lauantai 21. 5. 2022

 Tilaajat 

Urheilutien liikennemäärät vähäisiä – ei häiritsevää

Urheilutien liikenteestä, erityisesti yöaikaisesta ja häiritsevästäliikenteestäon oltu useasti, jo useamman vuoden aikana yhteydessätekniseen toimeen. Asiaa on käsitelty teknisessälautakunnassa monesti vuodesta 2005 asti. Tielle on rakennettu...

Ihmiset ovat shokissa

Sapliinin vaatekaupan yrittäjä Leena Mäki on viime päivinä joutunut pohtimaan, mitä hänen kuuluisi tehdä, kun koronavirus jyllää Suomessa ja maailmalla. – Sen minä tiedän,...

Sisätyöt käyntiin Badding-talolla

Teksti ja kuvat Olli Salomäenpää Viime syksynä virinneet Rauli Badding Somerjoen kotitalon kunnostustalkoot ottivat uuden askeleen. Tammi-helmikuussa talon huonokuntoiset lattia- ja seinäosat sekä ikivanha eristeenä...

Kevytväylät Saarentaantielle ja Ihamäentielle tyssäsivät

Kuntalaisaloitteen tehnyt Raimo Rönkkö on esittänyt kevyen liikenteen väylien rakentamista Ihamäentielle ja Saarentaantielle. Edellä mainittuun tarvittaisiin nelisensataa metriä uutta väylää ja jälkimmäiseenkin puolisen kilometriä,...

Härkä Darts ehti vielä Salon otteluun

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen Somerolaisseura Härkä Dartsin tikanheittäjät saivat nautiskella kilpailemisen ilosta vielä viime lauantaina, ennen kuin Dartsliitto ehti tehdä päätöksen lajin kilpailukauden...

Lukujärjestyksen mukaan edetään kotonakin

Someron koulut siirtyivät muiden mukana koulujen lähiopetuksesta kodeissa tapahtuvaan etäopetukseen. Syynä on koronavirus ja valtion toimet sen haittojen estämiseksi ja minimoimiseksi. – Tässä olemme lähes...

Laukamolla yt-neuvottelut

Laukamo aloitti keskiviikkona yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yrityksen tuotannossa ja tuotannon tukitoimissa työskenteleviä. Se tarkoittaa noin 120 työntekijää. Yritys työllistää kaikkiaan hieman alle 150 henkilöä. Toimitusjohtaja...

Omituinen höpöttäjä ja yksinpuhelija

Serkkutytöt kertoivat, miten he nuorina häpesivät tätiämme. Hän lauloi autoa ajaessa. Ei se vielä mitään, että tuttujen kuullen, mutta kun tuntemattomienkin. Kolmikko oli tulossa Huittisista....

Aiheina kauppojen ruokatilanne, karanteeni, korona…

Ainakaan Somerolta ei ole ruoka loppu. Kävin keskiviikkona Härkätien K-Supermarketissa, enkä keksinyt mitä sieltä olisi puuttunut. Jauhelihaa oli kasapäin, myös vessapaperia löytyi. Leipävalikoima oli...

Vuosi 1990: Keskustan koulut pullistelevat – koulutulokkaita tiedossa 124

Somero-lehti 13.3.1990 Someron 12 ala-asteen oppilaitoksen ensiluokille ilmoittautui 124 lasta. Koulutulokkaiden ikäluokat ovat vaihdelleet 120:sta 140:een kolmena viime vuotena. Aloittajista 75 aikoo ryhtyä kuluttamaan koulunpenkkiä keskustaajaman...

Digilehti