Käsi halvaantui rauhansopimuksen allekirjoituksen jälkeen

0

MAALAISLIITON legendaarinen johtohahmo Kyösti Kallio (1873–1940) teki poliittista uraa keskikoulun pohjalta. Puutteellisen koulutuksen korvasi kuitenkin kokemus peräti nelinkertaisena pääministerinä.

Vuoden 1937 vaaleissa Kallio onnistui pudottamaan P.E. Svinhufvudin . Oman puolueen lisäksi tukea tuli ennen muuta SDP:ltä, joka halusi ulos Svinhufvudin langettamasta hallituspaitsiosta. Kallio nimittikin Edistyspuolueen A.K. Cajanderin vetämän punamultahallituksen, johon SDP kuului.

Seurauksena oli sisäpoliittisesti vakaa aika, joka ei kaivannut presidentin ohjausta. Huomiota herätti lähinnä Kallion uskonnollisuus ja raittius. Tilaisuuksissa ei tarjottu alkoholia. Linnan juhlissa ei tanssittu.

Kallio oli presidentti vuosina, jolloin Eurooppa vajosi maailmansodan syövereihin. Hänen roolinsa ulkopolitiikan johtajana jäi aika vähäiseksi. Kuuluisin tapaus oli lokakuussa 1939 vierailu Tukholmassa Pohjoismaiden valtionpäämiesten tapaamisessa.

Kun talvisota lopulta puhkesi, päätöksenteon keskiöön nousivat pääministeri Risto Ryti (ed.), ulkoministeri Väinö Tanner (sd.), diplomaatti J.K.Paasikivi ja puolustustaistelua johtanut Gustaf Mannerheim .

Kun Kallio maaliskuussa 1940 allekirjoitti rauhansopimuksen edellyttämän valtakirjan, hän lausui kuuluisat sanat: Kuivukoon käteni, jonka on pakko allekirjoittaa tämä paperi. Puoli vuotta myöhemmin käsi halvaantui.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän