Teksti ja kuvat Olli Salomäenpää
Yhtenä kansakunnan sivilisaation mittarina voinee pitää ajatusta, kuinka se kohtelee vainajiansa. Kuinka heidät haudataan ja kuinka heitä muistellaan. Suomessa tähän liittyen vietämme pyhäinpäivää vieden tyypillisesti haudoille kynttilöitä. Mutta Meksikossa vainajien muisteleminen on jotakin aivan muuta ja paljon enemmän.
Tähän meksikolaiseen muistamistapaan on marraskuun ajan mahdollisuus tutustua kirjaston yläkerrassa olevassa näyttelyssä, jonka ovat pystyttäneet Anahi Ramos sekä Paola Hernandez.
– Kuolleiden päivä juhla on meksikolaisille vuoden tärkein juhla, Anahi Ramos kertoo.
– Se on siis tärkeämpi kuin joulu tai pääsiäinen. Juhla pohjautuu alunperin asteekkien sekä mayojen tapoihin ja uskomuksiin. Myöhemmin mukaan ovat sekoittuneet espanjalaisten sekä katolisen kirkon vahvat vaikutukset.
– Kuolleiden päivän juhlan ensisijainen tarkoitus on tulla perheiden ja suvun kanssa yhteen muistelemaan kuolleita rakkaita. Pohjimmainen ajatus on kiittää eletystä elämästä, ei murehtia kuolemaa.
– Juhlaa varten kunnostetaan haudat sekä hautakivet ja sinne rakennetaan myös muistelualttari. Hautojen ääressä syödään ja juodaan hyvin, soitetaan, lauletaan, vietetään aikaa, jopa koko yö yhdessä. Alttareille tuodaan myös vainajien lempiruokia ja -juomia. Koska meksikolaisille suhde ruokaan on hyvin intohimoinen, niin ajatuksena on, että mitä paremmin, siis vahvoja tuoksuja ja makuja, tehtyä ruokaa tuodaan, sen varmemmin kuolleiden sielut tulevat niitä alttarilta syömään.
– Meillä on ollut kerran mahdollisuus olla Meksikossa juurikin kuolleiden päivän juhlan aikana ja se oli kyllä vaikuttava elämys, toteaa avajaisissa vieraana ollut Riitta Timonen.
– Päivä on täynnä riemua, iloa, rakkautta, yhdessäoloa, tanssia, soittoa ja laulua. Ja kaiken pohjalla on vainajien syvä kunnioitus. On mahtava asia, että tämä perinne elää Meksikossa vahvana. Mutta onhan meilläkin ollut aikoinaan vahva kekri-perinne, jossa on samoja elementtejä. Sen elvyttämiselle voisi tässä syksyn harmaudessa olla tilausta.
Kirjastoreissulla näyttelyyn poikenneet Juha Heikkilä ja Hannele Välimäki olivat vaikuttuneita näyttelystä.
– Lattialla ollut ( La Catrina ) teos oli upea, pariskunta toteaa.
– Kyllä huomaa, että tässä iloitaan ihmisen elämästä eikä murehdita hänen kuolemistaan. Eli onhan tässä aika iso kontrasti meidän pyhäinpäivän viettämiseen.
– Kyllä tämä päivä meitä Suomessa asuvia meksikolaisiakin jollain tavoin, ainakin henkisesti yhdistää, Anahi Ramos toteaa.
– Siksi mekin halusimme tämän näyttelyn täällä Somerolla toteuttaa. Ja onhan tämä juhla ollut Unescon maailmanperintökohteenakin vuodesta 2003. Mutta mikä tähän juhlaan ei perinteisesti kuulu, ovat paraatit ja kulkueet. Ne ovat tulleet mukaan vasta erään James Bond -elokuvan ( Spectre , toim. huom.) jälkiseurauksena. Kuolleiden päivä juhla on ensisijaisesti perhejuhla, ei yhteinen karnevaalitapahtuma.
