Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
Someron Voiman naisjoukkue tarjosi jalkapallokauden viimeisessä kotiottelussaan hyvän vastuksen Nelosen A2-lohkon kärkijoukkueisiin lukeutuvalle kemiönsaarelaiselle Kimito Sportföreningille.
Kauden kahdessa aiemmassa keskinäisessä kohtaamisessa KSF oli ollut SoVoa parempi maalein 5–1 (Somerolla) ja 8–0 (Kemiössä). Kolmas ja viimeinen yhteenotto oli selvästi tasaisin ja ratkesi vasta loppuvaiheissa vieraiden 3–0 (0–0) voitoksi.
SoVo on jo pitkään joutunut pelaamaan repaleisella kokoonpanolla ja nyt myös KSF:lla oli vaikeuksia joukkueen kasaamisessa. Kumpikaan joukkue ei päässyt parhaan osaamisensa tasolle, mutta vieraat saivat kuitenkin lopussa muutaman onnistumisen joilla se sinetöi voittonsa ja lohkon kakkossijan.
SoVolla on kaudesta jäljellä vielä yksi rutistus, eli vierasottelu FC Halikkoa vastaan tulevana sunnuntaina.
Pojille murskavoitto Murrosta
Voiman P13-sarjan pojat päättivät pelikautensa kahteen murskavoittoon, joissa se latoi vastustajiensa verkkoon yhteensä seitsemäntoista maalia.
Länsi-Suomen alueen Kolmosen tasolla pelaamansa pisteettömän kevätkauden jälkeen SoVon P13-ikäluokka siirtyi syyskaudeksi Neloseen, jossa tilille kertyi yhtä paljon voittoja kuin tappioita.
Viimeisellä kierroksella SoVo sai Joensuun pallokentälle vieraakseen Marttilan Murron, jonka se murjoi peräti maalein 9–0 (5–0).
Kotijoukkue hallitsi kenttää mielin määrin ja toimitti myös palloa vieraiden maaliin tasaiseen tahtiin. Kaksi ensimmäistä maalia iski Eelis Tapio ja kolmesta seuraavasta vastasi Martin Lillemäe.
Tauon jälkeen SoVon maalikarkeloita jatkoi Maksim Mäkelä , sitten Tapio viimeisteli päivän kolmannen osumansa ja Konsta Jaakkola päätti ilotulituksen kahdella maalionnistumisellaan.
Voitto sinetöi somerolaisjoukkueelle neljännen sijan yhdeksän joukkueen muodostamassa Nelosen syyskauden A2-lohkossa.
Teemu Kujanpään ja Miika Murtolahden luotsaamassa SoVon P13-joukkueessa pelasi kauden aikana lähes kolmekymmentä poikaa. Eniten maaleja kevät- ja syyskaudet yhteen laskien viimeisteli Eelis Tapio, yhdeksän kappaletta. Useimmin kokoonpanossa oli mukana Eemeli Nokka , kuusitoista kertaa.
SoVon P13-joukkueen maalintekijät: Eelis Tapio 9 (kevätkausi 3 + syyskausi 6), Martin Lillemäe 7 (0+7), Valtteri Talvi 3 (1+2), Konsta Jaakkola 3 (0+3), Valtteri Nivalinna 3 (0+3), Samuel Murtolahti 2 (1+1), Maksim Mäkelä 2 (0+2), Eetu Aksentjeff 2 (2+0), Turkka Fromholtz 2 (2+0), Kosti Liski 1(0+1), Eemeli Nokka 1 (0+1) ja Jooa Säippä 1 (1+0).
Useimmin kokoonpanossa: Nokka 16 ottelua (kevätkausi 9 + syyskausi 7), Nivalinna 13 (6+7), Unto Hälli 13 (5+8), Risto Kaurala 13 (6+7), Akseli Luhtala 12 (7+5), Murtolahti 12 (5+7) ja Tapio 11 (5+6).
Lehtonen pois, samoin tehot
Myös SoVon T13-ikäluokan tyttöjoukkue päätti pelikautensa kotiotteluun Marttilan Murtoa vastaan. Joukkueet lähtivät kamppailuunsa syyskauden Kolmosen A1-lohkon tyvisijoilta, mutta SoVolla oli voittaessaan mahdollisuus nostaa sijoitustaan kahdella pykälällä.
Kotivoitto jäi kuitenkin haaveeksi, sillä Murto oli parempi maalein 2–0 (1–0). Kenttäpelissä joukkueet olivat tasavahvoja, SoVo jopa hieman niskan päällä, mutta vieraat käyttivät maalipaikkansa tehokkaammin hyödykseen.
Voiman kokoonpanosta puuttui loukkaantunut maalitykki Liisa Lehtonen ja hänen myötään olennainen osa joukkueen maalitehoista. SoVo teki kauden aikana 21 maalia, joista Lehtonen viimeisteli 17.
SoVon T13-joukkueen maalintekijät (kevät- ja syyskausi yhteensä): Liisa Lehtonen 17, Peppi Kontio 2, Viivi Värjönen ja Laura Kurvinen 1.
Useimmin kokoonpanossa: Iida Taimela 18 ottelua, Kontio ja Linda Timperi 16, Lehtonen, Noora Kurvinen, Fanny Pettersson ja Viivi Taimela 15, Laura Kurvinen 14, Sofia Jalli, Iida Salo ja Kiia Vuorela 13 ja Melina Montti 12.
P10-joukkueella hyvä päätösturnaus
SoVon P10-ikäluokan juniorit pelasivat onnistuneen kauden Länsi-Suomen alueen kakkostasolla. Viimeisestä, Joensuun pallokentällä pelatusta turnauksesta, joukkue saalisti kaksi voittoa ja tasapelin, nousten syyskauden osalta yhdeksi koko sarjan parhaista joukkueista.
SoVo kukisti kauden päätteeksi Loimaan Palloseura/Yellow –yhdistelmän 2–1 ja samoin lukemin kaatui Auran Palokunnan Urheilijat. Paimion Haka/Valkoisen kanssa somerolaiset päätyivät 1–1 tasatulokseen.
Sarjassa ei tehty virallisia taulukointeja sijoituksista eikä maalintekijöistä, mutta joka tapauksessa SoVon syyskauden saldo viiden turnauksen kolmestatoista ottelusta oli erinomainen: Seitsemän voittoa, kaksi tasapeliä ja neljä tappiota yhteismaalierolla 26–24.
Jalkapallosarjojen päätöstaulukoita Länsi-Suomen alueelta:
P13 Nelonen/lohko A2, syyskausi:
LoPS 8 7 0 1 62-12 21
LTU/Musta 8 7 0 1 40-12 21
PIF/Red 8 6 0 2 58-24 18
SoVo 8 4 0 4 27-19 12
Wilpas/M. 8 4 0 4 33-27 12
TuNL/LP U. 8 3 0 5 20-30 9
SalPa/Valk. 8 2 2 4 18-22 8
MarttMu 8 1 1 6 12-73 4
FC KyPS 8 0 1 7 8-59 1
T13 Kolmonen/lohko A1,
syyskausi:
PIF/Grön 8 6 1 1 43-20 19
RaiFu 8 5 1 2 31-18 16
FC RP/TuKV 8 4 3 1 18-14 15
KaaPo/Pun. 8 4 1 3 22-17 13
PiPS 8 3 1 4 20-22 10
LiePa 8 2 2 4 13-13 8
PaiHa/Valk. 8 2 2 4 15-29 8
SoVo 8 1 3 4 10-19 6
MarttMu 8 1 2 5 9-29 5