Enää harva veteraanisukupolvea edustava herra ja rouva on läsnä kansallisen veteraanipäivän tilaisuuksissa. Eturivissä on iso aukko.
Somerolla veteraaneja on vielä seitsemän jäljellä.
Sodan ja kotimaan puolustamisen kysymykset ovat jälleen ajankohtaisempia kuin pitkään aikaan, kun sota vyöryy päivän uutisista silmille. Lapsilla saattaa koulussa olla kavereita, jotka ovat paenneet sotaa Suomeen esimerkiksi Ukrainasta.
Sotaveteraaniyhdistysten työtä jatkavilla perinneyhdistyksillä on edessään iso savotta miettiä ja toteuttaa itse ja yhdessä yhteistyökumppanien kanssa veteraaniperinteen välittämistä nuoremmille ja tuleville sukupolville.
Miten menneisyydestä ja sen tapahtumista – ihan todellisten veteraanisukupolven ihmisten, isien ja poikien, äitien ja tytärten saavutuksista ja uhrauksista puhutaan? Miten ne sanallistetaan yhä uusille sukupolville?
Mitä haluamme heidän muistavan, mitä haluamme heidän oppivan?
Veteraanit usein itse toistivat kertoessaan sodasta ja elämästä sen jälkeen, että kaveria ei jätetä.
Miten hieno lahja jälkipolville.