keskiviikko 16. 6. 2021

Tagi: Työ

Pientä elpymistä heinäkuun työttömyysluvuissa: Somerolla puolet vähemmän lomautettuna kuin kevään huippuna

Työttömien määrä on korona­kriisin seurauksena yhä koholla Somerolla, Salon seudulla ja koko maassa. Erityisesti lomautettujen määrä oli selvästi isompi kuin vuotta aiemmin. Lomautettujen määrä...

Koronakriisi nosti lomautettujen määrää Somerolla – palvelualat ja nuoret kärsivät eniten

Koronakriisi näkyy jo Someron uusimmissa työttömyysluvuissa. Kaupungin työttömyysprosentti nousee, sillä myös lomautetut työntekijät merkitään työttömiksi työnhakijoiksi. Maaliskuussa somerolaisista oli lomautettuna 59 henkilöä, kertoo Varsinais-Suomen Ely-keskuksen...

Someron hyvä veto jatkuu, mutta koko Suomessa työttömyys lievässä nousussa – Katso...

Someron työttömyysaste oli tammikuussa 7,3. Se on selvästi pienempi kuin vuosi sitten tammikuussa, jolloin työttömänä oli 8,1 prosenttia työvoimasta. Lukumääräisesti kaupungissa päästiin jälleen alle 300...

Someron työttömyysaste nousussa – Katso myös maakunnan muut kunnat, joissa suunta...

Someron työttömyysaste oli marraskuussa 6,6 prosenttia. Se on noussut hienoisesti koko syksyn, vaikka muualla Varsinais-Suomessa tilanne on kehittynyt pääsääntöisesti toiseen suuntaan. Myös työttömien lukumäärä on...

Somerolla pieni takapakki työllisyysluvuissa

Someron työllisyystilanne on kohentunut kuukausia putkeen, mutta tuoreimmat työttömyysluvut näyttävät tilanteen kääntyneen. Someron työttömien määrä on korkeampi kuin kuukausi sitten ja samoin työttömyysaste on...

Video: Miksi naiset eivät löydä teknologia-alalle?

Teknologia-alan opiskelijoista vain joka neljäs on nainen, listaa Teknologiateollisuus ry. Naisten määrä teknologia-alalla kasvaa hitaasti. Teknologiateollisuuden palkkatilaston mukaan kahdessa vuodessa naisten määrä alalla on kasvanut...

Rekrytointitapahtumassa asiaa työelämästä ja tuhansia työpaikkoja

Perinteikkäässä Rekryexpossa mukana olevissa yrityksissä on avoinna jälleen runsaasti työpaikkoja. Keskiviikon tapahtumassa on mukana noin 40 yritystä, joissa on auki 2 000 työpaikkaa. Turun Messukeskuksen...