Somerolainen yrittäjä ja valtuutettu tekee podcastia yrittäjyydestä

0
Somerolainen yrittäjä, palkkatyöntekijä ja kaupunginvaltuutettu Laura Nuotio on tänä vuonna hypännyt rohkeasti uudenlaisiin saappaisiin: Elämäni yrittäjänä -podcast on julkaistu helmikuusta lähtien.
– Olen luonteeltani utelias ja haluan kokeilla uusia juttuja, vaikka toisaalta voin joskus olla nihkeäkin niitä kohtaan.
– Himo tehdä omaa podcastia yrittäjyydestä iski, koska valmistun pian ylemmän ammattikorkeakoulun yrittäjyystradenomiksi. Kulutan itse podcasteja ja halusin oman podcastin. En kuitenkaan uskaltanut sitä yksin tehdä, mutta kaveriksi lähti Elina Helmikoski, johon tutustuin somessa.
Molemmat ovat koulutukseltaan sairaanhoitajia ja molemmilla on myös oma yritys. Sukellus yrittäjyyteen tuntuikin kummastakin juuri oikealta aiheelta podcastin perustamiseen.
Podgastin juontajat Laura Nuotio (vas.) ja Elina Helmikoski (oik.) jututtivat ohjelmassaan muun muassa Noora Fagerströmiä.
– Ehkä kuva yrittäjyydestä on karkeasti ajatellen sellainen, että yrittäjä on 24/7 töissä, sataprosenttisesti yrittäjä tai kylmä pukumies, joka ei ajattele työntekijän etua. Yrittäjyys on kiva työnteon muoto kaikille, yrittäjäksi ei tarvitse syntyä, eikä yrittäjyyden ei tarvitse olla ainoa elämän sisältö. Yrityksen pitää tuottaa voittoa yrittäjälle, olla kannattava. Liikevaihto ei kuitenkaan määritä yrittäjyyttä millään tavalla.
Palkkatyö sairaanhoitajana tuo tulojen suhteen turvapohjan.
– Sillä alalla töitä riittää, jos muut projektini epäonnistuvat.
– Itsestäni on kuitenkin ihanaa tehdä erilaisia asioita, se pitää virkeänä. Voin hyvin.
– Eli mitäs jos munat eivät olekaan kaikki yhdessä korissa, vaan ripoteltu useisiin koreihin.
 Työnteko tulee tulevaisuuden tutkijoiden mukaan tulevaisuudessa yhä pirstoutumaan. Enää ei ole luvassa pitkiä työuria. Yrittäjämäinen työnteon tapa yleistyy ja työelämästä tulee hybridi palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistämisestä.
– Moni ajattelee, ettei minusta ainakaan yrittäjää tule. Miksi? Yrittäjäksi ryhtyminen on helppoa, kannustaa Nuotio, vaikka jatkaakin samaan hengenvetoon nauraen, että…
– Tosin itse yrittäminen ei sitä välttämättä ole.
Esimerkiksi matalapalkkaisilla aloilla voi kuitenkin tulojaan koettaa kasvattaa ottamalla rinnalle vaikka kevytyrittäjyyden.
– Jos vain koet pientäkin halua, niin kokeile! Mitään ei ainakaan saa, jos ei kokeile!
– Mutta pitää muistaa olla tarkkana, että jaksaa, kun lähtee yhdistämään palkkatyötä ja yrittäjyyttä.
– Tulevaisuudessa työn tekeminen oma osaaminen edellä tulee kasvamaan. Ihmisillä on kuitenkin aina monenlaisia kykyjä, joita voi hyödyntää, sanoo Nuotio, joka esimerkiksi itse kirjoitti ja kuvasi 2000-luvun alussa juttuja Somero-lehteen, ja nyt julkaisee ihmisten haastatteluja podcast-muodossa.
Nuotio ja Helmikoski kannustavat podcastissaan ihmisiä kokeilemaan yrittäjyyttä, ja yrittäjiä kiinnittämään huomiota omaan hyvinvointiinsa ja luomaan parempaa yrityskulttuuria. Elämäni Yrittäjänä on yrittäjyyteen tutustumista tulevaisuuden työelämää varten.
– Tiedän ainakin yhden henkilön, joka on nyt edistämässä omaa yrittäjyyttään saatuaan podcastistamme ajatuksesta kiinni, että aina voi palata takaisin vanhaan, Nuotio iloitsee.
Laura Nuotio ja Elina Helmikoski ovat itseoppineita podcastin pitäjiä.
– Kouluttautuminenkin on jo paljon muuttunut, vuosia kestävien opintojen ohessa on jo nyt  pienempiä täsmäkursseja sekä erikoistumis- ja täydennyskoulutusta.
Vajaa vuosi podcastin tekijänä kertoo esimerkiksi Nuotiolle, mihin hän ehkä nyt kaipaisi oppia ja koulutusta podcastin suhteen. Tosin tekemälläkin oppii.
Kaksikon podcastia tehdään käytännössä Helsingissä, kirjasto Oodin tiloissa. Striimauksia on ollut yli 4000. Lähetyksiä voi kuunnella  ilmaiseksi esimerkiksi Spotifyssa, Youtubessa sekä Apple Podcastilla ja Google Podcastilla.
Haastateltavina on ollut monenlaisia yrityselämään liittyviä ihmisiä, viimeisimpänä esimerkiksi kansanedustaja ja enkelisijoittaja Noora Fagerström, joka on esiintynyt myös Diili- ja Leijonanluola-ohjelmissa.
Somerolaisetkin ovat päässeet hienosti esille, eetteriin on nostettu yrittäjät Ulla Hautamäki, Tanja Niskanen, Heidi Mäkinen ja Puupäät-yrityksen nuoret Vilho Välttilä sekä Juhani Kakko.
Tulossa on jakso, joka käsittelee kevytyrittäjyyttä.
– Vaikka olemme vielä pieni podcast, niin olisihan se valtavan hienoa tulla palkituksi podcastiksi liike-elämän, bisneksen tai työelämän saralla, suunnittelee Nuotio.
Hänelle yrittäjyydestä riittää ammennettavaa, podcastin lisäksi Nuotio edistää yrittämistä pitämällä aiheesta blogia ja ottaa ahkerasti kantaa somessa ja toimii Someron yrittäjänaisten puheenjohtajana.
– Ehkä joskus voisin kirjoittaa aiheesta kirjankin.
Tärkein viesti on, että…
– Yrittäjyydessä saa kokeilla, saa koettaa onnistua. Virheistä oppii. Sitten vain kohti seuraavaa seikkailua, ei tämä elämä sen kummallisempaa ole, kaikki kuitenkin kuollaan joskus.
Mikä on podcast?
Podcastit ovat internetissä saatavilla olevia ohjelman jaksoja. Podcastit ovat tavallisesti alkuperäisiä ääni- tai videotallenteita, mutta ne voivat olla myös tallennettuja lähetyksiä televisio- tai radio-ohjelmista, luennoista, esityksistä tai muista tapahtumista.
 

Audion suosion kasvu jatkuu vahvana ja radion ohella ihmiset kuuntelevat yhä enemmän podcasteja. Podcasteja kuunnellaan noin 3 tuntia viikossa. Podcasteja kuunnellessa halutaan viihtyä ja oppia samalla uutta.