Hieman Lapin tunnelmaa entiseen linjuriin

0
Moni asia valmistuu tammikuuksi, kuten muun muassa kattovalaisimet. Terno ja Jenni Nousiainen avaavat paikan tammikuussa.

Iso kasvojen ehostus ja ruokalista uusiksi. Bistro MaPi avaa ovensa asiakkaille tammikuussa entisellä linja-autoasemalla, osoitteessa Joensuuntie 19.

Oman perheyrityksensä eteen töitä ponnistavat Terno ja Jenni Nousiainen ovat sisustaneet bistroaan hienoisesti Lapin tunnelmaan, mistä kertovat muun muassa jykevät lankkupöydät, lyhdyt ja taljat penkeillä. Olivathan he parisen vuotta työssä Lapissa, mikä tulee näkymään tulevassa ruokapaikassa Somerollakin.

Nousiaiset pitivät vielä pari vuotta sitten Mahat Pinkeäksi ruokapaikkaa Keilahallin takana, samoin kuin heillä oli pitopalvelu. Mutta entisessä paikassa oli vain ruoan nouto, ja jatkossa pääsee syömään myös pöydän ääreen.

– Maku sisältyy hintaan, Terno Nousiainen lupaa.

Reilusti tilaa ja hyvä keittiö. Lisäksi anniskelulupa aina väkeviä myöten, vaikka ruokailu onkin paikan ehdoton pääasia – muun muassa burgereilla, lounasannoksilla ja vuodenajoittain vaihtuvalla à la carte -listalla täydennettynä.

Näillä seikoilla ovat nämä yrittäjät lähteneet jatkamaan eteenpäin ravintola-alalla linja-autoaseman talossa.

Jenni ja Terno Nousiainen luottavat perheyrittäjyyden voimaan. Vanhempi poika, kokki, on hänkin alan ammattilainen ja nuorempi poika on matkailualalla. Myös tytär, 15, on valmis heidän ohellaan auttamaan tarvittaessa.

– Paikan nimi on Bistro MaPi. Siinä Bistro tarkoittaa ravintolaan verrattuna sekä rentoa että edukkaampaa ruokapaikkaa. Vähän niin kuin olut- tai viinitupa, tai myös saksalaisittain gasthaus, Terno Nousiainen selvittää.

Ja MaPi -kirjainyhdistelmä tulee puolestaan Mahat Pinkeäksi -paikasta, joka toimi vuoteen 2021 asti Keilahallin takana. Mahat Pinkeäksi on myös pitopalvelu, joka sekin on olennaisena osana tätä ruokapaikkaa.

Somero jäi koronan myötä pariksi vuodeksi taakse ja Nousiaiset vaihtoivat maisemaa. He olivat työssä Äkäslompololla ja asuivat Kolarissa rivitalossa. Oli lähellä luontoa, rauhaa ja työn ohella hiljaisuuttakin.

Kun muutakin perhettä muutti perässä, alkoi tulla ahdasta. Rupesi mietityttämään, että omakotitalo odotti heitä kuitenkin Somerolla.

– Seuraava työ oli ravintoloissa Wiurilan Kartanossa sekä Rikalanmäellä, sillä niissä oli molemmissa sama yrittäjä. Olemme luvanneet olla siellä tämän vuoden loppuun, joten tammikuussa avaa tämä, Terno Nousiainen jatkaa.

Lapin aika oli ammatillisesti avartavaa. Sieltä sai monia ”eväitä” oman uuden paikan pystyttämiseen. Nyt on tehty remonttia ja ehostettu kaikin tavoin ravintolakiinteistöä. On hankittu uudet keittiökoneet ja kalusteet ravintolasaliin. Asiakaspaikkoja tulee 45.

– Tänne tulee lounasannokset keittiöstä. Ne ovat peruskotiruokaa, eli buffet-pöytää emme laita. Burgereiden lisäksi tulee listaruokina lihaa: possua, nautaa, kalaa, kanaa ja pihviä siten, että kaikilla on varaa käydä syömässä. Eli mitään naudan sisäfileitä emme laita, Jenni ja Terno Nousiainen selvittävät paikan periaatteita.

Perusruokalista vaihtuu vuodenajan tuomien vaihteluiden ja sesonkien mukaan. Pohjoisen Suomen makuja edustavat Tornion Panimon juomat, joita on oluista väkeviin asti. Eli muutakin kuin täällä on totuttu saamaan.

Bistro MaPi on avoinna seitsemän päivää viikossa. Kesäksi tulee myös terassi.