Kolmelle tuomiot terrorismirikoksista ja somerolaismiehelle ampuma-aserikoksista

0

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi terrorismirikoksista kolme miestä, joilla oli oikeuden mukaan äärioikeistolaiset motiivit. Tuomiossa todettiin miesten omaksuneen äärioikeistolaisen aatteen, jossa lietsotaan demokraattisen yhteiskunnan romahtamiseen johtavaa ”rotusotaa”, tuomiossa sanotaan.
Samassa oikeudenkäynnissä tuomion sai myös 66-vuotias somerolainen mies. Hänet tuomittiin vuoden ja 2 kuukauden ehdottomaan vankeuteen kahdesta ampuma-aserikoksesta.
Somerolaismiehellä ei itsellään väitetty olleen terroristista motiivia, mutta oikeus arvioi hänen rikoksensa lajissaan hyvin moitittaviksi, koska hän oikeuden mukaan tiesi syytettyjen motiiveista.
Mies oli muun muassa myynyt aseen ja patruunoita kahdelle syytetylle.
Rikokset tapahtuivat viime vuoden touko–lokakuussa.
Pääsyytetty, 29-vuotias Viljam Lauri Antero Nyman sai 3 vuoden ja 4 kuukauden vankeustuomion muun muassa kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta ja kahdesta kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten.
Hän oli muun muassa hankkinut ohjeita aseiden ja räjähteiden valmistamiseen sekä valmistanut aseita 3D-tulostamalla.
27-vuotias mies tuomittiin vuoden ja 9 kuukauden ehdottomaan vankeuteen muun muassa terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta sekä kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten ja avunannosta siihen. Mies oli oikeuden mukaan muun muassa käyttänyt Nymanin valmistamaa asetta kotinsa lähellä Hyvinkäällä asuneen tummaihoisen perheen postilaatikon ampumiseen. Oikeuden mukaan tarkoituksena oli pelotella perhettä ja osoittaa, ettei heidän asumisensa kyseisellä alueella ollut toivottavaa.
Kolmas syytetty, 22-vuotias mies sai 7 kuukauden ehdollisen tuomion avunannosta terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn törkeään ampuma-aserikokseen ja kouluttautumiseen terrorismirikoksen tekemistä varten. Oikeuden mukaan hän oli ollut tietoinen Nymanin toiminnasta ja sen terroristisesta tarkoituksesta sekä edistänyt tämän rikoksia muun muassa tilaamalla aseiden laukaisukoneistoja.
Oikeuden mukaan syytetyt keskustelivat netissä äärioikeiston vastustajiin koettuihin liittyvästä väkivallasta ja tuhotöistä. Oikeus totesi kuitenkin, ettei vastaajien ole väitetty muodostaneen rikoslaissa tarkoitettua terroristiryhmää, eikä vastaajia ole syytetty esimerkiksi terrori-iskun valmistelusta.
Oikeudessa syytetyt kiistivät pääosin rikosepäilyt.
Oikeuden antama tuomio ei ole lainvoimainen.