Teksti Eija Komu
Marko Haavisto tunnetaan Badding Rockersin ja Marko Haavisto & Poutahaukkojen keulakuvana. Badding Rockersin viimeisin levy Rock`n roll ja kiitos hei ilmestyi kaksi vuotta sitten ja Poutahaukkojen Onnentalo maaliskuussa. Meneillään oleva Suuri Badding-kiertue solisteinaan Marko Haavisto ja Suvi Karjula päättyy Someron Esakalliolle 4.5.
Marko Haavisto tapasi idolinsa ja tulevan mentorinsa Rauli Badding Somerjoen ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Vaikka Badding varoittikin, että Badding Rockers -nimestä voi tulla bändille hankaluuksia, hän vei demon levy-yhtiöön ja tuki aloittelevia muusikoita muutenkin.
Marko Haavisto vastailee Somero-lehden kysymyksiin sähköpostitse.
– Raulin merkitys minulle teini-iässä oli todella suuri. Hänen esimerkkinsä rohkaisi ja vapautti minua toteuttamaan kaikkea sellaista, josta olin aiemmin vain salaa haaveillut. Rauli on minulle yhä yksi suurimmista suomalaisen populaarimusiikin vaikuttajista. Taiteilijana hän oli aivan omaa luokkaansa, tinkimätön ja aina kaiken peliin laittava. Ihmisenä hän kärsi valtavasta yliherkkyydestä, jonka seurauksena hänen elämänsä muuttui vääjäämättä mahdottomaksi.
Baddingin kestosuosion salaisuutena Marko Haavisto pitää kertakaikkisen hyvin tehtyä musiikkia, joka on aina ajatonta ja läsnä olevaa. Baddingin albumeista tärkeimpiä Marko Haavistolle ovat Synnyin rokkaamaan (1971), Muotokuva 1 (1973) ja Ikkunaprinsessa (1982).
Synnyin rokkaamaan todisti, että muun muassa Elviksen ja Chuck Berryn rock voi sujua myös suomeksi ja jälki on täysin uskottavaa. Muotokuva 1 oli Marko Haavistolle peruskouluaikana todellinen tajunnan räjäyttäjä: albumi sisältää herkkyyttä, uhmaa, tylyyttä, kauneutta ja kannanottoa. Ikkunaprinsessa puolestaan osoitti, mitä on laadukas kotimainen rock-iskelmä parhaimmillaan, ja se edustaa Marko Haavistolle yhäkin kauneinta Suomessa taltioitua laulua ja kitarointia.
Badding-kiertueen solistien työnjakoa Marko Haavisto kuvailee näin:
– Sekä Suvi Karjulalla että minulla on fifty-fifty rockeja ja balladeja. Kattaus on pitkälti koottu yleisöystävälliseksi eli kaikki hitit kehiin, mutta matkaan on poimittu myös muutamia harvinaisempia paloja.
– Kiertueella on kauttaaltaan ollut hyvä meininki. Yleisö, myös nuorempi, on löytänyt paikalle. Tähänastisista konserteista ei voi nostaa yhtä ylitse muiden, koska jokaisessa konsertissa on ollut puolensa. Hieno asia on myös bändin keskuudessa vallitseva suvaitsevuus ja toinen toistaan kannustava henki. Bändissä soittavat Jouni Saario (kitara), Toni Kälviäinen (koskettimet ja haitari), Timo Tuppurainen (basso) ja Dmitri Dmitrenko (rummut).
Marko Haavisto on aina ajatellut Someroa lämpimästi. Esakallio on hänelle aivan erityinen paikka monine muistoineen.
– Kun aikoinaan kuuntelin Bussi Somerolle -biisiä, saatoin vain ihmetellä, kuka kumma on tuo Esa Kallio, joka tulee heti perään?! Kesällä 1987 ymmärsin vähän enemmän, kun pääsin ensimmäisen kerran Somerolle ja keikalle Esakalliolle Badding Rockersin kanssa. Tapahtuma oli Baddingin muistokonsertti. Muita esiintyjiä sinä iltana olivat muun muassa M.A. Numminen Underground -yhtyeineen, jossa kitaristina oli itse Albert Järvinen! Mukana oli myös Topi Sorsakoski & Agents ja niin edelleen. Oi niitäkin aikoja… Syän liki pakahtuu…