
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
FC Kemi teki kolmannen kerran peräkkäin voitokkaan vierailun Somerolle miesten Futsal-Liigassa. Kotijoukkue Someron Voima Futsal tarjosi hyvän vastuksen, mutta joutui kuitenkin taipumaan tappioon maalein 4–8 (3–3).
Kemiläiset pyörittivät ensimmäiset kaksi minuuttia palloa kotijoukkueen hyökkäysalueella, mutta SoVo iski kuitenkin avausmaalin, heti ensimmäisestä hyökkäyksestään. Asialla oli somerolaisjoukkueen alkukauden tehokkain pelaaja Mergim Bushi, joka runttasi pallon vierasmaalin perukoille vahvan henkilökohtaisen punnerruksen tuloksena.
Kolme minuuttia myöhemmin vieraat tulivat tasoihin ja avausjakson puolivälissä he siirtyivät ensimmäisen kerran johtoon. Vajaan kahden minuutin kuluttua johtoasema vaihtui jälleen, kun Antti Korhonen täräytti kotijoukkueelle kaksi osumaa 22 sekunnin välein.
Toiselle jaksolle joukkueet lähtivät tasalukemista ja FC Kemi näytti käyttäneen vartin tauon paremmin hyödykseen. Pohjoisen miehet olivat näet kahden maalin (5–3) karkumatkalla, kun jaksoa oli takana vähän runsaat kaksi minuuttia.
SoVo lähti päättäväisesti metsästämään kavennusta, mutta kemiläisten kurinalainen nelikkopuolustus ei ollut enää helposti helposti avattavissa. Kesken somerolaispyörityksen Enderson Suarez kävi tuikkaamassa vieraille harmillisen helpon näköisen 6–3 johdon ja se jäi SoVon yhdestä kavennusmaalista huolimatta ratkaisevaksi iskuksi.
”Ookoo peli, harmittava tulos”
Viime minuuteilla SoVo painoi päälle ylimääräisen kenttäpelaajan vahvuudella, ilman varsinaista maalivahtia. Bushi viimeisteli Korhosen
hienosta syöttöoivalluksesta kavennuksen, mutta vastaavasti Kemi rokotti kahdella lisäosumalla tyhjään somerolaismaaliin.
– Harmittava lopputulos, vaikka tämä oli meiltä ihan ookoo peli. Onnistuimme tekemään Kemin pelaamisen vaikeaksi, mutta annoimme heille helppojen virheiden seurauksena muutaman lahjamaalin liikaa, SoVon päävalmentaja, itsekin avausjaksolla muutaman vaihdon ajan kentällä häärinyt Valdrin Seferi totesi pelin jälkeen.
SoVon miehityksestä puuttui kolme vikkeläkinttuista nuorta miestä, jolloin Seferi ei pystynyt muokkaamaan pelaavista kentällisistä riittävän tasapainoista kokonaisuutta. Ykköskentällinen tarjosi viiden kierroksen voittoputkessa liitäville kemiläisille hyvän vastuksen, mutta muiden kentällä käynnit tuottivat turhan usein takaiskuja.
Poissaolleista runkopelaajista Vilho Ståhlström päässee armeijakiireittensä jälkeen taas pian takaisin ruotuun, mutta Joona Helmeä ja Blend Dorocia kiusaavat rasitusvammat pitänevät kaksikon sivussa koko loppuvuoden.
Alkukaudella varsinkin torjuntapelissään hyvin onnistunut SoVo-vahti Nevzat Mustafa ei ollut sunnuntaina aivan parhaimmillaan. Viimeisen puoliminuuttisen aikana, pelin tuolloin jo ratkettua, hänen tonttinsa otti hoitaakseen Niko Rikkilä , joka ehti lyhyessä ajassa venymään pariinkin paraatipelastukseen.
FC Kemillä onnistunut etelän kierros
FC Kemi oli tasaisen kova koostumus, josta hieman muita näkyvämmiksi hahmoiksi nousivat virtuoosimaiset Suarez (tehot 2+1) ja A nass Nasser (2+2).
– Tiesimme, että Someron ottelusta tulee meille vaikea. Pieni kenttä ja edellisen päivän peli (Turussa) toivat omat ongelmansa, jotka näkyivät pelissämme varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Tauon jälkeen pystyimme kuitenkin parantamaan ja saimme tehtyä voittoon tarvitut maalit, FC Kemin päävalmentaja Boriz Cizmar totesi huojentuneena kuusi sarjapistettä tuottaneen viikonvaihteen päätteeksi.
SoVon osalta liigapelit jatkuvat vasta joulukuun puolella, jolloin vastaan asettuvat pistenälkäiset liigan tyvipään joukkueet: Ensin ohjelmassa on vieraspeli espoolaista Golden Futsal Teamia vastaan ja kalenterivuoden päättää kotiottelu, jossa vastapuolelle asettuu tamperelainen liigatulokas Vehmaisten Urheilijat.
Sovon tehosaldot:
Antti Korhonen 2+1 (+4/-5=-1)
Mergim Bushi 2+1 (+4/-6=-2)
Valmir Seferi 0+1=1 (+4/-5=-1)
Muslim Markhiyev 0+1=1 (+3/-5=-2)
Valdrin Seferi (+1/-1=0)
Altin Pllana (+0/-0=0)
Guri Qerimi (+0/-3=-3)
Adonis Sfishta (+1/-5=-4)
Rinor Karaqa (+0/-4=-4)
Maalivahdit: Nevzat Mustafa; peliaika 34.48 (+3/-6), Niko Rikkilä; 0.31 (+0/-0)
Kumulatiiviset rikkeet: SoVo 5 (1. jakso 2/2. jakso 3), vastustaja 5 (3/2)
Yleisömäärä: 65