Näinä aikoina anglismi eli lainaukset ja moninaiset väännökset englannin kielestä nakertavat omaa kieltämme. Puumerikin soppailee aut letissä, ihailee tisainia, nauttii lunssia stiikhausessa, tapaa ihmisiä ihan livenä, on huolissaan luukistaan, käyttää händsriitä. Asioilla on tet laininsa, hariappia vaan, pöönautti uhkaa. Näin se on. Öpaut.
Aikanaan kun missiehdokkailta tentittiin heidän harrastuksiaan, niin lähes poikkeuksetta kaikki harrastivat slaalomia, siis hienosti lausuttuna släälomia. Vahingossakaan kukaan ei maininnut laskettelua. Se kun olisi kuulostanut niin rahvaanomaiselta.
Olen kuullut, että Suomessakin hieman paremmissa ravintoloissa ruokalistakin on englannin kielellä. Niin, haastetta saattaa olla jo tilausvaiheessa. Jos joten kuten selviydyt siitä, mutta otat ruokajuomaksi joko maitoa tai piimää on tilanne pitkälti menetetty. Voin kuvitella tarjoilijan säälinomaisen ilmeen.
Myönnän auliisti itse olevani rahvaanomainen. Vierastan ja välttelen paikkoja, joissa ei voi olla oma itsensä, vaan tuntuu siltä, että on pelattava jonkinlaista roolia ja sulautuakseen joukkoon näytettävä fiksummalta mitä onkaan. Toisaalta iän myötä ei enää suodata kaikkea tekemistään sen mukaan mitä muut mahdollisesti ajattelevat.
Jonkinlaisena vastaiskuna liialliselle ulkomaiselle kielihapatukselle ajankuluksi joskus hunteeraan hienoja paikallisia arkisia monivivahteisia ilmaisuja ja kielikuvia, jotka ovat kunniaksi kielelle.
Hyvin voin kuvitella kuinka joku paikallinen voisi todeta: ”Se ny vasta sukkela miäs oli, nuahos kaikki paikat.” Sukkelalla tässä tapauksessa luonnehditaan negatiivissävyisesti erikoista miestä. ”Se ny vasta” puolestaan vielä korostaa miehen sukkeluutta. Nuahomisella kuvaillaan tutkimista, tarkastelua, miksei jopa penkomista, jota tässä tapauksessa ei oikein hyvällä katsota.
Mikäli mainittu lause muodostettaisiin kuivalla kirjakielellä, voisi se kuulua: Hän oli erikoinen mies, joka tarkasteli kaikki paikat. Jätän lukijan tulkittavaksi sen, kumpi ilmaisu luo kokonaisvaltaisemman kuvan.
Eräs tuttava kertoi, kuinka aikanaan yksi mies oli jo keväällä puuhaillut pihalla ilman paitaa. Kotiseutumies Jussi oli kuvaillut näkemäänsä sanomalla: ”Juu, se oli jo ilman paitaa, vaikka ei viäl ol simmose lämmi.” Mukavasti ilmaistu. Pääpaino sanalla ”simmose”, jolla voidaan korvata kokonainen kuvaileva lause.
Kielellinen ilmaisu ei välttämättä kaikissa tilanteissa ole kovin helppoa. Kerrotaan, kuinka nuori mies oli hakenut neitoa tanssiin. Pelkästään tangon vääntäminen varsin vaatimattomalla kotikutoisella tanssitaidolla jäykin jaloin tahtoi jo nostattaa hien pintaan. Sitten alkoi kiusallisesti piinata ajatus siitä, että jotain pitäisi sanoa keskustelun avaamiseksi, mutta kun ei kerta kaikkiaan keksinyt mitään. Paine kasvoi kunnes kuvainnollisesti kavaljeerin sanallinen pato murtui ja hän lohkaisi: ”Kerääks sun napas nöftää?”
Valitettavasti meillä ei ole tarkkaa tietoa tilanteen jatkosta. Voimme kuitenkin kuvitella, että mikäli neito oli tosikko, hän lausutun perusteella veti välittömästi johtopäätöksensä kavaljeerin älyllisestä tasosta katsomatta aiheelliseksi jatkaa sen paremmin keskustelua kuin tanssiakaan.
Jos sen sijaan neito oli huumoritajuinen, niin avaus oli kaikessa tavanomaisuudesta poikkeavaisuudessaan suorastaan loistava keventäen kerta heitolla ilmapiirin.
Mika ja Turkka Malia lainatakseni: Sasse sille si!
Pekka Alitalo
eläkkeellä oleva ylikonstaapeli