Sain reilu viikko sitten viestin tamperelaiselta ystävältäni:
”Tuun Turussa käymään ens viikolla. Tolla meidän Kurpitsalla on karmeet kiimat ja löysin sille kissamiehen Turusta. Et tullaan sinne si, kun toi mouruaminen taas alkaa.”
Kurpitsa on ystäväni kissa. Se on tullut sukukypsään ikään ja ilmoittaa lisääntymistarpeestaan varsin kovaäänisesti. Korvatulpat eivät auta eristämään sydäntä riipivää öistä mouruamista ja ystäväni talossa ei nukuta. Useamman vuoden hänen ja miehensä takaraivossa kypsynyt ajatus omista kissanpennuista kuitenkin realisoitui unettomien öiden myötä. Kurpitsa on kovin mukavan luontoinen ja kauniskin, miksei sille nyt sitten voisi yrittää jälkikasvua? Mutta mistä löytyisi sopiva sulhanen?
Ystäväni tutkittua asiaa, löytyi Facebookista viimein oljenkorsi. Siellä maatiaiskissojen kumppaninhakuun on perustettu oma ryhmä. Vähän niin kuin kissa-Tinder. Ryhmään voi laatia ilmoituksen tarpeesta. Näin tehtiin Kurpitsan kohdalla ja kas, Turusta tärppäsi! Turkulaisen kollikissan omistaja tarjosi kissaansa isäehdokkaaksi. On pitkä, paksu, oranssi turkki, hyvät käytöstavat ja valvottu tila, jossa uusi pariskunta voi tehdä tuttavuutta. Ystäväni mieltyi tarjoukseen ja ehdoista sovittiin. Parinsadan euron maksua vastaan Kurpitsan voi tuoda Turkuun vierailulle ja se saa majailla kollin luona koko kiiman ajan, jos tarve. Ja jos ei tärppää, samaan hintaan voi tulla uudelleen.
Naaraskissan kiima toistuu noin 2–3 viikon välein. Kotikissat ovat siis otollisia lisääntymään tuhottoman monta kertaa kalenterivuoden aikana. Villikissat hieman harvemmin, sillä niiden lisääntymiskierto on vahvemmin sidottu valon määrään. Jos aurinko ei paista, ei pentuja mitä suuremmalla todennäköisyydellä tule. Mutta kesäaikaan, voi pojat, mikä kuhina käykään. Vielä kun otetaan huomioon kissan lyhyt odotusaika, vain noin 65 vuorokautta, jokainen voi laskea mielessään, miksi villikissapopulaatiot ovat todellinen eläinsuojelullinen ongelma. Eläinsuojeluyhdistykset arvioivat, että villikissoja on Suomessa 20 000. Leikkaamattomia kissoja ei saisi päästää ulkoilemaan vapaana missään olosuhteissa. Kissa on Suomen luonnossa vieraslaji, mutta ennen kaikkea piittaamattomuus on väärin eläintä kohtaan. Jokainen kissa ansaitsisi hyvän hoidon ja rakastavan kodin.
Kurpitsalla on onneksi asiat kohdillaan. Se kömpii tuttuun kantokoppaansa ja lähtee matkaamaan omien ihmistensä kanssa kohti Turkua. ”Seksilomalle”, niin kuin ystäväni asian ilmaisee, ja tottahan se onkin. Josko mouruamiselle saataisiin viimein loppu.
Loimaan kohdalla ystäväni puhelimeen kilahtaa viesti: ”Muistittehan leikata Kurpitsan kynnet, ettei käy mitään vahinkoa, jos kollikissa ei miellytäkään?” Kynsienleikkuu on unohtunut. Ei auta kuin kurvata paikalliseen eläinkauppaan ostamaan kynsisaksia ja viimeistellä kissaneiti asialliseen treffikuntoon autossa.
Lopulta Turussa löytyy oikea osoite ja treffit voivat alkaa. Ystäväni on vaikuttunut Kurpitsan kumppaniehdokkaan omistajan järjestämistä olosuhteista lemmenlomalle ja kissat jätetään hyvillä mielin tutustumaan. Tarkoitus on näin alkuun olla reissussa vain yksi yö. Toiveikkaina ystäväni jättävät kissansa ja lähtevät kuluttamaan aikaansa kaupungille.
Jossain vaiheessa ystäväni saavat väliaikatietoja. Kuvassa kollikissa makoilee raukeana selällään Kurpitsan mukanaan tuomalla pedillä. Mahtaako vedellä sikeitä. Kurpitsa näkyy taustalla tuijottamassa tuima ilme kissankasvoillaan. Olemus on kaikkea muuta kuin rentoutunut. Melko tyypillisestä parittelun jälkeisestä tilannekuvasta huolimatta rakkaus ei ole leimahtanut. Kurpitsa ei lämpene. Vielä on kuitenkin vuorokautta jäljellä.
Seuraavana päivänä lähetän ystävälleni viestin ja kyselen tilannetietoja. Valitettavasti ei ole tärpännyt, Kurpitsa on pitänyt jalkansa ristissä. No mitäs nyt sitten?
”Kait se pitää sinne uudestaan raahata”, ystäväni vastaa. Ehkä seuraavalla kerralla voi varata enemmän aikaa. Tai sitten Kurpitsan pentuhaaveet haudataan ja kissa viedään kastraatioon. Pieni mahdollisuus joulupennuille silti vielä on. Toivokaamme parasta.
Kira Kauppi
yrittäjä