Somero-lehti 28.6.2013
Teksti Salli Lehtinen
Koskella puolet elämästään asuneella Suikkasella on perustuntemus Somerosta. Myöhemminkin on tullut seuratuksi paikkakunnan asioita. Vanhemmat ja yksi veli ovat edelleen koskelaisia.
Suikkanen suoritti hallintotieteiden maisterin tutkinnon 2002. Loimaan kehittämisjohtajana vierähti viisi vuotta. Seuraava askel oli Sauvon hallintojohtajan virka ja viime puolitoista vuotta hän on toiminut Pöytyän kehitysjohtajana. Hän on toisen polven kuntajohtaja. Isä Aimo Suikkainen johti 38 vuotta Tl Kosken kuntaa, josta jäi eläkkeelle kaksi vuotta sitten.
Pesti Someron kaupunginjohtajana alkaa marraskuun alusta. Eläkkeelle siirtyvä Leo Haltsonen on ilmoittanut, että hän jää lomalle elo-syyskuun vaihteessa ja marraskuusta lähtien eläkkeelle. Kaupungin päättäjien kanssa ei ole vielä ehditty sopia Haltsosen loma-ajan järjestelyistä.
– Tässä on kesäloma edessä. Pöytyällä on keskeneräisiä asioita, jotka pitää hoitaa loppuun. Minulla on muistaakseni korkeintaan kuukauden irtisanomisaika.
Suikkasen näkemys roolistaan kaupunginjohtajana on, että on hyvä asua siinä ympäristössä ja niiden tapahtumien keskellä, missä työtään tekee. Hän aikoo muuttaa Somerolle.
Kaupunginjohtajavaalin jälkeen valtuustosalin ulkopuolella myhäiltiin, josko Somero saa Suikkasen valinnan myötä kahden kuntajohtajapolven avut käyttöön.
Nuorempi Suikkanen naurahtaa. Kun isän kanssa tavataan, työasiat eivät ole päällimmäisiä puheenaiheita. Työstä hän vaihtaa ajatuksia pääasiassa kollegojen kanssa.
Vapaa-aikanaan Sami Suikkanen pitää kuntoaan yllä lenkkeilemällä ja seuraa urheilua. Hänet voi löytää kiekkokatsomosta, kun Rauman Lukko pelaa. Kulttuuri, etenkin populaarikulttuuri, on lähellä hänen sydäntään. Hän on vannoutunut David Bowie -fani. Kalastus avovesillä on ylitse muiden.
Someron kaupungin tilinpäätöspuheissa oltiin huolestuneita tulevaisuudesta.
– Tiukkaa on kaikilla, mutta Someron lähtökohdat talouden osalta ovat muita paremmat. Väestönkehitykseen liittyy ongelmia, joita on vaikea saada korjatuksi edes pitkällä tähtäyksellä.
Suikkanen arvostaa somerolaisten omatoimisuutta ja vilkasta järjestötoimintaa.
– Huomaa, että Somerolla on sisäistä voimaa.
Somero-lehti 4.10.2013
Uusi kaupunginjohtaja Sami Suikkanen on nyt somerolainen:
Kotoa kävellen töihin heti toisena päivänä
Teksti ja kuva Sauli Kaipainen
– Nämä ensimmäiset päivät ovat menneet pitkälti tutustumiseen uuteen työpaikkaan. Mukavalta vaikuttaa. Organisaation puolelta minut on otettu hienosti vastaan ja muutoinkin täällä kaupungintalolla tuntuu kovasti olevan tekemisen meininki.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen on ehtinyt myös töiden pariin, sillä kaupunginhallitus kokoontuu maanantaina.
– Olen laatinut kokoukseen esityslistaa. Oman työni kannalta tärkeimpänä asiakohtana listalla on sosiaali- ja terveydenhuoltolain valmisteluryhmän väliraporttiin vastaaminen ensi perjantaihin, 11. 10. mennessä. Joulukuussa pitääkin jo laatia Someron vastaus työryhmän loppuraporttiin.
Suikkanen myöntää, että suuret asiat ovat tänä päivänä kuntien normaalielämää.
– Kuntapuolella on jo joitakin vuosia jatkunut loputtomalta vaikuttava erilaisten lausuntojen ja määrittelyjen teko. Erilaiset haasteet tuntuvat monimuotoisilta ja samalla hyvin mielenkiintoisilta.
Somero sai Sami Suikkasesta paikkakuntalaisen kaupunginjohtajan.
– Keskiviikkona kävelin aamulla töihin. Olen ehtinyt jo muuttaa parin-kolmen sadan metrin päähän kerrostaloon, vuokrahuoneistoon. Tavarat on kannettu sisään ja vielä on jäljellä niiden järjestelyä. Entinen asunto on menossa uusien asukkaiden käyttöön.
Suikkanen naurahtaa, että lyhyt aamulenkki ei riitä kunnonkohottajaksi. Saa kuitenkin raitista ilmaa.
Kaupunginjohtaja tulee käyttämään Someron palveluja myös vapaa-aikanaan.
– Harrastukseni eivät mihinkään muutu, sillä tärkein liikuntamuotoni on lenkkeilytyyppistä. Pitää tästä lähteä kartoittamaan erilaisia reittejä. Muuten liikun hyvin paljon vapaa-aikanani Lounais-Suomessa, tuttujen ihmisten parissa.
Kalastus paljastuu Suikkasen toiseksi intohimoksi. Lohen nousun hän ei usko toteutuvan Paimionjoessa vielä aikoihin.
– Kuha ja hauki ovat ihan hyviä kaloja nekin.