Tämän viikon sunnuntaina 15.10. iltapäivällä on sija kuorolaululle, jota Koskella esittää Viihdekuoro Kehrät. Kuoroa säestää konsertissa Pekka Mäkelän yhtye ja mukana on myös yhteislaulua. Paikkana on Nuortentupa.
Kehrien varapuheenjohtaja Pentti Koskimaa kertoo, että kuoroon on kuulunut lähes aina somerolaisia kuorolaulun harrastajia. Tälläkin hetkellä heitä on mukana kolme: Pentti Koskimaan lisäksi Pekka Topi ja somerolaislähtöinen Joni Rintamaa.
Pentti Koskimaa on ollut mukana Kehrissä 14 vuotta. Hänelle kuorolaulu antaa mielihyvää, yhteenkuuluvaisuutta, yhteisöllisyyttä, musiikin iloa ja taitojen syventämistä.
– Sosiaalinen puoli on tärkeä. Lauluveljet ja -siskot on merkittävä tekijä. Ja onhan todettu, että laulaminen on terveellistäkin, sanoo Koskimaa.
Joni Rintamaa aloitti harrastuksen vasta nyt syksyllä. Mukaan houkuttivat innostus laulamiseen ja mukava yhteisolo kuorossa. – Olen samaa mieltä kuin Pepe Willberg: parasta maailmassa on stemmalaulu, toteaa Pekka Topi. – Ei välttämättä tarvita säestäjää tai orkesteria, jos paikalla on useampia laulajia. Harmoniat syntyvät eri korkuisista äänistä ja rytmit sanoista ja sovituksista. Hyvän johtajan valmentamana harrastajakin huomaa tekevänsä ihan oikeaa musiikkia – ja viihdekuorossa usein vieläpä omia lempikappaleitaan. Hyvin sovitettuna ja harjoitettuna taso voi olla yhtä laadukasta kuin klassisessakin kuorolaulussa, kuvailee Topi. Kosken konsertin ohjelmisto muodostuu Suomen Euroviisujen edustuskappaleista kautta aikain, kaikkiaan parisenkymmentä sävelmää. Vuorollaan niillä esittäytyy kymmenkunta kuorolaista solisteina.
Kuoroa johtaa Natalia Maltizova.
Somerolla Kehrät on käynyt esiintymässä useita kertoja. Nyt suunnitelmissa ei ole lähiaikoina pitää konserttia täällä, joten kuoromusiikin ystävien on hyvä suunnistaa naapuripitäjään kuulolle.