Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
SB Someron miesjoukkue pääsipelaamaan kauden ensimmäisen kotiturnauksensa salibandyn nelosdivisioonassa. Somerolaisten voittotili Länsirannikon alueen A-lohkossa ei karttunut, mutta eipä lisämerkintöjä tullut tappiosarakkeeseenkaan.
Aamupäivällä SB Somero sai vastaansa turkulaisen Pansio-Perno Nuoret -nimisen joukkueen. Nimi kenties viittaa paremminkin pelaajien varhaiseen taustaan kuin nykyhetkeen, sillä PaPeNu:n keski-ikä näytti lähentelevän ennemmin 40:ää kuin 30 vuotta.
Turkulaiset siirtyivät laiskatempoisessa ottelussa 1–0 johtoon toisen erän näppärällä ylivoimakuviollaan. Kotijoukkueella oli suuria vaikeuksia kunnon maalipaikkojen rakentelussa ja vielä suurempia maalien viimeistelyssä.
Peli ehti edetä kolmannen erän viimeiselle minuutille, kun SB sai vihdoin puhkaistua vierasjoukkueen puolustuksen: Janne Salmi lähetti hyvän syötön maalin edustalle, mistä Remi Grönholm iski tasoituksen 49 sekuntia ennen peliajan täyttymistä.
Avauspeli siis päättyi pistejakoon maalein 1–1 (0–0, 0–1, 1–0).
Teemu Salmi tarkkana maalinsa suulla
Teemu Salmi teki tarkkaa työtä SB Someron maalivahtina jo avauspelissä ja jatkoi samaan tahtiin iltapäivällä toista turkulaisjoukkuetta, FBC Feelingsiä vastaan. Salmi torjui päivän aikana 30 laukausta ja nosti torjuntakeskiarvonsa noin 91 prosenttiin.
Jälkimmäinen ottelu oli somerolaisilta kokonaisuudessaan paljon pirteämpi esitys kuin aamupäivän tuntumanhaku. Vauhtia riitti ja sen myötä pelillinen hallinta pysyi enimmän osan aikaa kotijoukkueella. Myös maalipaikkoja avautui rivakampaan tahtiin kuin aiemmassa pelissä.
Somerolaiset siirtyivät 1–0 johtoon jo runsaan minuutin pelin jälkeen, kun Jaakko Simolalta syötön saanut Ilmo Nokka kiskaisi tarkan kaukovedon turkulaisten verkkoon.
Toinen erä käynnistyi vielä räväkämmin, sillä Feelings nousi 18 sekuntia aloituksesta 1–1 lukemiin ja minuuttia myöhemmin Somero oli uudelleen johdossa: Valtteri Virtanen antoi avaussyötön laitaan Simolalle, joka täräytti laadukkaalla laukauksella kotijoukkueen 2–1 johtoon.
Tuosta ehti kulua vajaat kaksi minuuttia ja Feelings nousi hyvin rakennetusta tilanteesta jälleen tasalukemiin. Enempää maaleja ottelussa ei nähty, joten SB Someron kotiturnauksen toinen tasapeli kirjattiin tilastohistoriaan lukemin 2–2 (1–0, 1–2, 0–0).
Somero majailee keskikastissa
Yhdentoista joukkueen muodostamassa A-lohkossa joukkueilla on nyt takanaan kolme turnaus, eli kuusi ottelua. SB Somerolla on tilillään yksi voitto, kaksi tasapeliä ja kolme tappiota yhteismaalierolla 17–23. Tämä saldo oikeuttaa lohkotaulukossa seitsemänteen sijaan.
Lauantaina kerran viimeistellyt Nokka on joukkueensa pistekärki seitsemällä (6+1) tehopisteellään. Juuso Kankaanpää (2+2) ja Janne Salmi (2+2) ovat saaneet kasaan neljä ja Arto Hakola (2+1) sekä Simola (1+2) kolme tehopinnaa.