Mitä ovat lasten oikeudet?

0
Mikä sinun mielestäsi on lapsen tärkein oikeus? Mielipiteensä voi käydä ilmaisemassa kirjastossa. Merkitse se numerolla, piirrä tai kirjoita "lehteen".

Juhla koko perheelle sunnuntaina 19.11.

Lasten oikeuksien päivä on maanantaina 20.11. Siitä alkaa saman teeman viikko.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Someron paikallisyhdistys ja Someron seurakunta starttaavat jo sunnuntai-iltapäivänä 19.11. Silloin seurakuntakeskuksessa on lasten ja koko perheen juhla keksintöpajoineen ja herkkuineen. Juhlan kruunaa Linnateatterin näytelmä Tatusta ja Patusta.

Someron kirjasto ja Someron Unicef-ryhmä järjestävät Someron kirjastossa maanantaista 20.11. alkaen viikon kestävän tapahtuman, jossa lapset voivat valita itselleen tärkeimpiä lasten oikeuksia.

– Tärkeimmän tai tärkeimmät lapsen oikeudet voi joko kertoa omin sanoin, piirtää tai ihan vaan laittaa numeron luettelosta. Kirjastossa on myös lapsen oikeuksien puu, johon voi ripustaa ”lehden”, johon on kirjannut tärkeimmän oikeuden numerolla, kertoo Someron Unicef-ryhmän puheenjohtaja Marja-Liisa Vieraankivi.

Vastaajat voivat ottaa muistoksi lapsen oikeuksien aiheisen kirjanmerkin.

Vieraankivi sanoo, että tarkoituksena on herättää keskustelua lapsen oikeuksien toteutumisesta ja niiden edistämisestä. Lapsen oikeuksien sopimuksen tärkein tavoite on turvata jokaiselle lapselle elämän perusedellytykset ja turvallinen kasvuympäristö.

Lapsen oikeuksien sopimukseen on kirjattu paljolti samoja oikeuksia kuin yleisiin ihmisoikeussopimuksiin, mutta myös sellaisia oikeuksia, jotka kuuluvat vain lapsille. Esimerkiksi velvoite lapsen edun ensisijaiseen harkintaan sekä oikeus lepoon ja leikkiin ovat oikeuksia, jotka on turvattu erityisesti lapsille.

Oikeus perheeseen ja säilyttää sukulaissuhteensa, jos on hyvä olla heidän kanssaan. Oikeus ilmaista mielipiteensä, kunhan se ei loukkaa muiden oikeuksia. Oikeus omantunnon- ja ajatuksenvapauteen sekä uskonnonvapauteen ikätaso huomioon ottaen. Oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan sekä yksityisyyteen.

Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi. Lasta koskevissa päätöksissä on aina ensisijaisesti harkittava lapsen etu. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet.

Lapsen etu on oikeus itsessään. Lapsella on oikeus siihen, että hänen etunsa otetaan huomioon ensisijaisena eli arvioidaan ja asetetaan ne etusijalle häntä koskevissa toimissa ja päätöksissä. Lapsen edulla on päätöksenteossa ensisijainen painoarvo.

MerkkiPäivänä pidetään 20.11. Tuolloin vuonna 1959 YK:n yleiskokous hyväksyi lapsen oikeuksien julistuksen. Kansainvälisesti lapsen oikeuksien yleissopimus tuli voimaan vuonna 1990.

Lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita henkilöitä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän