Entisen poliisiaseman parkkipaikalle on ruvennut lumikasa kasvamaan. Kyseinen keko estää näkyvyyden tehokkaasti risteyksessä odottavilta. Toivon asian sekä kasan etenemistä.
PYKE
Nato on täydellisesti epäonnistunut ja pelkurimainen sotilasorganisaatio. Apu Ukrainalle on ollut todella kitsasta ja NATO:n ylivoimalla sota olisi jo loppu, jos sitä olisi haluttu käyttää. NATO on oikeastaan syypää siihen, että sota jatkuu vielä vuosia.
Seurailija
Miksi Lamminniemen Joulumetsä peruttiin? Somero-lehdessä oli ilmoitus tapahtumasta, mutta peruutusilmoitusta en nähnyt. Olin kutsunut kummilapset perheineen pääkaupunkiseudulta kylään ja osallistumaan tapahtumaan.
Monta pettynyttä
Vastausta edelliseen: Onpa kyllä niin harmittavaista, varsinkin tapahtumaa odottaneiden lasten osalta. Lamminniemen alue ei vain valitettavasti lopulta ollut käytettävissä Joulumetsä-tapahtuman järjestämiseen. Toivon suuresti, että tapahtuma voisi toteutua taas ensi vuonna.
Joulumetsä-tapahtuman ideoija Henna Heikkilä
Alamme markkinoimaan Somerniemeä entistä aktiivisemmin. Te joilla on tyhjä omakotitalo Somerniemellä 31460/31470/31490 postinumeroalueella ja harkitsette sen myyntiä tai mahdollisesti vuokrausta, esimerkiksi Vuokraturvaa apuna käyttäen, ottakaa yhteyttä. Tai jos tiedät tyhjillään olevan talon vinkkaa meille. Tavoitteena on saada lisää lapsiperheitä alueelle Oinasjärven koulun ja päiväkodin säilyttämiseksi.
Ari Korkiala Somerniemi 0443332318 tai allux86@gmail.com