
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Alastaron Urheilijat ei onnistunut kolmannellakaan yrittämällä nujertamaan Someron Voima Futsalia liigan kotiotteluissaan. SoVo oli Loimaalla pelatussa kamppailussa parempi maalein 7–4 (3-0).
Kolmatta kauttaan pääsarjassa pelaava AU oli hävinnyt aiemmat kaksi kotipeliään somerolaisjoukkuetta vastaan, mutta Somerolla pelatuista otteluista se oli pystynyt hakemaan yhden voiton.
Ennen viimeisintä kohtaamista SoVolla oli kasassa kaksi sarjapistettä enemmän kuin loimaalaisilla ja nyt ero repesi jo viideksi pisteeksi. Ensimmäisen puolituntisen vieraat hallitsivat pelitapahtumia jokseenkin selvästi, mutta viimeisellä kymmenminuuttisella AU nousi hetkeksi hangoittelemaan vastaan.
– Kun taulussa olivat meidän 4–0 johtolukemat, niin joillekin pelaajillemme taisi tulla sellainen ajatus, että homma oli jo pulkassa. Meiltä tipahti vähän vauhtia pois ja AU pääsi iskemään kavennusmaalinsa. Mitään isompaa hätää meillä ei silti voiton suhteen ollut missään vaiheessa, SoVon apuvalmentajana toimiva manageri Jarkko Ihalainen totesi.
Niin sanottuja kumulatiivisia rikkeitä SoVolle kertyi jälleen enemmän kuin vastustajalle. Toisen jakson kuudennen somerolaisrikkeen jälkeen AU pääsi kymmenen metrin rangaistuspisteeltä iskemään kavennuksen 4–6:ään, mutta tuon lähemmäs SoVo ei isäntiään loppuhetkillä päästänyt.
Bushi ja Ståhlström tehovireessä
SoVon ykköskentällinen oli Loimaalla kovassa pelivireessä, etenkin silloin kun Mergim Bushin, Valmir Seferin ja Antti Korhosen seurana kvartetin täydensi Vilho Ståhlström. Neljä maalia viimeistellyt Bushi ja kolme tehopistettä kerännyt Ståhlström ovat kahdella tuoreimmalla pelikierroksella saaneet kasaan kuusi tehopinnaa.
Hyökkäystehojen ohella Ståhlström on kunnostautunut tarkkana puolustussuunnan pelaajana. Kahdella viime kierroksella hänen plus-/miinus -tehosaldonsa osoittaa lukemia +9/-0 ja koko kauden osalta ne ovat +11/-0. Ståhlström on siis ollut kentällä yhdentoista oman joukkueen tekemän maalin aikana, eikä kertaakaan vastustajien viimeistellessä.
– Vilho on ollut yksi ehdottomasti parhaista pelaajistamme alkukaudella ja häntä tarvittaisiin kokoonpanossa kovasti jatkossakin. Harmi vain, että armeijan leiritykset taitavat pitää Vilhon taas muutamasta lähiaikojen pelistä sivussa, Ihalainen kertoi
Kärki-Akaa saapuu torstai-vierailulle
Ståhlström on eräs niistä runkopelaajista, joita SoVo tarvitsisi riveihinsä tämän viikon torstaina, lähtiessään murtamaan kuuden vuoden kiroustaan. Sen verran aikaa on kulunut siitä, kun somerolaisjoukkue on edellisen kerran liigapeleissä kukistanut akaalaisen vastustajansa.
Ensin SoVon peikkona hääri akaalainen Leijona Futsal, sittemmin sen liigapaikan perinyt Akaa Futsal. Joukkueiden kolmetoista viimeisintä kohtaamista (kymmenen runkosarjassa ja kolme pudotuspeleissä) ovat päättyneet akaalaisten voittoon.
Erityisen tylyä jyräystä Akaa on esittänyt Somerolla pelatuissa otteluissa: Neljä viimeisintä SoVo–Akaa -ottelua ovat päättyneet vierasvoittoihin yhteismaalein 34–8!
– Nyt meillä on edessä kova testi, kun lyhyen ajan sisällä saamme kotikentällä vastaamme Akaan, Mad Maxin ja FC Kemin. Nämä ottelut kertovat aika paljon siitä, että onko meillä oikeasti mahdollisuus kamppailla keväällä sijoituksista runkosarjan neljän parhaan joukkoon, Ihalainen ennakoi.
Akaa Futsal tulee Somerolle sarjakärkenä. Kauden viisi ensimmäistä peliään se voitti selkein lukemin ja jatkaa vielä kuuden kierroksen jälkeenkin tappioitta, kukistettuaan voittolaukauskilpailun kautta kärkiottelussa Vieska Futsalin.
Ståhlströmin lailla kahden muunkin juoksuvoimaisen nuoren sovolaisen pääsy Akaa-peliin on vielä kysymysmerkki, kun liigauransa pirteästi aloittanut Joona Helmi potee nilkkavammaa ja Blend Dorocilla on ollut ongelmia selkänsä kanssa.
Sovolaisista Bushi, Markhiyev ja Karaqa jatkoivat Loimaalla läpi alkukauden jatkuneita tehopisteputkiaan. SoVo-kolmikon lisäksi vain Vieskan Henry Gutierrez ylsi kuuden kierroksen yhtäjaksoiseen pistesaalistukseen. Guzierrezin putki kuitenkin napsahti poikki sunnuntaina, kun hän ei varoitustilin täyttymisen vuoksi päässyt edes yrittämään pistelisäystä vierasottelussa Valkeakoskella.
Sovon tehosaldot:
Mergim Bushi 4+0=4 (+5/-3=+2)
Vilho Ståhlström 1+2=3 (+5/-0=+5)
Muslim Markhiyev 1+2=3 (+3/-1=+2)
Rinor Karaqa 1+0=1 (+2/-2=0)
Valmir Seferi 0+1=1 (+6/-3=+3)
Antti Korhonen 0+1=1 (+5/-3=+2)
Guri Gerimi (+1/-1=0)
Adonis Sfishta (+1/-1=0)
Lirim Myrtaj (+0/-0=0)
Altin Pllana (+0/-2=-2)
(Vaihdossa: Valdrin Seferi)
Maalivahdit: Nevzat Mustafa; peliaika 34.54 (+6/-2), Niko Rikkilä; 5.06 (+1/-2)
Varoitukset: Valmir Seferi, Markhiyev ja Qerimi
Kumulatiiviset rikkeet: AU 8 (1. jakso 4/2. jakso 4), SoVo 11 (5/6)
Yleisömäärä: 232