Toimintakykyä tukevien palveluiden päällikkö Tarja Hernesniemi ja Iivonen kertoivat aiheesta Salon Seudun sanomien yleisönosastossa (12.10.2023):
”Vasta elokuussa olemme saaneet tietoon, kuinka paljon Somerolla on tarvetta jalkaterapiapalveluille.
Syyskuussa jalkaterapeutti Hanna Iivonen on käynyt Someron terveysasemalla antamassa koulutusta henkilökunnalle, ja jalkaterapeutin vastaanotto alkaa Somerolla joka toinen viikko marraskuun alusta alkaen.
Koska Salossa julkisella puolella on vain yksi jalkaterapeutti, jonka työaika ei riitä edes salolaisille riskijalkapotilaille, on otettu käyttöön maksusitoumukset jalkaterapiaan yksityiselle. Myös somerolaiset ohjataan maksusitoumuksella yksityiselle palvelun saamisen nopeuttamiseksi.
Sote-keskuksen oman jalkaterapeutin ja maksusitoumuksella hankitun jalkaterapian käytön kustannuksissa ei ole eroa asiakkaalle.
Yksityisiä jalkaterapiatuottajia ei Somerolla valitettavasti tällä hetkellä ole.
Suuren laivan kestää kääntyä kauemmin, siksi tässäkin asiassa täytyy olla malttia puolin ja toisin. Tavoitteena on tarkistaa somerolaisten diabetesta ja reumaa sairastavien jalkojen riskiluokitus jalkaterveystietämyksen myötä mahdollisimman nopeasti.”
Yleisesti jalkahoitaja on kaksikon mukaan täysin kykenevä hoitamaan riskiluokan 0–1 jalkoja. Mutta kun riskiluokitus muuttuu valtimoverenkierron häiriöiden, hermostomuutoksien eli neuropatian tai jalkaterien asentovirheiden vuoksi, puhutaan riskiluokan 2–3 jaloista, ja tässä kohtaa on hyötyä jalkaterapeutin laajemmasta osaamisesta, kuten haavahoidosta ja alaraajan biomekaniikkaa tukevista apuvälineistä.