
Alueellisessa Kakkosessa kahdella voitolla kautensa aloittanut Someron Voiman P13-joukkue lähti Littoisiin jahtaamaan kolmatta peräkkäistä voittoaan.
Ottelua isännöinyt Littoisten Työväen Urheilijat/keltainen oli hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan, joten lähtökohtaisesti SoVo oli tämän pelin ennakkosuosikki. Kun vielä Onni Rinne iski vieraille 1–0 johdon heti ensimmäisellä minuutilla, voittoputken jatkaminen näytti hyvinkin mahdolliselta.
Jatkossa tahti kuitenkin muuttui: LTU nakutteli seuraavat seitsemän maalia, voittaen ottelun maalein 7–1 (3–1). Kotijoukkue saalisti kauden avauspisteensä Länsi-Suomen alueen Kakkosen A1-lohkossa ja SoVo puolestaan kärsi ensimmäisen pistemenetyksensä.
Edellisen kierroksen viihdyttävässä kotiottelussaan SoVo oli ottanut 3–2 (2–1) taisteluvoiton Salon Wilpas/keltaisesta. Hyvän ottelun topparin tontilla pelannut ja vahvoja ylösnousuja tehnyt Aatu Silokangas siirsi kotijoukkueen johtoon toisella peliminuutilla.
Eelis Tapio iski kymmenen minuuttia myöhemmin SoVolle 2–0 johdon ja laukoi kaukaa lähteneellä vapaapotkulla joukkueelleen komean 3–2 voitto-osuman toisella puoliajalla.
Forssalaisapuja kentälle ja kentän laidalle
SoVo esiintyi tässä 8 vastaan 8 -pelimuodolla pelatussa kamppailussa kahdentoista pelaajan kokoonpanolla. Melko tarkasti puolet kokoonpanosta oli täksi kaudeksi Forssan Jalkapalloklubista Somerolle siirtyneitä pelaajia, jotka näyttävät kotiutuneen uuteen peliympäristöönsä nopeasti.
Forssalaistäydennystä tuli myös valmennuspuolelle, kun somerolaisessa jalkapallossa (ja futsalissa) aiemminkin vaikuttanut Janne Eerikäinen liittyi Teemu Kujanpään ja Miika Murtolahden kumppaniksi P13-joukkueen valmennusryhmään.
n SoVon P13-joukkueen kokoonpano kotiottelussa Wilpasta vastaan: Unto Hälli (mv), Nooa Lindberg, Sulo Leinonen, Aatu Silokangas, Eelis Tapio, Samuel Murtolahti, Tuukka Järvinen, Miso Helenius, Konsta Jaakkola, Onni Rinne, Kosti Liski ja Launo Leikkilä.