Suomessa noin tuhat ihmistä katoaa vuosittain. Keskusrikospoliisin mukaan valtaosa kadonneista löytyy vuorokauden tai viimeistään viikon sisällä. Kaikkiaan katoamisilmoituksia poliisille tulee paljon enemmän, noin 50 ilmoitusta joka päivä.
Kadonneiden etsintään tarvitaan viranomaisia ja heidän lisäkseen tuhansia vapaaehtoisia.
Tässä haastattelemamme vapaaehtoisetsijä on osallistunut etsintöihin täällä meillä Somerollakin. Hän ei voi antaa nimeään julki, sillä aina tulee olemaan katoamisia, joihin liittyy rikos – ja näin ollen myös rikollinen.
On tarpeellista olla turvallisuustietoinen. Kutsuttakoon häntä tässä nimellä Irmeli.
– Asuin eräällä paikkakunnalla, missä oli reipas etsintätoiminta. Mutta olin jo sitä ennen kokenut jotakin erityistä, Irmeli kertoo etsijäksi tulonsa taustoja.
Eräs tuttu, vanha ihminen pohjoisessa, oli ollut huolissaan omaisestaan.
– Minä sanoin hänelle, että menen katsomaan mitä hänelle kuuluu. Hän sitten löytyi menehtyneenä.
Aikuiset taisivat pelätä
Irmeli kertoo olleensa 7-vuotias. Hän oli ottanut asian rauhallisesti, sen ikäiselle rankassa tilanteessa.
– Ymmärsin heti, että näin nyt on. Mutta kun aikuiset tulivat, he ajoivat minut pois. Mun olisi pitänyt pelätä sitä. Ihmettelin vain, että aikuiset taitaa pelätä enemmän kuin minä.
Tilanne ei jäänyt uniin, eikä mitään. Myöhemmin monilla eri paikkakunnilla asunut Irmeli alkoi löytää lisää asioita, sitten toisen kuolleen, erilaisia kadonneita esineitä, sairaalakarkureita, milloin mitäkin.
– Kunnes kotipaikkakunnallani tuli tilaisuus, että piti varta vasten lähteä etsimään. Ajattelin, että miksen minäkin. Tajusin, että ihmiset oikeasti etsivät omaisiaan. Siinä harrastuksessa olen saanut myös kavereita.
Asuinpaikkakunnalla koulussa opetettiin etsintätekniikoita. Myös SPR:n toiminta oli vilkasta.
– Jos hälytys tuli, niin kyllä lähdettiin. Se oli sen paikkakunnan henki. Kaikkien aktiivisuuteen suhtauduttiin hyvin.
”Jokin on pielessä”
Kun katoamistapaus tulee vastaan tai sattuu jollakin tapaa lähimain, Irmeli ei pidä kiirettä. Hän odottaa, että Poliisi ja Vapepa – Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, tekevät osuutensa ensin. Hän ei halua haitata tutkintoja.
– Poliisi johtaa kaikkia etsintöjä. Joka käänteessä informoin heille, missä on tullut käytyä ja mitä olen havainnut. Ja kun poliisiin tutustuu, voi kertoa vähän teorioitaankin.
Useat etsijät ovat aktivoituneet toiminnassaan huomattuaan poliisin resurssien rajallisuuden. Irmeliä vievät eteenpäin omat tuntemukset, joita voi kutsua myös intuitioiksi. Teorioita siitä, mitä on voinut tapahtua. Voi olla tuntemus, että jokin on vinossa. Intuitiot johtavat myös poliiseja jäljille.
Esimerkkinä eräs rikoksen tekoon liittynyt ”esine”.
– Minulla oli intuitio, missä se esine voisi olla. Ehdin jo miettiä, miksi minulle tulee sellainen olo siinä paikassa. En olisi mennyt, ellen olisi tuntenut, että siinä paikassa on jotakin pielessä. Vain menin, katsoin jalkojeni juureen – ja siinä se oli.
Löydöistä usein yllättyy. Mutta tämä oli ikävä löytö, joka vaikutti Irmeliin syvästi.
– Tajusin, että siinä oli ollut mukana väkivaltaa. Eniten olin yllättynyt siitä, miten voimakkaasti asiaan reagoin. Se oli dokumentti väkivallasta.
Poliisit olivat olleet hyvin yllättyneitä löydöstä, että Vau. Poliisi oli kuitenkin ystävällinen, kysyen, miltä Irmelistä tuntui.
– Sain käsityksen, että esineessä oli ollut verta. Sillä ei oltu tehty rikosta, mutta sitä oli kosketeltu. Ja samalla siitä esineestä paljastui myös teon motiivi, ja siitä oli mahdollisuus saada dna-näyte. Niin tutkinnassa päästiin eteenpäin.
Hän on havainnut, että dna-näytteissä, kuin myös kännykkäseurannassa saattaa piillä ongelmia, että niihin saatetaan luottaa liikaa. Esimerkiksi ei kukaan tiedä kännykästä, kuka sitä käyttää. Eli sitä voi käyttää myös harhauttamiseen. Ja kännykän voi laittaa ”matkustelemaan” kaverin autossa, jopa linja-autossa.
– Sen vuoksi juuri pitää myös kyseenalaistaa tutkintasuuntia. On hyvä, että on vapaaehtoisia, että he tutkivat eri teorioita.
Vanhojen, mutta selvittämättömien tapausten tutkiminen on kaikille haasteellista. Irmeli tietää, että ruumiskoirankin kyky löytää on rajallinen, keskimäärin heikoimmillaan viisi vuotta. Paremmilla 10 vuotta ajassa taaksepäin.
– ’Savukosken koira’ löysi jopa 20 vuotta vanhoja juttuja. Tulee vastaan vaihe, jolloin maastosta on vaikea löytää poikkeavuuksia. Tuttavallani on parhaillaan koulutettavana ruumiskoira. Niitä on vähän.
Tapaukset uutisotsikoissa
Irmeli kertoo olevansa aika harvoin suoraan tekemisissä kadonneen omaisten kanssa. Hän ei varsinaisesti välttele sitä, tapaaminen tulee luonnostaan, jos tulee. Voi tulla tarve jutella.
Hän ei ole enää ihan nuori ja sanoo tekevänsä vapaaehtoistyötään niin paljon kuin jaksaa.
Monet hänen pohtimistaan katoamisista ovat valtakunnallisissa uutisotsikoissa asti. Tai niitä on Viranomaisuutisten Kadonneet-sivulla, internetin keskusteluissa ja Facebookissa. Kadoneet-sivusto toimii yhteistyössä poliisin kanssa. Vapepan lisäksi etsintöihin osallistuu ryhmiä, kuten Hejac ja Pääkaupunkiseudun Etsintä ry. Apuna on myös Google Mapsin satelliittikuvat.
– Se on mielenkiintoista, että etsinnässä voi tulla paremmaksi. Osaa kiinnittää huomiota asioihin, kuten vesistön käyttäytyminen, jäljitys ja ylipäätään sen miettiminen, mitä on voinut tapahtua.
Useimmiten Irmeli toimii yksin tai korkeintaan kaksin.
– Jos on enemmän ihmisiä, prosessiin tulee häiriötä. Ajattelukin katkeaa helposti. Tykkään itse katsoa rauhassa, koska usein olen löytänyt juttua miettien, mikä ei sovi mukaan kuvaan. Sekin on ratkaissut asioita.
Pitää olla myös kyky vihjettä antaessaan, että sen antaa kiinnostavana. Että vihjeessä on jotakin arvokasta ja jatkotutkimuksia kaipaavaa. Vihjeitä karsitaan resurssipulan vuoksi.
– Ja toivon aina, että katoamistapauksissa omaiset hakevat apua. Sen täytyy olla hirvittävä trauma. Eikä se parane sivuuttamalla, vaan voi jopa pahentuakin.
Niinkin Irmeli tietää käyneen, että jos oma läheinen on kadonnut, on tämä myöhemmin itse ruvennut etsijäksi. He saattavat helpommin sisäistää toisen hädän.
—-
Hätätapauksessa
-jos epäilet, että kadonnut henkilö saattaa olla rikoksen uhri, hengenvaarassa tai kyvytön huolehtimaan itsestään (lapsi, vanhus, sairas henkilö), tulee ilmoitus tehdä soittamalla hätänumeroon 112
-ennen kuin teet katoamisilmoituksen, varmista, ettei kadonnut henkilö ole mennyt sukulaisten tai ystävien luo, kesämökille tai muuhun vastaavaan paikkaan
-jos henkilö on kadonnut aiemminkin, tarkista paikka, josta hän aiemmin löytyi
-tarkista myös asuinympäristö ja soita lähialueen sairaaloihin ja terveyskeskuksiin, ne saattavat kuitenkin vaitiolovelvollisuuteensa vedoten kieltäytyä antamasta minkäänlaisia tietoja
Lähde: Poliisi
————–
Viranomaisia tukevaa toimintaa
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on vuonna 1964 viranomaisten tukemiseksi perustettu vapaaehtoistoimijoita kokoava yhteenliittymä. Se koostuu 43 valmiusjärjestöstä sekä 10 muusta yhteistyöorganisaatiosta.
Vapepan hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja kriisitilanteissa. Useimmiten Vapepa hälytetään kadonneen ihmisen etsintään, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi antamaan henkistä tukea, ohjaamaan liikennettä ja auttamaan evakuoinneissa. Vapepan auttajat toimivat maalla, vesialueilla ja ilmassa. Verkoston toiminta on vapaaehtoista, viranomaista tukevaa, pyyteetöntä, organisoitua ja koulutettua kansalaistoimintaa.
Vapepan toimintaan voi tulla mukaan jokainen, joka haluaa auttaa muita käytännönläheisellä tavalla. Vapepan jäsenjärjestöt järjestävät koulutuksen kaikille vapaaehtoisille ja myös varustavat omat vapaaehtoisensa. Vapepassa toimii yli 12 000 vapaaehtoista ja hälytysryhmässä on yli 1 000 ihmistä.
Suomen Punainen Risti toimii Vapepan yhteysjärjestönä ja koordinoi Vapepan toimintaa yleisen pelastuspalvelutoiminnan osalta. Suomen Meripelastusseura koordinoi vapaaehtoista meripelastustoimintaa ja Suomen Lentopelastusseura vapaaehtoista lentopelastustoimintaa.