Kaupunginhallitus käytti otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen
Sivistyslautakunta päätti muutama viikko sitten ensi lukukauden tuntikehyksestä. Sivistysjohtaja esitti Oinasjärven koulun muuttamista kaksiopettajaiseksi muun muassa säästöihin ja kaupungin koulujen tasa-arvoisuuteen vedoten. Sivistyslautakunta jätti koulun yksimielisesti kolmiopettajaiseksi vedoten muun muassa opetuksen laatuun ja oppimisympäristön linjauksiin, jotka oli tehty valtuustossa.
Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm jätti eriävän mielipiteen. Perusteluinaan olivat kaupungin kireä talous ja kaupungin eri koulujen tasapuolinen kohtelu. Hänestä Someron koulut eivät ole yhdenvertaisia toistensa kanssa opetusryhmien koon, opetuksen, henkilöstön eikä talouden kannalta.
Tällä viikolla kaupunginhallitus käytti otto-oikeutta lautakunnan päätökseen. Se päätti kaupunginjohtaja Sami Suikkasen esityksestä, että Oinasjärven koulu jatkaa ensi syksystä lähtien kaksiopettajaisena. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen.
Taina Ruuhilehto (sd.) esitti, ettei otto-oikeutta käytettäisi ja säilytettäisiin koulu kolmiopettajaisena. Matias Mäkinen (ps.) kannatti. Heidän ehdotuksensa puolella oli myös Mikko Virtanen (kesk.). Otto-oikeuden ja kaksiopettajaisuuden kannalla olivat keskustan Jaana Kyyrä ja Tero Pirttilä sekä kokoomuksen Markku Mäki-Teeri ja Jutta Varjus . Riitta Lehtinen (sd.) ja Janne Nurmi (ps.) äänestivät tyhjää.
Eli äänin 4–3, 2 tyhjää Oinasjärven koulussa on ensi syksystä lähtien kaksi luokanopettajaa nykyisen kolmen sijasta.
Esityksessään kaupunginjohtaja perusteli kaksiopettajaisuutta säästöillä. Sen mukaan kahden opettajan malli tulee noin 42 000 euroa halvemmaksi kuin kolmen luokanopettajan koulu.
Oinasjärven koulun oppilasmäärä on laskemassa ensi syksynä 25:een. Tämä johtuu osaltaan siitä, että osa alueen oppilaista on siirtymässä huoltajien hakemuksesta keskustan kouluihin.
Onko kaupunki ottanut tosissaan kylien kehittämisen?
Somerniemen kylätoimikunnan puheenjohtaja Johanna Ristimäen mielestä kaupunginhallituksen päätös on Oinasjärven koulun alasajoa ja samalla myös Somerniemen alueen kylien.
– Someron kaupunki puhuu yhteisöllisyydestä ja uusien asukkaiden saamisesta paikkakunnalle. Kaupunginhallituksen päätös on samalla myös Someron strategian alasajoa.
Hänen mielestään kaupungilla ei ole ollut todellista tahtotilaa koko Someron markkinoinnille; sellaista, jossa olisi otettu huomioon myös kylien elinvoimaisuus, ei ainoastaan keskustaajaman.
– Kaupungin tonttimaan markkinointi ei ole edennyt. Olemme tehneet Leppäkertun päiväkodin ja Oinasjärven koulun mainosvideota. Olen laittanut sähköpostia kaupungille siitä, mutta siihen ei ole vastattu. Mitä mainoksia meidän enää kannattaa tehdä, kun koulua ajetaan alas.
Ristimäestä oppimisympäristöselvityksen alkumetreistä lähtien kaupungin tahtotila on käynyt erityisen selväksi.
– Kun minun poikani oli eskarissa, niin kouluverkon supistamisesta jo puhuttiin. Poika on seuraavaksi menossa yläkouluun eikä kylien kehittäminen ole edennyt mihinkään.
– Kaupunki ei ole ollut pikkukoulujen ja kylien puolella, ja uusien asukkaiden saamiseksi niihin. Kaupungin olisi pitänyt jo aikoja sitten ryhtyä sanoista tekoihin, rohkeasti etsiä keinoja ja kehittää kyliä ja markkinoida niitä aktiivisesti. Pelkällä säästämisellä ja palvelujen heikentämisellä kaupungin kehittäminen ei onnistu. Toisaalta tuo 42 000 euroa, mikä nyt säästetään, on mennyt moninkertaisesti selvityksiin ja konsultteihin.
Ristimäki sanoo, että ihmiset muuttavat työn ja hyvän asumisympäristön perässä.
– Kuka tänne enää muuttaa, kun ei ole enää kunnon koulua jäljellä.
Hän ei pidä, mutta ymmärtää vanhempien päätökset siirtää lapsiaan etupainotteisesti jo pois Oinasjärveltä, kun kaupungin vakaa tahtotila on tiedossa.
Koulun arkeen tulee haasteita
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Antti Kotti sanoo kaupunginhallituksen päätöstä kylmäksi suihkuksi Oinasjärven koulutyölle ja alueen perheille.
– Se alkaa olla viimeinen naula Oinasjärven koulun arkkuun, niittaa Kotti.
– Kaupunginhallitus käveli yli sivistyslautakunnan yksimielisen päätöksen. Perheet eivät enää luota somerolaiseen päätöksentekoon. Ensin luvataan toista ja sitten se yhtäkkiä muuttuukin.
Kotti ymmärtää kaupungin kovat säästötarpeet. Hänestä 42 000 euroa on kuitenkin pieni summa säästötalkoisiin, mutta sillä on suuret vaikutukset kyliin ja niiden vetovoimaan.
– Toisaalta kaupungilla oli varaa lisätä lapsiperheille maksettavaan Somero-lisään tälle vuodelle 70 000 euroa. Se meni kyllä kaupunginhallituksen seulasta läpi, ihmettelee Kotti.
– Oinasjärven koulun arkeen kaksiopettajaisuudella on paljon vaikutusta. Se tuo opettajien töihin suuria haasteita. Yhdellä opettajalla tulee olemaan neljä luokkaryhmää opetettavanaan eli neljäkin opetussuunnitelmat hallittavanaan. Tuntien suunnitteluun tulee haasteita. Kaupunginhallituksen päätös on ongelmallinen koulun toiminnallisuuden kannalta, arvioi Kotti.
Kahden opettajan työyhteisöä Antti Kotti pitää haavoittuvaisena. Hän uskoo, etteivät ongelmat jää tähän. Kotti sanoo, ettei keskustan kouluissa ole vielä tilaa Oinasjärven koulusta siirtyville oppilaille.
– Vaikeuksia tulee, ennakoi Kotti.