Akvarelleja, öljyväri-, akryylimaalauksia, guassia, temperaa, vesiväriä, tussia, sekatekniikkaa, mosaiikkia, keramiikkaa, ikonimaalausta, Tiffany-lasia ja yksi valokuvakin. Siinä laaja kirjo, jota Perttelin Taideseuran jäsenet ovat Someron näyttelyn teoksissaan käyttäneet.
On uskallusta värien käytössä. Iloa, energiaa ja väriä, mutta myös rauhaa.




Pellavaenkelissä on esillä 68 työtä 10 tekijältä. Someron näyttelyyn taidettaan ovat tuoneet Elvira Forsman, Marja Myllykylä, Jaakko Mäki, Merja Mäki, Seija Nieminen, Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettula, Jorma Tenhunen, Liisa Tuominen, Marita Tuominen ja Milja Turunen.
– Tämä Someron näyttely on laitettu kokoon yhteistuumin. Näyttelymme on rakennettu yleensä yhdessä jäsenten toimesta ja myös jyryytettyjä näyttelyitä on ollut. Jyryttäjinä ovat toimineet esimerkiksi Jaana Saario, Maija Tanhua, Tea Tikka, Merja Nissi ja Milja Turunen, kertoo Perttelin Taideseuran toiminnanvetäjä Merja Mäki.

Seurassa ei ole erikseen puheenjohtajaa, sihteeriä tai rahastonhoitajaan, vaan heillä on seurantoiminnanvetäjä, jona Mäki toimii ja hänen apunaan ovat muut seuran jäsenet.
– Jos innostut, niin tule joukkoomme harrastamaan. Ota yhteyttä, jos haluaisit liittyä jäseneksi, tai muuten kysellä seuramme toiminnasta, kutsuu Merja Mäki.

Toinen toista tukien ja opastaen
Perttelin Taideseura syntyi, kun ryhmä kansalaisopiston harrastemaalareita päätti perustaa sen 1.4.1981. Perustajajäseniä oli kymmenen, joista muutama on jäsenenä vieläkin.
– Jäsenmäärä on ollut joskus yli kolmekymmentä, tällä hetkellä meitä on 22, selvittää Merja Mäki.
Jäsenet työskentelevät etupäässä omissa oloissaan, muutamat ovat edelleen kansalaisopiston kursseilla mukana.
– Matkan varrella on myös pidetty seuramme puitteissa kursseja ohjaajina on ollut esimerkiksi Pekka Solin, Hannu Nikander ja Matti Koskelin muutamia mainitakseni.


On myös pidetty maalauspäiviä omalla porukalla, paikkana on ollut Inkereen koulu.
– Parina viime vuonna heinäkuussa olemme pitäneet maalauspäivän seuran jäsenten pihapiireissä. Periaatteena on ollut toinen toistamme tukien ja opastaen. Tämän vuoden valtakunnallista maalauspäivää vietettiin 10.7. Perttelin kirkon maisemissa.
Taidenäyttelyn seura on pyrkinyt pitämään vuosittain.
– Menneinä vuosina pidimme Pertunpäivien aikaan elokuussa Perttelin kirjastossa Inkereellä näyttelyn. Lisäksi näyttelyitä on ollut naapurikunnissa Somerolla, Koskella ja Salossa silloin, kun olimme vielä omana Perttelin kuntana. Yksityisnäyttelyitä jäsenillä on myös ollut.
Perttelin Taideseuran näyttely 25.11. saakka Pellavaenkelissä yrityksen aukiolopäivinä. 68 teosta 10 tekijältä.