime kuukausina opiskelijat ympäri Suomea ovat vallanneet kouluja osoittaakseen mieltä hallituksen leikkaustoimia vastaan. Kouluvaltaukset eskaloituivat Suomen historian laajimmiksi opiskelijamielenosoituksiksi. Yli 40 koulua vallattiin. Nuorten huoli on valtava. Niin on ihmisten vastareaktiokin.
Useat sättivät mieltä osoittavia opiskelijoita saatesanoin: ”Menisivät töihin koulussa löhöilyn sijaan!”
Ihan vain tiedoksi, että valtaamisen ohella tyypit opiskelivat ja kävivät töissä tinkien omasta henkilökohtaisesta ajastaan ja hyvinvoinnistaan, ihan vain saadakseen äänensä kuuluviin.
Tiedän, että muuhun maailmaan verrattuna olemme etuoikeutettuja, mitä tulee koulutukseemme. Se on ilmaista ja saamme halvalla opiskelijalounasta. Tämän takia ei kuulemma tulisi valittaa. Miksi ei?
Jos leikkausten jakaantuminen ei tunnu ihmisistä reilulta, niin tietenkin siitä tulisi saada osoittaa mieltään. Jos jokin tuntuu väärältä, voit osoittaa mieltäsi. Kun näistä lähtökohdista aiheutuu Suomen laajimmat opiskelijamielenilmaukset, ei huoli synny tyhjästä.
Menin itse osoittamaan tukeni näille mielenilmauksille kiertämällä soittamassa vallatuissa kouluissa. Soitin yhteensä 15:ssa koulussa. Vallattujen koulujen kiertueeksi nimeämäni tempaus oli ajatuksia kirvoittava kokemus.
En tiedä talouspolitiikasta hittoakaan, eikä minulla ole ratkaisuja näihin asioihin. Tiedän sen, etteivät asiat ole yksinkertaisia.
Päämotivaationi näiden valtausten kiertämiselle oli osoittaa tukeni mielenosoittamiselle, joka on erittäin tärkeä osa yhteiskuntaa. Mieltä osoittamalla olemme saavuttaneet muun muassa naisten äänioikeuden.
Tämän lisäksi halusin osoittaa solidaarisuutta opiskelijoille. Mielestäni heidän huolensa on aiheellinen ja olen erittäin huolissani opiskelijoiden mielenterveydestä.
Eniten minua risoo ihmisten ylimielisyys opiskelijoita kohtaan.
”Kyllä minä pystyin opiskelemaan ja tekemään töitä,” monet mutisevat omaa nuoruuttaan muistellen.
Miksi niin monet ovat pystyneet ahertamaan männävuosikymmeninä? Heillä on ollut motivaatiota! Tulevaisuudessa on häämöttänyt asioita, joita kohti on kannattanut ahertaa.
Tilanne on toinen nykyään. Se ilmenee muun muassa siten, etteivät ihmiset osta koteja. Nykyaika tuntuu aivan liian arvaamattomalta.
Se, että ihminen jaksaa raataa, vaatii motivaatiota. Sitä ihmisillä on vähemmän kuin ikinä, ja tästä huolimatta sitä vaaditaan enemmän kuin koskaan.
Nykyään opiskelu on paljon rankempaa. Internetin mahdollistaman informaatiotulvan myötä opiskeltavaa on kymmenkertaisesti.
Tutkinnot tulee suorittaa huomattavasti tiukemmin ajallaan, toisin kuin ennen, jolloin muun muassa Petteri Orpolla tie valtiotieteiden maisteriksi vei 12 vuotta.
Samaan aikaan opintojen taso on heikentynyt huomattavasti, joka näkyy Pisa-tuloksissa asti.
Valmistumispapereita vaaditaan enemmän, mutta työllistyminen on epävarmempaa.
Ennen kaikkea tulevaisuus näyttää lohduttomalta. Mitkään päättävät elimet eivät tunnu ottavan ilmastonmuutosta tosissaan. Sama tiede, jonka mahdollistamista asioista nautimme päivittäin, on todistanut, että katastrofi koittaa.
Opiskelijoilla on monta syytä olla motivoitumatta ja tulevat leikkaukset eivät tilannetta helpota. Voisiko tilannetta lähestyä toisin, jotenkin motivoivammin?
Selkeästi nyt tunnutaan ajattelevan, että pakottaminen on keino saada ihmisen työskentelemään.
Miksi sitten on niin paljon vapaaehtoistyötä ja -toimintaa, johon ihmiset omistavat paljon voimavaroistaan, eivätkä saa siitä rahallista korvausta? Koska he kokevat toimintansa merkittäväksi!
Ihminen on valmis antamaan paljon yhteisen hyvän eteen, jos motivaatiota löytyy.
Toivon, että ihmiset yrittäisivät ymmärtää opiskelijoita enemmän.
Päättäjille lähetän seuraavat terveiset: Jos Suomen tilanne kerran vaatii opiskelijoiden selkänahasta repimistä, niin perustelkaa asia niin, että ihmiset kokevat motivoivaksi tulla vastaan.
Jos jengistä nämä toimet tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, niin joko te ette osaa perustella tai sitten nämä toimet tosiaan ovat sellaisia!
Henrik Illikainen
muusikko