Hovimäen Joulupolulla oli joulumieltä ja vilskettä

0
Paimenet ovat vartioimassa laumaansa: Tupanäyttämön Jari T. Virtanen ja Sinikka Ojala nuotion äärellä.

Teksti ja kuvat Tarja Kauppinen

Jo perinteeksi muodostuneella Hovimäen Joulupolulla oli mahdollisuus nähdä ensimmäisen joulunihme seimen muodossa. Polulla illan pimeydessä paimenet olivat vartiossa nuotiollaan ja pihalla vilisteli tonttuja ja joulupukki.
Lapset saivat suunnistustehtävän jälkeen onkia pienen paketin ja heille jaettiin heijastimia.
Tapahtuma järjestettiin seitsemättä kertaa. Yrittäjäpariskunta Mari ja Marko Rantala olivat aloittaneet illan valmistelun jo viikkoja sitten yhdessä tukijoukkojensa kanssa.
– Pihan haravoiminen aloitettiin ajoissa ja se saatiin tehtyä ennen lumen tuloa.
– Puuroa on mennyt jo lähes 400 annosta, eikä ilta ole vielä lopussa. Tapahtumaa ovat olleet tukemassa Someron kaupunki, pankit, Sporttikone, Keilahalli, K-Rauta, Jussin Baari, Millan Juhlapalvelut, postituspalvelu Navakka ja kalustetalo Virtanen.
– Koko tapahtuma perustuu pääosin hyväntekeväisyyteen. Tapahtumaa ovat tukeneet myös Tupanäyttämö, Lions Club Somero ja Ladyt, partiolaiset, Rajala Ranch, Metsäpalvelu Tyni, KSM-Härkätie, S-market, K-market ja Hovimäen asiakkaat, he kertovat.
Lions Club Somero järjesti bussikuljetuksen Naapurit-ryhmälle. Heidi Virtanen toimi matkanjohtajana.
– Ukrainalaisia on ilmoittautunut paljon, mutta myös paljon on tullut peruutuksia sairastumisten vuoksi. Taidamme pärjätä yhdellä bussikuljetuksella, ettei bussin tarvitse hakea toista kertaa Somerolta väkeä, hän pohti ennen lähtöä.
– Linja-autossa on nyt mukana myös joitain muitakin kuin ukrainalaisia. hän totesi.
Äiti Maiju Olsen tuli paikalle poikansa Olavi Koiviston ja mumman Päivi Koiviston kanssa.
– Olen ollut täällä monena vuotena toisten lastenlasten kanssa, mutta tänä vuonna tulimme tällä porukalla. Tämä on tosi kiva tapahtuman. Valoilla on saatu tänne tunnelmaa, Päivi Koivisto totesi.
– Me olemme ensimmäistä kertaa Olavin kanssa. Tulimme juuri paikalle, mutta näyttää jo nyt siltä, että tänne voisi tulla muinakin vuosina, ellemme ole Oulussa toisten isovanhempien luona, Olsen kertoili.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän