Vanheneva yhteiskunta vanhoine pariskuntineen tarvitsee monenlaista huolenpitoa. Monet pariskunnat ovat keskenään eri kuntoisia. Niinpä onkin varsin luonnollista hoivata toinen toistaan kukin kykyjensä mukaan. Se on iso hyöty yhteiskunnalle, eli meille kaikille. Toisinaan toisiinsa vahvasti kiintynyt pariskunta keskittyy niin paljon huolehtimiseen, että omasta jaksamisesta huolehtiminen unohtuu.
Olen nähnyt tapauksia, joissa se enemmän huolehtiva menee huonoon kuntoon, kun unohtaa itsensä. Meidän pitäisikin varata vähintään tunti, mielellään kaksi, päivittäin omasta itsestä huolehtimiseen. Se on molempien etu. Jaksaminen paranee ja autettava saa enemmän apua. Auttaminen on paljon kärsivällisyyttä vaativaa. Samalla kun ottaa taukoja, oma henkinen kestokyky paranee.
Muistisairaiden osalta hoitaminen voi olla kovin vaativaa. Muistisairaat ovat toki kaikki yksilöitä. Jospa se oma pari sattuu olemaan niitä, jotka tulevat valtavan mustasukkaiseksi tautinsa seurauksena, tilanne voi olla kovin vaikea. Jos on vaikka 5 minuuttia pois, vaikka wc-käynnillä ja ovi on kiinni, niin tilanne voi olla päällä, kun tulee esiin.
Näistä ei selviä ilman ulkopuolista apua. Tarvitaan joku, johon sairas luottaa niin paljon, että puoliso voi käydä välillä ulkoilemassa tai jopa kuntoilemassa pitääkseen toimintakykynsä kunnossa. Jos tätä apua ei löydy, molempien askel voi hidastua ja lyhentyä hyvin nopeasti. Sen seurauksena meillä onkin sitten kaksi hoidettavaa yhden sijasta.
Nämä ovat tärkeitä asioita ja ystävien apu on korvaamaton. Sanot: ”yhteiskunta auttaa”. No niin kai pitäisi, mutta kyllä se oma rakas on kuitenkin tärkeä apu, suorastaan tukipylväs. Toivottavasti muistamme häntä ja arvostamme jo terveessä vaiheessa.
Elämää nähnyt
Rauhaa
Leikkisä isä
paukahtaa aamulla kuin
panssarivaunu.
Julma sota muualla
ei haittaa kotirauhaa.
Isopappa