Käsittämätöntä, että puolet koululaisista jättää kouluruoan syömättä. Lasku niihin koteihin, joiden lapsille ei kouluruoka kelpaa. Eiköhän ala maistua.
Nälkä
Tarvitsin lomareissulla tyttärelleni lääkäriaikaa 4.3. Soitin Someron terveyskeskukseen, josta ystävällinen hoitaja vastasi 10 minuutin (eli lyhyen!) odottelun jälkeen. Hän olisi antanut seuraavalle päivälle ajan, mutta ohjeisti meidät Saloon päivystykseen. Asiamme hoitui lopulta kahdessa tunnissa ja hoito oli ensiluokkaista! Hyvin teidän Varha vetää!
Siun sotelainen sairaanhoitaja Joensuusta
Miksi Someron uimahalli on taas pääsiäisenä kiinni? Eikö voisi olla edes välilauantaina auki? Moni vakituinen asiakas on valittanut asiaa saunan lauteilla. Olisihan hyvää palvelua ulkopaikka kuntalaisille ja mökkiläisille. Haluaisin vastauksen, kuka asiasta päättääkin, miksi kiinni.
Upea loiske!
Kiitos palautteesta. On arvokasta, että mielipiteitä tuodaan esille. Pääsiäinen sisältää paljon pyhäpäiviä, jotka ovat kustannuksien puolesta kalliita aukiolopäiviä. Yksi aukiolopäivä vapaiden välissä koettiin rikkonaiseksi niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin näkökulmasta.
Mira Teräväinen, vapaa-aikapäällikkö
Varma kevään merkki, kun reippaat miehet putsaavat katuja hiekasta. Tulee heti ihan eri fiilis, kun lähtee lenkille eikä kivet ropise askelluksen alla! Iso kiitos Arto ja muu poppoo.
Kevättä rinnassa
Miksi Maanantaiklubin ohjelmana oli tietokoneen opastusta? Kun ei ketään eläkeläisissä aihe kiinnosta. Tai markkinoitiin höyryhengitintä, jollaista kukaan yleisössä ei halua. Kerran oli musiikkia, joka oli hyvää.
Ei enää