Varpu, 10 pisteen vanhus
Jotkut ilkivallantekijät kehtasivat hajottaa postilaatikkoja Rankkulassa. Muutakin järkevämpää tekemistä varmaan löytyisi vapaalla kuin harmia muille.
Kurja käytös
Samat hämmästelyn aiheet kuin Alitalon Pekalla. Suomi ja suomalaiset eivät ole koskaan aiemmin olleet niin hyvissä varoissa kuin nyt. Onko se varallisuus näennäistä tai tilastoharhaa, kun nyt ei raha riitä teiden kunnossapitoon, terveydenhuoltoon ja muihin tärkeisiin?
Huolestunut
Pitääkö sitä nykyään niin paljon kohkata kun voisi ottaa rauhallisemmin.
Heimo
Vähä-älyisempikin tietää syyn Suomen alhaiseen syntyvyyteen. Pienipalkkaisella ei ole varaa lapseen: vuokrat huippuhinnoissa, harrastukset ja ruoka maksavat.
Kokemusta on
Kirjaston neljästä pysäköintiruudusta yksi on ollut jo pidempään varattuna. Voisikohan kyseisen paikkavarkaan toimittaa jonnekin muualle.
PYKE
Eihän kukaan Suvi-Someroa turhaksi haukkunut, tai sitten minulta meni se kohta ohi, vaan todettiin sen olevan surullista, että toimituksen täytyy anella tapahtumien ilmoittamisia tapahtumakalenteriin, kun monet eivät sitä ilman anelua tee. Ehkä heidät olisi hyvä jättää suosiolla pois.
Lukutaito